Boys are back - Omia kasvatteja palaa seuraan

20.04.2020

Miesten edustusjoukkue on solminut pelaajasopimukset kolmen seuran oman kasvatin kanssa. SB Vantaan riveihin maailmalta palaavat Jone Valli, Teemu Nihti ja Joni Parkkunen.

Jone Valli debytoi Edarin riveissä jo nousukaudella 2018-19 ja viime kaudeksi tie vei nuoren miehen Sveitsiin. Nyt reissulta vantaalaisjoukkueen riveihin palaa taas vuoden kokeneempi maalinälkäinen hyökkääjä. 19-vuotias seuran oma kasvatti esiintyi viime kauden Sveitsin juniorisarjassa Unihockey Basel Region paidassa, jossa oli joukkueensa paras pistemies (16 ottelua, 25+9=34).

Teemu Nihti kuului myös Edarimiehistöön alkukaudella 2018-19, viimeiset puolitoista kautta Nihti on pelannut SC Hawksin riveissä pääosin A-junioreiden SM-sarjaa. Jone Vallin tavoin myös Nihti on mukana Edarin ohella seuran A-junioreiden matkassa kaudella 2020-21.

Joni Parkkunen palaa seuraan hieman pidemmältä kierrokselta ja tulee ensi kaudella tekemään debyyttinsä Edaripaidassa. Vantaalta M-Teamin ja EräViikinkien junioreiden kautta GrIFK:hon päätynyt hyökkääjä oli menneellä kaudella Granin A-junioreiden paras maalintekijä ja paras pistemies (22 ottelua, 26+7=33) valtakunnallisessa A-junnujen 1.divarissa.

Edarin sopimustilanne 20.4.2020:

#1 Niilo Nevalainen
#12 Riku Kallunki
#13 Samuli Raumanni
#19 Tommi Rosendahl (AC HaKi, 2.div)
#20 Benjamin Iles
#22 Toni Koskela
#23 Sami Verkkoperä
#26 Jukka Kaunisto
#27 Teemu Jokinen
#32 Leevi Auranen
#33 Juha Eriksson
#34 Olli Hämäläinen
#36 Jone Valli (UHC Basel Regio U21, Sveitsi)
#39 Aleksi Paakkari
#55 Matti Siitonen
#62 Jesse Tolvanen
#65 Teemu Nihti (SC Hawks, A-SM)
#88 Joni Parkkunen (GrIFK, A-1.div)

(suluissa pelaajan viime kauden seura, jos ei SB Vantaa)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »