P09 Kolme kovaa vääntöä Raaseporissa 8.12.2018

09.12.2018

Pantterit matkustivat FBC Raseborgin vieraiksi Påminnen alppien juurelle pelaamaan kolme kilpasarjan syyskauden päättävää peliä. Kaikki ottelut olivat hyvätasoisia ja suhteellisen tasaisia taisteluita, joissa voittajaksi selvisi paremmin maalipaikkansa hyödyntäneet joukkueet. Tässä turnauksessa näkyi jostain syystä tietty liikkeen puuttuminen ja huolimaton viimeistely. Kenties pieni turnausväsymyskin painoi, kun monella pojalla oli viimeiseltä kuukaudelta alla jopa yli 10 ottelua.

Pantterit - Eräviikingit Itä 6-5

Ensimmäisessä pelissä Erviä vastaan päästettiin vastustaja nopeaan tahtiin 0-2 johtoasemaan johtuen pitkälti liian tilan antamisesta liikkuville ja laukoville vastustajille. Tähän puutteeseen yritettiin painottaa liikkeen lisäämistä ja uskoa omaan tekemiseen. Paikkoja alkoi tulla ja onnistumisia sen myötä myös. Erätauolle päästiin 4-4 tasaluvuissa.

Toinen erä oli myös tasaista taistelua ja lisämaalit olivat työn takana. Vastustaja meni jälleen johtoon, mutta usko itseen oli saatu palautettua ja Pantterit iskivät kaksi viimeistä maalia ja voitto täpärästi 6-5 lukemin.

KorsKa Batboys - Pantterit 10-6

Toiseen otteluun vastaan tuli KorsKa, joita vastaan pelit ovat olleet myös kovia vääntöjä. Heillä on hyvin palloa suojaavia pelaajia ja he osaavat myös tulla tiiviisti iholle ja ottaa meiltä turhan ajan pois. Normaalin vahvan liikkeen puuttuessa meidän pelistä, olimme aika pulassa heti alusta lähtien. Korson pojat laukoivat tarkkoja vetoja ja blokkauksen puuttuessa vastustaja karkasi 3-0 johtoon, joka oli tänään liikaa takaa-ajettavaksi. Pääsimme vielä ihan hyvin peliin mukaan, mutta viimeistely ei ollut tässäkään ottelussa parasta mahdollista laatua, joten kahta maalia lähemmäksi ei enää tuloksellisesti päästy. Paras jakso osui toisen erän ensimmäiselle puoliskolle, jossa pääsimme 7-5 tilanteeseen, mutta lopussa jälleen ero hieman venähti ja loppulukemat 10-6 oli vastustajalle ansaittu voitto. Peliä leimasi tietty fyysisyys, jossa tällä kertaa jäimme enemmän ottavaksi osapuoleksi, mutta ei tuota jääty enempää murehtimaan, koska paremmalla huolellisuudella maalipaikoissa tulos olisi ollut huomattavasti mairittelevampi.

FBC Raseborg – Pantterit 6-9

Viimeisenä vastustajana oli päivän isäntäjoukkue FBC Raseborg. Päivän pidemmän tauon aikana tukevammat tankkaukset ja muut huoltotoimenpiteet ja pojat olivat valmiita jättämään loput energiat kentälle. Tähän peliin saimme jo paremman alun ja avausmaalinkin aikaiseksi. Vastustaja kuitenkin pysyi hyvin mukana ensimmäiset 10 minuuttia, mutta erän lopussa saimme hetkeksi ison vaihteen silmään ja erätauolle mentiin 3-6 johtolukemissa.

Toiseen erään isännät tulivat vahvasti latautuneena ja kirivät muutamassa minuutissa maalin päähän. Pantterit eivät kuitenkaan olleet valmiita nyljettäväksi, vaan jälleen kaivettiin taistelutahto esiin ja väkisin punnerrettiin tämä ottelu voittoon 6-9 lukemin. Hieno voitto isännistä, jotka hoitivat turnauksen järjestelyt kiitettävällä arvosanalla!

Vaikka omaa peliämme leimasikin hieman vaisu suoritustaso normaaliin verrattuna, niin tulos oli päivän peleistä kuitenkin ihan 2/3! Kiitos ja kumarrus kannustaville ja kuskaaville vanhemmille!

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »