SB Vantaan yhteiset tapahtumat

Torstai  12.9.2019Joukkueiden valokuvaus

Kotkat Myllypurossa

|
01.02.2019

Kotkien kausi jatkui Myllypurossa D2-ikäluokan keskimmäisessä haastajajatkosarjassa sunnuntaina.

Aamu lähti taas huolestuttavasti käyntiin, kun puolet pojista vielä aamulenkillä kaiveli kirjaimellisesti unihiekkoja silmistään. Jalkoihin sattui, lapoja oli jäänyt autojen ovien väliin, pikkuveljet kävivät hermoille ja oli hirveä nälkä.

Valmennus ei ymmärrettävistä syistä voi julkisesti paljastaa kikkakolmosiaan, mutta ensimmäisen ottelun lopputulos puhukoon puolestaan.

 

Kotkat - M-Team 13-7

kotkat_mteam1_500px.jpg


Alku lohkoykköstä M-Teamia vastaan oli tuttuun tapaan tahmeaa katseltavaa. Vastustaja puski päälle täydellä höyryllä, eikä antanut milliäkään tilaa ja rankaisi hyvällä prosentilla maalintekotilanteista.

Pää pysyi Kotkilla kuitenkin kylmänä, vaikka toisen erän alkumetreillä vastustaja olikin tukevasti 2-4-johtoasemissa.

Kaksinkamppailun voitto, täydellinen syöttö ja makea kavennusmaali sytytti Kotkat ja käänsi pelin. Heti perään, 6 minuutin taistelun jälkeen, tasoitusmaali. Näön vuoksi vielä 6 makealta maistuvaa maalia lisää ja ottelu 10-4-tilanteeseen.

Brändiuskollisesti annoimme ottelun lopussa vähän löysää vastustajalle, mutta pelistä lopulta täydet pisteet Vantaalle valmentajan syntymäpäivälukemin 13-7.

kotkat_mteam_500px.jpg

 

MaSu - Kotkat 6-9

Sunnuntain toinen peli vasta jännitystä ja ylimääräistä sydämentykytystä tarjosikin!

Valmentajan silmin peli olisi voinut alkaa paljon reippaamalla otteella, ottaen huomioon, että vastustaja pelasi ilman ainuttakaan vaihtopelaajaa.

Erätauolle lähdettiin palovaroituksen saattelemana (kiitos pojille, että kuuntelivat rauhassa ohjeet ilman panikointia!) Kotkien johtaessa 2-4.

Hetki raikkaassa pakkassäässä pelivarusteet päällä herätti pojat, eikä toinen erä olisi voinut paremmin alkaa - kolme hyökkäystä, kolme maalia ja valmennus sai huokaista helpotuksesta. Tähän kului aikaa yhteensä peräti huimat 37 sekuntia!

Erässä viimeisteltiin kaksi hattutemppua ja viimeiselle tauolle mentiin lukemissa 3-9.

Kolmannesta erästä kaikki kunnia varmasti rättiväsyneelle, mutta viisaasti pelanneelle vastustajalle, joka teki pallon kanssa mitä halusi koko viimeisen vartin. Veskarit molemmissa päissä kuitenkin seisoivat välillä päällään ja ottelu päättyi lopulta Kotkien onneksi 6-9-voittoon. Osa kotkanpojista sortui viimeisessä erässä yksinyrittämiseen, joka helpotti kyllä hyvinkääläisten pelaamista.

kotkat_masu_500px2.jpg


Viikonlopusta opittiin taas paljon. Nähtiin mitä periksiantamattomuudella voi saada aikaan ja miten käy, kun kentälle lähtee surffailemaan.

Kiitos lainapelaajille ja -valmentajalle, hienosti mukana tsempanneille vanhemmille, kiitos Kotkille ja kiitos hienosti vajaamiehityksillä jaksaneille vastustajille. Erityiskiitos tällä kertaa tuomarikaksikolle, joka piti pelit hienosti aisoissa ja opasti poikia aina tarpeen tullen!

kotkat_myllypuro_500px.jpg

27.06.2019Meille pelaamaan?
03.05.2019Uudet salibandyjoukkueet syksyn eskareille ja ekaluokkalaisille
05.07.2019Seuran toimisto lomailee 6.7.- 14.7.2019
28.06.2019Nuorille lupauksille Edaridiilit
22.06.2019 12:00Ohjaajana SB Vantaan kesäleirillä
22.06.2019SB Vantaan kesäleirit ohi
19.06.2019Edari vahvistuu kahdella pelaajalla
07.06.2019Benjamin Iles jatkaa, Paldanius palaa Vantaalle
28.05.2019Seuran arvojen, vision ja strategian työstäminen alkoi
28.05.2019Teemu Karjalainen Edariin, Jens Eriksson jatkaa

Siirry arkistoon »