Otteluennakko - PSS perjantain vieraaksi Temppelille

08.11.2018

Miesten edustusjoukkue saa perjantai-illan kotiotteluunsa vieraaksi viime kausilta tutun kiistakumppanin PSS:n.  Edari lähtee runkosarjan seitsemänteen otteluunsa sarjataulukon kärkipaikalta, porvoolaisvieras on pelannut pelejä yhden vähemmän ja on taulukossa kuudentena.

SB Vantaa on voittanut kaikki kolme kotiotteluaan ja ainoan pistemenetyksen joukkue koki toissa kierroksella FBC Raseborgin vieraana. Viime pelissä Edari palasi voittokantaan väkevästi, kun GrIFK kaatui selkein numeroin 10-3. Edellisissä peleissä rosteri on hieman elänyt, mutta näillä näkymin perjantain otteluun sairastuvalta saadaan muutamakin toivottu paluumuuttaja takaisin pelihommiin.

PSS saapuu Myyrmäkeen kahden pelin voittoputkessa, kun viime ottelussa kaatui LoSB vieraissa niukasti 2-3 ja lokakuun puolivälissä VKTP rankkareilla numeroin 4-3. Viime kausien kestomenestyjä on tuttuun tyyliinsä puolustanut laadukkaasti, pieniä ongelmia aktiivisella ryhmällä on ollut maalinteon kanssa, mutta kilpailukykyisestä joukkueesta alkaa varmasti kauden edetessä myös hyökkäyspään tehoja löytyä. Uusitun sarjajärjestelmän myötä 2.divarin A-sarja on äärimmäisen mielenkiintoinen sekä tasainen sarja, PSS kuuluu isoihin ennakkosuosikkeihin lohkon kärkipaikkoja ajatellen.

Joukkueet pelasivat viime kaudellakin samassa lohkossa ja kohtasivat kahdesti, syyskauden kohtaamisessa aikalailla tasan vuosi sitten Edari oli Myyrmäessä paremin lukemin 7-4, kevätkierroksella SB Vantaa onnistui ryöstämään isot sarjapisteet mukaansa Porvoosta lukemin 4-8.

Lue myös:

3.11.2017 SB Vantaa vs PSS 7-4  otteluraportti
11.2.2018 PSS vs SB Vantaa 4-8  otteluraportti

Parhaat pistemiehet:

SB Vantaa
1. Samuli Thamm 10+3=13
2. Leevi Auranen 7+3=10
3. Samuli Raumanni 3+7=10

PSS
1. Konsta Nurmela 4+0=4
2. Toni Eriksson 3+1=4
3. Konsta Kareinen 1+3=4

Seuraa heitä:

SB Vantaa: #39 Aleksi Paakkari – Edarilegenda palaa kehiin loppukesällä sattuneen loukkaantumisen jälkeen. Hoitanut vamman kuntoon, nyt kaukaloon palaa entistä nälkäisempi konkarivahti. Vuodesta toiseen sarjan kärkivahteja, erityisen hienoa kaverin itsensä kannalta, että toipuminen sujui aikataulussa ja kausi pääsee alkamaan myös luottovahdin osalta.

PSS: #73 Sakari Halttunen – Porvoolla on aivan sarjan kärkitasolle yltävä veskari-tandemi, joista erityisesti Halttunen kuuluu koko sarjan eliittiin. Laadukkaasti puolustavan joukkueen takana on hyvä torjua, mutta myös Halttunen itse tarjoaa omalla toiminnallaan PSS:lle aina mahdollisuuden menestyä.

 

SB Vantaa vs PSS perjantaina 9.11.2018 klo 19:00 @ Temppeli (Myyrmäen UT)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »