Seuran arvojen, vision ja strategian työstäminen alkoi

28.05.2019

Seuran hallitus ja työntekijät kokoontuivat tänään Salibandyliiton seurakehittäjän Elina Anttosen johdolla työstämään SB Vantaan arvoja, visiota, strategiaa ja toimenpiteitä näihin pääsemiseksi.

Työ on vasta alussa ja jatkuu samalla kokoonpanolla kesäkuun puolella.

Yhtenä ideana esiin nousi mm. nuorisoparlamentin perustaminen ajatuksena, että löytäisimme seurasta muutamia aktiivisia nuoria suunnittelemaan ja kertomaan omat toiveensa ja ajatuksensa seuran kehittämisestä ja mm. erilaisista tapahtumista, joita nuoret itse tai me yhdessä nuorten kanssa voisimme nuorillemme ja seuralle järjestää.

Tämä siis mietintämyssyyn sekä nuorille että jojoille ja valmentajille ehdokkaiset löytämiseksi omista joukkueistanne. Stay tuned, lisää kesäkuussa!

Tyoryhma.JPG

Kuvassa vasemmalta Minna Henriksson, Tuula Rovamo, Elina Anttonen, Jukka Welin ja Hilkka Syrjälä. Kuvasta puuttuvat kuvausvaiheessa jo harkkoihin lähtenyt Mikko Kujama sekä kameran takana ollut Riitta Hellgren.

 

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »