Naisten pikkujouluottelulle surullinen päätös

17.12.2018

Oli syyskauden viimeisen ottelun aika ja pikkujoulupeli! Paikalle oli saapunut junioreita kannustamaan ja tarjolla oli myös glögiä ja piparia. SB Vantaa asteli kentälle hilpeästi tonttulakit päässään valmiina kohtaamaan FBC Loiston. Joukkueet olivat ottaneet toisistaan mittaa jo kerran aikaisemmin Suomen Cupin yhteydessä, jolloin ottelu päättyi 8-5 Loiston hyväksi.

Ensimmäiset viisi minuuttia ottelu oli erittäin vauhdikasta, kunnes peli alkoi painottumaan enemmän SB Vantaan päätyyn. FBC Loisto piti palloa hyvin liikkeellä ja onnistui löytämään SB Vantaan verkon kahdesti ensimmäisessä erässä. Valitettavasti SB Vantaan ainoa tilastomerkintä ensimmäisestä erästä oli jäähy.

Toinen erä muistutti erittäin läheisesti ensimmäistä. Toki nyt Loisto oli tottunut jo enemmän Myyrmäen urheilutalon saippuaa muistuttavaan lattiaan ja sai tehtyä nopeita käännöksiä paremmin. Kun Loisto oli 3-0 johdossa, sai SB Vantaa vuorostaan kokeilla ylivoimaa. Valitettavasti se oli tehoton. Toisen erän jälkeen turkulaiset vieraat olivat 5-0 johdossa.

Kolmanteen erään SB Vantaa oli muuttanut karvaustaan, mutta valitettavasti se ei pidätellyt Loiston loistokkaita junioreita. Toinen toisensa jälkeen, he syöttelivät ja kuljettivat nopeilla jaloillaan pallon läpi SB Vantaan karvauksen ja pallo oli jälleen verkossa. Ajassa 48:47 nähtiin Vantaalaisten ensimmäinen maali, jonka teki #28 Bea Karling. Kotijoukkueen murheeksi, vastustaja kuittasi tämän vajaa pari minuuttia myöhemmin yhdeksännellä maalillaan. Loppujen lopuksi taululla oli lukemat 1-13 ja Vantaan joulumieli hukassa.

#3

11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet

Siirry arkistoon »