Otteluraportti - Areenakiertue voitokkaasti käyntiin

18.03.2019

SB VANTAA - VKTP 9-5  (3-2, 3-1, 3-2)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue kohtasi lauantaina runkosarjan päätöskamppailussaan sarjataulukon peräpään taistossa rimpuilleen VKTP:n. SB Vantaa kuittasi päivän pelissä kalavelat syyskierrokselta ja päätti samalla oman runkosarjataipaleensa kuudenteen perättäiseen voittopeliin.

Lauantain peli käynnisti vantaalaisryhmän osalta kevään Areenakiertueen ja ensimmäisenä hieman totuttua kirkkaammissa valoissa maaliverkkoa heilutti Chris Starck vajaan kahden minuutin pelin jälkeen. VKTP kuittasi ottelun tasoihin heti seuraavassa vaihdossa, mutta Edari karkasi jälleen johtoon, kun Leevi Auranen ampui ylivoimalla kotijoukkueen pelin toisen osuman. VKTP kiri taas rinnalle Janne Karttusen maalilla erän loppupuolella, mutta kun Auranen osui toistamiseen puolitoista minuuttia ennen taukosummeria, siirryttiin ensimmäiselle erätauolle kotijohdossa lukemin 3-2.

Ottelun toiseen erään onnistui SB Vantaa karistelemaan unihiekkoja silmistään ja siirtyi Lari Lundströmin sekä Toni Koskelan osumilla 5-2 johtoon. Koskela osui toistamiseen ajassa 38:04, mutta vielä onnistui nostamaan vieraiden Miro Ranta VKTP:n kolmen maalin päähän puoli minuuttia ennen erätaukoa.

Päätöserä ehti vanheta reilu neljä minuuttia, kun Energia Areenalla koettiin urheilujuhlan tuntua. VKTP:n maalivahtiosastolta kenttäpelaajaksi päivän peliin siirtynyt Jussi Karhu viimeisteli tyylikkäästi ensimmäisessä ottelussaan maila kädessä ja pallo ansaitusti mukaan muistoksi tästä. Ajassa 46:50 ampui Samuli Raumannin syötöstä Leevi Auranen hattutemppunsa täyteen, josta reilu minuutti myöhemmin kirjoiteltiin lisää tarinoita historiankirjoihin. Tulokaskauttaan Edarissa pelaava Niko Montonen tulitti pallon maaliin ensimmäistä kertaa SB Vantaan paidassa ja tästäkin luonnollisesti pallo mukaan muistoksi, juhlamaaliin syöttöpisteen merkkautti Riku Kallunki. Pelin ratkottua hioi illan isäntä erikoistilannepelaamistaan kevään isoja pelejä varten, jonka seurauksena pääsi VKTP tekemään yhden tyhjiin. Runkosarjan viimeisestä maalista vastasi ajassa 59:02 Edarin maalikuninkuuden nimiinsä vienyt kapteeni Toni Koskela.

 

Maalikooste

Edarin maalikoosteet tarjoaa Seppo Tuomi – linkki

Palkitut

Kannel Krouvin ottelun parhaana ja Edarin ottelun MVP:nä palkittiin Niko Montonen.

Erikoista

Ykköskentän pistelingot, Toni Koskela ja Leevi Auranen, ampuivat kumpikin hattutemput mieheen. Aurasen tuhdille pistetilille tuli lisäksi täytettä kahden syöttöpisteen verran, Koskelan nimiin yksi syöttöpiste.

Muuta

Edarin kevätkausi runkosarjassa oli varsin vahva, joukkue voitti yhtä lukuunottamatta kaikki pelinsä vuodenvaihteen jälkeen. Vahvan tuloskunnon myötä lopullinen sarjasijoitus on kolmas ja paikka pudotuspeleissä täysin ansaittu.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »