Kaksi vahvistusta Edariin - Berg palaa kotiin, Hautala siirtyy Vantaalle

16.07.2020

Miesten edustusjoukkue vahvistuu kahdella pelaajalla, hyökkääjä Lauri Berg palaa kierrokseltaan takaisin kasvattiseuraansa ja puolustaja Niilo Hautala siirtyy FoSu:sta Vantaalle tukevoittamaan joukkueen peräpäätä. Lisäksi vantaalaisryhmä vahvistaa taustojaan, Edarin päävalmentajana vuosina 2015–2018 toiminut Jarkko Hassinen tekee paluun Edarin palvelukseen apuvalmentajan roolissa.

Lauri Berg on SB Vantaan oma kasvatti ja raivasi tiensä aikoinaan seuran junioriputkesta Edariin asti. Toistaiseksi parasta Bergiä SB Vantaan paidassa nähtiin kaudella 2015-16, jolloin Jarkko Hassisen alaisuudessa nuorukainen oli joukkueen pistepörssin vitonen saldolla 13+8=21. Kauden 2016-17 jälkeen tie vei kahdeksi kaudeksi Lahteen Pelicans SB:n riveihin ja viime kauden vahvasti ampuva hyökkääjä vietti Tanskan liigajoukkue Brønderslev Floorball Club Hot Shotsissa. Nyt 25-vuotias urheilija palaa kotiin ja on nälkäisen valmis tekemään debyyttinsä Divaritasolla.

Niilo Hautala siirtyy SB Vantaan riveihin 2.divarin kärkijoukkueisiin viime kausina kuuluneesta FoSu:sta. Oman muistijälkensä uudesta kotiluolastaan Temppelistä raudanluja puolustaja on jo saanut, Hautala edusti FoSu:a myös Edarin divarinousuun päättyneellä kaudella 2018–19, jolloin FoSu ja SB Vantaa iskivät yhteen huikaisevassa pudotuspelisarjassa. Edarin kesätesteissä hämmästyttävän kovat kärkitulokset taululle lyönyt puolustaja tuo vantaalaisjoukkueeseen ison määrän fyysistä preesensiä, sekä urheilijanluonnetta. Divarikokemusta 24-vuotias Hautala omaa yhden kauden verran vuosilta 2015-16, tuolloin joukkue oli Pirkat ja saldo 21 ottelua 4+3=7.

Jarkko Hassinen edusti pelaajana Edaria vuosina 2009-2015 ja toimi miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kausina 2015-2018. Tämän lisäksi Hassinen on valmentanut seurassa vanhempia poikajunioreita useamman kauden ajan ja nyky-Edarin ringistäkin löytyy useampi Hassisen alaisuudessa junioritasolla esiintynyt pelaaja. Divarikokemusta pelaajana Jarkko Hassisella on yhteensä 113 ottelun verran SBS Enon ja SB Vantaan paidassa.

Edarin sopimustilanne 16.7.2020:

#1 Niilo Nevalainen
#10 Ilmari Lehtinen (Brønderslev Floorball Club, Tanska)
#12 Riku Kallunki
#13 Samuli Raumanni
#16 Niilo Hautala (FoSu, 2.div)
#17 Anton Aaltio
#19 Tommi Rosendahl (AC HaKi, 2.div)
#20 Benjamin Iles
#21 Lari Sorsa
#22 Toni Koskela
#23 Sami Verkkoperä
#26 Jukka Kaunisto
#27 Teemu Jokinen
#32 Leevi Auranen
#33 Juha Eriksson
#34 Olli Hämäläinen
#36 Jone Valli (UHC Basel Regio U21, Sveitsi)
#39 Aleksi Paakkari
#55 Matti Siitonen
#62 Jesse Tolvanen
#64 Asko Santero
#65 Teemu Nihti (SC Hawks, A-SM)
#71 Aleksi Rekola (S.S. Storm, 2.div)
#77 Lauri Berg (Brønderslev Floorball Club, Tanska)
#80 Niklas Paldanius
#88 Joni Parkkunen (GrIFK, A-1.div)

Valmennus:
Samuli Thamm
Jarkko Hassinen

(suluissa pelaajan viime kauden seura, jos ei SB Vantaa)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »