Otteluraportti - Rangers nurin rankkareilla

27.11.2019

RANGERS - SB Vantaa 8-9rl. (1-3, 6-2, 1-3)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue vieraili viime lauantaina Kirkkonummi Rangersin järjestämässä tapahtumaottelussa Siuntiossa. Illan kamppailusta muodostuikin melkoinen näytelmä ja voittajaa haettiin pitkän kaavan kautta aina rangaistuslaukauksista asti, joissa SB Vantaa oli lopulta parempi venyttäen voittoputkensa jo kolmen pelin mittaiseksi. Tappio oli Rangersille neljäs peräjälkeen.

Edari tuli otteluun ryminällä ja avausmaali nähtiin ensimmäisellä minuutilla. Vierasjoukkueen ykkösviisikko pyöritti vahvan pallollisen vaihdon ja Rangers ei ehtinyt edes koskemaan kertaakaan palloon, kunnes Toni Koskela viimeisteli Edaridebytantti Jesse Tolvasen syötöstä. Edarin ykköskentällinen onnistui myös pelin toisessa vaihdossaan, aikaan 3:25 maalintekijänä jälleen Koskela, syöttöpiste Leevi Auraselle. Eikä vierasjuhlat tähän päättyneet, vajaan neljän minuutin pelin jälkeen vei JP Auroila SB Vantaan jo 0-3 johtoon Matti Siitosen vahvan esityön päätteeksi. Ajassa 6:45 pääsi vielä Auroila yrittämään rangaistuslaukauksesta toista osumaa, mutta tällä kertaa pallo ei tietään verkon perukoille löytänyt. Avauserän ainoasta kotiosumasta vastasi ylivoimalla aikaan 12:13 Samuli Alaluusua, jonka kammolaukaus viuhui Aleksi Paakkarin kypärän ohi aivan yläputken alle. Pelin ensimmäinen kymppi oli täysin SB Vantaan, jälkimmäinen puolikas mentiin enemmän kotijoukkueen otteessa.

Heti pelin toisen erän alkuun alkoivat illan erikoisuudet. 19 sekunnin pelin jälkeen maalinedusväännöstä löydettiin Benjamin Ilekselle viiden minuutin rangaistus ja vielä kirsikkana kakun päälle kotijoukkueelle rangaistuslaukaus. Niilo Nevalainen kävi kuitenkin koppaamassa Alaluusuan yrityksen, jonka jälkeen Edarin alivoima taisteli vahvasti. Aikaan 22:53 passitettiin seuraava vantaalainen jäähyboksiin, tällä kertaa väärästä vaihdosta. Kahden miehen ylivoimansa käyttikin kotijoukkue hyväkseen, kun Emil Vehanen viimeisteli tyylikkään syöttökombon päätteeksi lukemiksi 2-3. Heti seuraavassa vaihdossa nähtiin kuitenkin Edarikuitti, Leevi Auranen päätti dominointinsa tyylikkääseen laukaukseen ja venytti alivoimalla vierasjohdon jälleen kahteen. Vielä kuitenkin kolme sekuntia ennen viiden minuutin rangaistuksen päättymistä painoi Alaluusua pelin toisen maalinsa ja jälleen tyylikkällä kudilla. Pitkä alivoimapumppaus sekoitti SB Vantaan pakettia ja Rangers nousi pelissä entistä vahvemmin kuskin paikalle, pelin puolivälin molemmin puolin osui Rami Kallio kertaalleen ja illan isäntä oli siirtynyt ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Pelikellon näyttäessä aikaa 32:50 ampui Edarikapteeni pelin taas tasoihin ja hattutemppunsa täyteen, syöttöpiste taas Auraselle. Tämän jälkeen iski Kallio oman hattrickinsä toteen ja kun vielä Jari Koskinen tulitti hienolla laukauksella pallon ohi Paakkarin, lähdettiin toiselle erätauolle kotijohdossa 7-5.

Päätöserän alkupuolella pääsi taas Rangers ylivoima jauhamaan ja lopulta ajassa 45:46 päätti Justus Mustonen hyvän uintinsa ylivoimaosumaan. Jäähyboksissa edellisen aikaan istunut Jukka Kaunisto kuitenkin kuittasi osuman ampumalla jo tämän kauden kolmannen maalinsa aikaan 50:34, hienon esityön maalin teki Riku Kallunki. Edari kiri sai lisäpontta, kun heti seuraavassa vaihdossa ampui Toni Koskela pelin neljännen maalinsa ja tottakai taas Aurasen syötöstä. Aikaan 55:10 hiljennettiin sitten hetkellisesti päätykatsomon huutosakki ja valtaosa muustakin Fennia Arenan yleisöstä, kun Samuli Raumanni runnoi Jesse Tolvasen syötöstä pelin taas tasoihin. Vielä kuitenkin minuuttia myöhemmin tarjottiin Rangersille mahdollisuutta kivuta pelissä kolmeen sarjapisteeseen, kun Kallunki lähetettiin jäähyaitioon työntämisestä. SB Vantaan alivoima taisteli kuitenkin komeasti minuutit pois taululta ja peli venyi jatkoajalle.

Lisää illan erikoisuuksia nähtiin vajaa kaksi minuuttia ennen jatkoajan päättymistä, kun Jesse Tolvaselle löydettiin kahden minuutin rangaistus kädellä pelaamisesta. Mutta taas oli vieraiden alivoima rautaa ja pelin ratkaisua saatiin hakea rangaistuslaukauksista. Niilo Nevalainen hyppäsi Edarimaalille ja nollasi kotijoukkueen ensimmäisen yrityksen, Jesse Tolvanen taas avasi pelin SB Vantaan osalta varmalla maalilla. Jo varsinaisella peliajalla vaarallisuuttaan osoittanut Kallio viimeisteli seuraavassa parissa pelin tasoihin, Lari Sorsan yritys ei aivan tunnelista maaliin päätynyt. Nevalainen kuitenkin nollasi kaksi seuraavaa ja kun Raumanni sekä Asko Santero onnistuivat omissa yrityksissään, sai Fennia Arenan vajaa 300 katsojaa todistaa SB Vantaan voittoputken venymistä kolmeen otteluun.

Erikoista

Jalkava ja pelissä ajoittain vahvastikin kuskin paikalla ollut Rangers aiheutti odotetusti SB Vantaalle ongelmia, mutta silti pelin jäähyjakauma oli mielenkiintoinen kotijoukkue 0 - vieraat 15 minuuttia. Ileksen iso vitonen ja jatkoajan kädellä pelaaminen nostivat eniten karvoja pystyyn vierasaitiossa.

Muuta

Edarigosset nousivat isoon rooliin tapahtumaottelussa, Aleksi Paakkari torjui useamman jättitorjunnan ja Niilo Nevalainen torjui yhteensä viidestä rangaistuslaukauksesta neljä. Edarin tehokkaimmat olivat neljän pisteen iltaa viettäneet Toni Koskela (4+0) ja Leevi Auranen (1+3), Jesse Tolvanen syötti debyytissään kaksi maalia.

Palkitut

SB Vantaalta palkittiin kotijoukkueen puolesta selkeästi toimintakuntoisena olleella parranajokoneella Toni Koskela, Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Aleksi Paakkari.

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »