Otteluraportti - Edari palasi voitolla joutauolta

15.01.2019

SB VANTAA - SC HAWKS 4-2  (1-0, 0-1, 3-1)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue kohtasi perjantai-iltana kotikaukalossaan lohkovitonen SC Hawksin. Vuoden 2019 ensimmäinen sarjapeli tarjosi tarkan ja tiukan taiston kahden laadukkaan joukkueen välillä, pelistä voittajana lopulta ulos selviytyi SB Vantaa.

Ottelun avauserä sujui tunnustellen molempien puolustaessa tiiviisti alhaalta, erän ainoasta osumasta vastasi tyylikkäällä tavalla illan kotijoukkue. Samuli Raumanni toimitti pitkällä roikulla pallon omista syvään Toni Koskelalle, joka jatkoi suoraan ilmasta pallon maalille unohdetulle Leevi Auraselle. Tulikuuma laituri ei vapaasta paikasta epäonnistunut, vaan viimeisteli tyylikkäästi Edarin kalenterivuoden ensimmäisen maalin.

Ottelun toinenkaan erä ei sen isommalla kädellä maaleja tarjonnut, erän ainokaisesta vastasi SC Hawks aikaan 31:21, vain 12 sekuntia SB Vantaan tehottomaksi jääneen ylivoiman jälkeen.

Päätöserässä karkasi illan vieras ensimmäistä kertaa johtoon, kun Samu Nikkinen viimeisteli takatolpilta numeroiksi 1-2 pelikellon näyttäessä aikaa 44:41. Edarin toivottu tasoitus saatiin yhdeksän minuuttia myöhemmin, kun Toni Koskela osui Leevi Aurasen hienosta syötöstä. Ja kun vain reilu minuutti myöhemmin tuomittiin SC Hawksille pelin toinen kaksiminuuttinen, ei SB Vantaan ylivoima jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä. Edarikapteeni Toni Koskela ampui suoraan syötöstä vantaalaisjoukkueen jälleen johtoon, syöttöpiste taas Auraselle. Ja vain vajaa minuutti tästä, löi Edarin ykköskentällinen lopullisen naulan pelille, kun Lari Lundström viimeisteli Samuli Raumannin esityöstä pelin loppulukemiksi 4-2.

 

Palkitut

Kannel Krouvin ottelun parhaana pelaajana palkittiin Niilo Nevalainen. Edarin ottelun MVP:ksi valittiin Toni Koskela.

Maalikooste

Edarin maalikoosteet tarjoaa Seppo Tuomi - linkki

Erikoista

Illan ottelu oli vähämaalinen ja toki oma osuutensa on laadukkaasti puolustaneilla joukkueilla. Silti myös miehet maaleilla nousivat parrasvaloon, niin Niilo Nevalainen, kuin Mika Veskoniemikin esittivät kumpikin muutaman huikaisevan torjunnan.

Muuta

Pelin tehomiehet löytyivät Edarin ykköskentällisestä, tutkapari Toni Koskela (2+1) – Leevi Auranen (1+2) tehoilivat kolme pistettä mieheen.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »