Otteluraportti - NST nurin Temppelillä

04.11.2019

SB VANTAA - NST 9-6  (3-0, 2-4, 4-2)
Tilastot

Miesten edustusjoukkueen vieraaksi perjantai-iltana Myyrmäen Urheilutalolle saapui Lappeenrannan NST. Tuloskuntoaan viime aikoina hieman hakenut Edari löi pöytään yhden kauden ehjimmistä esityksistä ja piti sarjapisteet Vantaalla lukemin 9-6.

Ottelun avausosumasta vastasi pelin ensimmäisellä ylivoimalla Asko Santero, joka viimeisteli näyttävästi oman laukauksena irtopallon verkkoon ajassa 8:52. Jukka Kaunisto venytti maaliputkensa kahden ottelun mittaiseksi osumalla vajaa minuutti myöhemmin ja erän puolivälin vei Samuli Thamm kauden ensimmäisellään kotijoukkueen jo 3-0 johtoon.

Ottelun toisen erän avausvaihtoon osui kapteeni Toni Koskela Leevi Aurasen syötöstä, mutta tämän jälkeen alkoi NST:n vaarallisen ykköskentällisen kiri. Ajassa 25:50 J-S Huppunen avasi vieraiden maalihanat ja reilu minuutti myöhemmin Juuso Kekki toi NST:n kahden maalin päähän. Hieman ennen pelin puoliväliä Matti Siitoselle tuomitun kaksiminuuttisen hyödynsi vierasjoukkue, kun Huppunen pelin toisellaan muutti lukemiksi taululle 4-3. Edari ylivoima pääsi toistamiseen pelissä yrittämään ja tulos jälleen sama kuin ensimmäisellä kerralla. Leevi Auranen löysi Asko Santeron lavan neliön keskeltä, sarjan pistepörssin kärkisijoilla keikkuva Edarirookie viimeisteli tyylikkäästi ja vei isännät taas kahden maalin karkumatkalle. Mutta vielä kuittasi NST kertaalleen, kun reilu minuutti ennen taukoa viimeisteli J-S Huppunen hattutemppunsa täyteen ja erätaukolukemiksi 5-4.

Päätöserä käynnisteltiin samoissa merkeissä kuin toinen, reilun viiden minuutin pelin jälkeen osui Koskela toistamiseen pelissä, syöttöpiste jälleen Auraselle. Tuttu nimi kuittasi kuitenkin seuraavassa vaihdossa, kun Huppunen naulasi pelin neljännen maalinsa. Pelimiesten kympillä pääsi ensiksi NST hinkkaamaan ylivoimalla ja taas maali tuloksena, tällä kertaa Huppunen esityön tekijänä ja viimeistelijänä Juuso Kekki. Heti perään oli kuitenkin taas SB Vantaan ylivoiman vuoro, kotijoukkueenkin YV:n tehokkuus perjantai-iltana tasan sata, kun Leevi Auranen ampui Lari Sorsan syötöstä Edarin taas johtoon. Seuraavassa vaihdossa punnersi Edarin kakkosviisikko vahvan hyökkäyksen vierasmaalille ja lopulta Matti Siitonen viimeisteli kauden avausosumansa Asko Santeron syötöstä. NST:n hakiessa kavennusta ilman maalivahtia, kaunisteli Asko Santero lukemia tulostaululla ja omia hirmutehojaan naulaamalla pelin viimeisen naulan tyhjään maaliin ajassa 57:32.

Kolme sarjapistettä olivat Edarille hurjan tärkeät, taisto Divarin sarjataulukon peräpäässä käy erittäin kiivaana, sillä viikonlopun tulosten jälkeen sarjan kuusi viimeistä joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä. Seuraavassa ottelussaan SB Vantaa kohtaa kaksi pistettä Edaria edellä olevan EV Akatemian vieraissa.

Erikoista

Ottelussa tuomittiin viisi kahden minuutin rangaistusta ja jokainen niistä päättyi ennen täyttä aikaa. Molempien joukkueiden ylivoimat oli täyttä rautaa perjantain pelissä.

Muuta

Edarista pisterohmuina kunnostautuivat sarjan pistepörssin toisena oleva Asko Santero (3+1) ja Leevi Auranen (1+3). Vierailta paksun tehosaldon kanssa kotimatkalle matkasivat J-S Huppunen (4+1) ja Divarin pistepörssiä johtava Juuso Kekki (2+2).

Palkitut

Wanda's ottelun nälkäisin pelaaja oli jälleen Asko Santero, Lady Bodycare illan herrasmiespelaajaksi valittiin Isto Ohvanainen. Edarin ottelun arvokkaimaksi pelaajaksi valittiin Samuli Thamm.

11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet

Siirry arkistoon »