Maaliskuun ajan voimassa olleet tilojen käytön rajoitukset jatkuvat Vantaalla 30.4. saakka

26.03.2021

Vantaan kaupungin häiriötilannejohtoryhmä on päättänyt, että ennen vuotta 2008 syntyneiden harrastustoiminta on keskeytetty kaupungin sisä- ja ulkoliikuntapaikoilla 1.3. Keskeytys jatkuu tämän hetken päätösten mukaan 30.4. saakka. Ohjattu harrastustoiminta voi jatkua 2008 syntyneillä ja sitä nuoremmilla harrastajilla. Kaupungin hallinnoimissa sisä- tai ulkoliikuntapaikoilla ei voi järjestää vuonna 2007 syntyneille tai sitä vanhemmille harrastustoimintaa maaliskuun aikana. 

Pääsarjatasoa lukuunottamatta salibandyliiton alaiset ottelut pysyvät tauolla toistaiseksi.  

Suositukset ja rajoitukset, joiden mukaan harjoittelua SB Vantaassa toteutetaan:

  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja, ohjattuja vuoroja varten. 
  • Toiminnassa noudatetaan viranomaisten, ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä. 
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään kaikissa muissa tilanteissa paitsi urheilusuoristusten aikana.
  • Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi. Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampia ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. 
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön 
  • Harrastukseen saattaja, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistus lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnasta



 

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »