B-tytöille niukka tappio viimeisessä Kesäliigapelissä

26.08.2020

B-tytöt kärsivät kesäliigassa ikävän ”loppusulamisen” vuoksi niukan tappion Pumien joukkuetta vastaan. Peli alkoi Vantaan maalilla, jossa tänään aivan jäätävän pelin pelannut Lidi veti pallon kohti maalia ja veskarin torjunnasta tulleen pallon suti maaliin Essi. Vain minuutti Vantaan maalista ja joukkueemme syyllistyi alokasmaiseen vaihtovirheeseen vastustajan vaparissa. Kokenut Pumien joukkue ei aikaillut ja kuittasi pelin tasoihin ajassa 4.53. Peliä oli pelattu noin minuutti lisää, kun Lidi nousi vetopaikalle. Saga veti pallon maaliin terävällä vedolla Lidin vedosta kimmonneesta pallosta ja näin Vantaa siirtyi 2-1 johtoon. Ajassa 8.41 täräytti Emppu pallon siististi matalana maaliin Sagan syötöstä. Vantaan 3-1 johto kaventui läheltä tehdyllä rystyohjauksella erän kymmenellä minuutilla. Katsojia hemmoteltiin ensimmäisessä erässa kuudella maalilla joista viimeisen teki rangaistuslaukauksesta vastustaja vain 14 sekuntia ennen erän loppua. Kaikille BiancoNero kannattajaryhmän jäsenille ei aivan auennut se mistä kyseinen rankkari oikein tuomittiin.

Toisessa erässä Vantaa repäisi itselleen kahden maalin johdon. Lidi oivalsi vastustajan tekevän vaihtoa vaikka pallo oli meillä keskialueella ja avasi hyvän syötön Adalle etuviistoon. Ada otti muutaman askeleen ja veti pallon matalana etunurkaan. Toista erää oli pelattu vajaat 2 minuttia kun Ada vei Vantaan 4-3 johtoon. Ajassa 22.08 siirtyivät B-tytöt 5-3 johtoon tilanteessa jossa pakkimme avasi pallon etuviistoon Essille joka syötti pallon poikittain maalille Emmille. Emmin rystyohjaus meni maaliin veskarin torjunnan kautta. Erätauolle mentiin 5-3 lukemissa. Vantaa sai erässä vielä ylivoiman jonka aikana saatiin aikaiseksi kaksi vetoa maalia kohti, mutta ei merkintää maalisarakkeeseen.

260820Pumat.jpg

Kolmannessa erässä tytöt olettivat pelin oleva jo hallussa kun Emppu teki maalin hienon syöttöyhdistelmän päätteeksi heti erän alussa. Tähän 6-3 maaliin antoi syötön Saga. Kolmannen erän seitsemännellä minuutilla Pumat tekivät maalin lähietäisyydeltä kun pakkimme jalasta kimmonnut pallo päätyi maalin nurkalla olleelle vastustajalle. Peliä oli jäljellä vain kolme minuuttia kun Vantaa suli paineessa ja päästi peräkkäin kolme maalia. Ajassa 42.12 päästimme vastustajan vetämään ja Ellan torjunnasta pallo pantiin -jälleen- luukulta sisään ja tilanne olikin nopeasti jo 6-5. Peliä oli jäljellä vain reilut puolitoista minuuttia kun emme saaneet jostakin oudosta syystä purettua painetta omalta alueelta vastustajan päätyyn. Vastustajan kova paine aiheutti pallon menetyksiä jotka puolestaan johtivat luukulta sudittuun 6-6 tasoitusmaaliin. Naula arkkuun oli ajassa 44.06 tehty 6-7 voittomaali jossa vastustaja sai jotenkin luotua ylivoimahyökkäyksen.

Valmennus toivoi pelaajiltamme tässä pelissä runsasti maaleja ja tässä onnistuttiin kaikin kentällisin oikein hyvin. Tytöt pelasivat jälleen kokenutta ja fyysistä vastustajaa vastaan hyvällä sykkeellä, mutta lopun käsittämätön romahtaminen jätti kyllä pelistä huonon maun. Oman maalin varjelemisessa täytyy olla vimmainen ja tilanteisiin tulee mennä todellakin täysillä. Tilanteet tulee aina pelata loppuun asti eikä nostaa jalkaa kaasulta väärällä hetkellä. Erityiskiitos maaliin lyhyellä varoitusajalla tulleelle Ellalle joka ei voinut takaiskuille mitään. Kesäliiga on tuonut Vantaan tytöille tarvittavaa pelikokemusta ja viimeisen pelin loppuromahduksesta voidaan oppia ja välttää samoja virheitä. Lauantaina aloitetaan karsinnat  kovalla sykkeellä!

#salibandy #tyttösalibandy #kesäliiga2020 #meidänjengi #sbvantaa #yhteistyö #sbvantaa_ctytot #käpygrilli #ndttukku #promonafinlandoy #promona #hellapoliisi

https://www.instagram.com/sbvantaabtytot

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »