P09 Tiikerit Campossa 10.3.2019

13.03.2019

Tiikereiden pelit jatkuivat suoraan Panttereiden isännöimän turnauksen jälkeen. Jostakin syystä pojat näyttivät kovin väsyneiltä ja mielenkiinto tuntui useammalla olevan muualla kuin iltapäivän peleissä eli alkuasetelmat eivät olleet parhaat mahdolliset. Näissä tunnelmissa alkuverryttelyyn ja kohti ensimmäistä peliä.


SB-97 Valkoinen – Tiikerit 15-6

Kotijoukkueeksi asettui Järvenpääläinen SB-97 mustissa paidoissaan, joten Tiikereille valkoista päälle. Pelin alkuminuuteilla saimme pallon mainiosti liikkeelle ja saimmekin turnauksen avausmaalin. Oliko sitten vastustajan nopean tasoituksen syytä vaiko jo ennen peliä todettu huono vire niin tämän jälkeen Järvenpääläiset ottivat pelistä täyden kontrollin. Valmennuksen yritykset luoda yhteishenkeä eikä myöskään viides pelaaja auttaneet enää Tiikeri laumaa. Erätauolla tilanteessa 7-3 pojille yritettiin tuoda esille, että peli ei missään tapauksessa ole vielä ohitse. Neljä maalia on nopeasti kiritty umpeen. Toisen erän alku jatkui kuitenkin mihin eka päättyi. Vastustaja takoi nopeasti kolme maalia lisää ja tämän jälkeen peli oli käytännössä ohi. Päät painuivat eikä jalat liikkuneet. Maalivahtimme onneksi yritti loppuun asti, mutta kun tukea ei tule puolustukselta niin mitään ei voinut oikein tehdä. Loppupeli rallateltiin lävitse eikä varsinaista taistelua nähty, loppulukemat tylyt 15-6.

Edessä oli pitkä tauko, jota ennen valmennus yritti kannustaa poikia keskittymään seuraaviin peleihin, jotta niissä tulisi enemmän onnistumisia. Onneksi pientä valoisuutta olikin näkyvissä.


Tiikerit – EräViikingit North 3-11

Seuraavaksi vastaan asettui EräViikinkien North ryhmä. Meillä oli peliin miesylivoima, joten pirteällä jalalla hyvä varmaan seuraisi. Peli olikin aivan eri planeetalta kuin ensimmäinen ja jatkui koko ensimmäisen erän tasaisena. Huolimatta hieman vajaa miehisyydestä niin ErVillä riitti virtaa jaloissa. Harmillisesti emme saaneet maalia ensimmäiseen erää, mutta ei vastustajakaan saanut kuin kaksi, joten tilanne 2-0 erätauolla. Viestinä olikin pojille, että nyt jatketaan yhtä hyvällä jalalla niin meillä ei ole hätäpäivää, mutta vastustaja lähtikin heti erän alkuun karkumatkalle ja puolessa välissä erää tilanne jo 2-6. Maalivahtimme otti lukuisia koppeja ja piti lukemia vielä suhtkot nätteinä, mutta tämä ei pelissä auttanut vaan vastustaja teki vielä pelin loppupuolella toisen mokoman lisää. Taitoa kyllä olisi, kuten valmennus yritti pojille sanoa, mutta tänään sitä ei saatu esille. Yhden miehen ylivoimakaan ei tuonut tulosta joten jälleen surulliset loppulukemat 3-11.


Tiikerit – Blakbirds Musta 7-11

Tauolla kehuttiin loistavasti pelatusta ensimmäisestä erästä ja jos saisimme sen saman vireen molempiin eriin niin viimeisestä pelistä olisi mukavampaa kerrottavaa. Viimeinen peli ja kaukaloon Keravan Blackbirds vastaan. Jälleen yli 10 minuuttia pelattiin omalla hyvällä tasollamme ja saimme palloa liikkeelle paremmin kuin aikaisemmissa peleissä. Oli mukavaa nähdä, miten vire oli noussut peli peliltä. Tilanne olikin tässä vaiheessa jännittävä 2-3. Valitettavasti seuraavat neljä minuuttia koituivat Tiikereiden kohtaloksi jonka turvin Keravalaiset ottivat meihin kaulaa, joten erätauolle mentiin lukemissa 3-6. Tauolla manattiin jo hieman huonoa onneamme, koska irtopallot tuntuivat aina pomppivan vastustajan lapaan. Nyt kuitenkin oli ollut näkyvissä jo ne tutut Tiikereiden taistelu ilmeet. Toisen erän alkuun saimme vastustajaa kahdella maalilla kiinni, joten nyt jos koskaan pitäisi antaa kaikki taistelutahto kentälle. Tällä kertaa emme enää pystyneet kirimään maalieroa umpeen vaikkakin maaleja tuli tasaisesti kummallekin joukkueelle ja viimeisen summerin äänen tultua tulostaulu näytti lukemia 7-11. Tässä pelissä Tiikerit kuitenkin pelasi ylivoimaisesti parasta joukkuepeliä koko turnauksessa ja jalatkin saatiin ihan ok liikkeelle.

Ei ihan nyt lähtenyt pelit lentoon tällä kertaa. Toivottavasti seuraavissa kekkereissä tuttu into ja tsemppi on kaikilla paremmin mukana.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »