P07:lle hopeaa Tupla cupista

24.09.2020

Aikaisin lauantaiaamuna matkattiin jokavuotiseen tapaan kauden avausturnaukseen Tupla cupiin, joka pelattiin tällä kertaa Myllypurossa hieman pienempänä kuin normaalisti.

VSS - SB Vantaa 2-3

Päivän ensimmäisessä ottelussa kohdattiin Vihdin Salisudet, joka on viime kausina ollut meille todella paha vastustaja.

Ottelu alkoi Salisusien pallonhallinnalla ja vetoja sateli kohti Konstaa, mutta vaaralliset paikat jäivät vähiin.

Reilun viiden minuutin jälkeen Matias V löysi kovalla nappisyötöllä keskellä olleen Jerryn joka kiitti ampumalla pallon nopeasti oikeaan yläkulmaan.

Vastustajan pallonhallinnan tuloksena tasoitus nähtiin 12 minuutin kohdalla.

Toiseen erään tuli latautunut vantaalaisryhmä ja parin minuutin pelin jälkeen tehtiin kaksi maalia puoleen minuuttiin. Ensin Jooa antoi vaparin Matias V:lle joka pommitti pallon yläkulmaan ja heti perään Miika iski Aaron syötöstä.

Vastustaja onnistui kuitenkin kaventamaan reilu minuuttia myöhemmin meidän todella huonon vaparin jälkeisestä vastahyökkäyksestä.

Erässä päästiin kokeilemaan myös ylivoimaa, mutta se oli luokattoman heikkoa ja vastustaja olikin paljon lähempänä maalia.

Varsinkin ottelun loppupuolella nähtiin koko joukkueelta aivan loistavaa tsemppiä sekä uhrautumista ja näin päästiin juhlimaan voittoa.

Vaikka vastustaja piti palloa ja oli näennäisesti parempi joukkue, niin meidän pojat hoitivat taktiikkansa ja tsemppinsä ansiosta homman kotiin.

Hyvä aloitus turnaukselle.

SB Vantaa - Pelicans SB musta 6-2

Toisessa pelissä vastaan asettui Pelicans musta.

Ensimmäinen erä mentiin suhteellisen tasaisissa merkeissä vaikka Pelicans saikin palloa maalia kohti huomattavasti useammin kuin vantaalaiset. Nähtiin erässä yksi maalikin ja sen teki Matias V Miikan ja Jerryn hienosta esityöstä. Ylivoimaakin päästiin erässä kokeilemaan, mutta se oli ihan yhtä huonoa kuin päivän ensimmäisessäkin pelissä.

Toisen erän alussa saatiin vapaalyönti hyökkäysalueen oikeasta laidasta ja kaikki odottivat syöttöä rightin Matiakselle. Miika löysikin pystyyn juosseen Aaron jolla oli helppo työ pistää pallo maaliin.

Seuraavat 10 minuuttia mentiin tasaisesti kunnes alkoi tapahtua ja yleisö sai rahoilleen vastinetta oikein urakalla. Ensin Rasmus sai kahden minuutin jäähyn, josta Pelicans rokotti 8 sekunnin pyörityksen jälkeen ja 41 sekuntia myöhemmin peli olikin jo tasan ja kaikki näytti nopeasti todella pahalta.

Vajaa kaksi minuuttia myöhemmin alkoi mustapaitaisen vantalaaisjoukkuen show ja vajaaseen minuutiin iskettiin pallo maaliin Miko J:n, Aleksi J:n, Miikan ja Matias V:n toimesta ja kädet nostettiin jälleen ilmaan voiton merkiksi.

Nämä pelit ovat pienestä kiinni ja tällä kertaa me haluttiin voittoa enemmän ja silloin sen myös usein saa.

  

SB Vantaa - Oilers Challenger 3-4

Päivän kolmas vastustaja oli Oilers Challenger, joka oli hävinnyt molemmat aikaisemmat ottelunsa. Hyvin ei alkanut tämäkään ottelu heidän kannaltaan kun Aaro iski pallon maaliin turnauksen komeimpiin kuuluvien kuvioiden päätteeksi. Esityön maaliin teki Miika ja Jerry. Ensimmäinen erä oli täysin vantaalaisten hallintaa, mutta lisämaaleja ei enää nähty.

Toisen erän alussa kaikki näytti vielä hyvältä kun Miika ja Marsel veivät joukkueen jo turvallisen tuntuiseen 3-0 johtoon. Hyvänolon tunne ja varma finaalipaikka iskivät kuitenkin sen verran kovaa, että kuusi minuuttia myöhemmin peli olikin jo tasan.

Oilersin hieno taistelu palkittiin 24 sekuntia ennen loppusummeria ja näin turnauksen ensimmäinen tappio oli tosiasia. Pojat luulivat tappion tietävän matkaa pronssiotteluun, mutta edellisen ottelun lopun ansiosta voitimme lohkon ja etenimme finaaliin.

oilers_tuplacup_530px.jpg

Finaali: Pelicans SB turkoosi - SB Vantaa 14-0

Finaalissa oli kaikki puitteet kohdallaan ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, vaikka vastustaja tiedettiin todella kovaksi (alkusarjassa 3 voittoa maalierolla 30-2).

Pelicans otti pelissä heti komennon ja ensimmäinen maali nähtiin ajassa 2.39. Seuraavat yhdeksän minuuttia sinniteltiin vielä mukana, mutta sitten turkoosipaitaisilla pelikaaneilla alkoi onnistumaan ihan kaikki ja Vantaan pojilta katkesi se kuuluisa selkäranka hyvin nopeasti. Pelicans sahasi kerta toisensa jälkeen puolustuksen ihan pihalle, eikä huipputurnauksen maalissa pelannut Konsta mahtanut yhtään mitään.

Erä lahtelaisille peräti 8-0.

Toinen erä alkoi siitä mihin edellinen jäi ja 10 minuuttia myöhemmin taululla oli tylyt lukemat 13-0. Pojat olivat jo sen verran maassa, että valmennus päätti ottaa aikalisän ja päästää puolustajia hyökkäämään. Tämä herättelikin joukkuetta sen verran ettei viimeisen kympin aikana nähty kuin yksi jäähy (Matias V) ja yksi Pelicansin maali ottelun viimeisellä minuutilla.

Vaikka harmitus oli hallilla suuri, niin valmennus oli poikien otteista ylpeitä ja kyllä pojatkin jo illalla tajusivat miten hyviä olivat. Taakse jäi monta kovaa joukkuetta ja mitali on aina mitali, vaikkakin se tällä kertaa oli pokaali.

Alkusarjan viisi ensimmäistä erää oli todella hyviä ja vain viimeinen oli huono, tosin silläkään ei ollut sijoituksen kannalta mitään väliä.

Finaalissa vastaan tullut kilpasarjajoukkue oli väsyneelle joukkueelle tällä kertaa vaan yksinkertaisesti ihan liian kova vastustaja.

joukkue_tupla_cup_530px.jpg

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »