Ennakko: Suuntana pohjoinen

05.10.2018

SB Vantaan naisten edustuksen kausi starttaa tänä viikonloppuna kahdella vieraspelillä. Lauantaina pelataan Rovaniemellä Santa’s Unitedia vastaan ja sunnuntaiksi matkustetaan Uuteenkaarlepyyhyn, jossa vastaan asettuu Blue Fox.

Naisten I divisioonan kausi 2018/19 on kahdella tapaa ainutlaatuinen; ensinnäkin se pelataan ensimmäistä kertaa 10 joukkueen sarjana, kun Huku Salosta ja Sheriffs Kaarinasta luopuivat sarjapaikoistaan ennen kauden alkua. Sen lisäksi alkava kausi on nykymuotoisen I divisioonan viimeinen, nimittäin tämän kauden jälkeen naisten kaksi ylintä sarjatasoa uudistuvat täysin – kaudelle 2019/20 perustetaan kaksiportainen, 16 joukkueen naisten salibandyliiga (NLA ja NLB), minkä lisäksi I divisioona muuttuu alueelliseksi, turnausmuotoiseksi sarjaksi.

 

Tällä kaudella naisten edustusjoukkue pelaa I divisioonassa siis 18 ottelua ja kauden lopuksi sarjan neljä parasta joukkuetta nousevat suoraan uudistuneen salibandyliigan B-sarjaan. Naiset ovat asettaneet tavoitteekseen olla kauden lopussa kahden parhaan joukkueen joukossa, joka takaisi kotiedun kolminkertaisessa sarjassa kaudella 2019/20. Viime kausien menestyksen perusteella tavoite on kova, mutta realistinen – Vantaa on sijoittunut kahtena edellisenä kautena runkosarjan toiseksi ja osallistunut täten liigakarsintoihin.

 

Naisten joukkue on tosin muuttunut täksi kaudeksi rajusti, sillä viime kauden pelaajista peräti kahdeksan lopetti tai siirtyi pelaamaan aladivareihin. Yhdeksäs ja yksi kirpaisevimmista menetyksistä oli Jenni Rautanen, joka siirtyi SB Pro:hon. Lähtijät saatiin määrällisesti paikattua, kun joukkueeseen siirtyi kahdeksan uutta tulokasta. Kauden aloituksen suurimpia kysymysmerkkejä lieneekin se, miten hyvin uudistunut joukkue on onnistunut nivoutumaan yhteen. 

SB-Vantaa_Naisten-Edustus_Jenni-Rautanen_154023.jpg

Viime kausien naisten paras pistenikkari Jenni Rautanen edustaa ensi kaudella puolustavaa Suomen mestaria SB Pro:ta

Lähtijät

Ann-Mari Hella (lopetti)

Hanna Heltimoinen (lopetti)

Suvi Joutsen (lopetti)

Kati Kivimaa (lopetti)

Jessica Laidler (lopetti)

Sara Seurujärvi (aladivari)

Jenni Rautanen (SB Pro)

Milla Räsänen (lopetti)

Emmi Tuhkalainen (lopetti)

Tulijat

Marika Eskola (EräViikingit, A-tytöt)

Kaisa Kantokorpi (ulkomaat)

Lyydia Kolehmainen (EräViikingit, A-tytöt)

Elisa Kosonen (EräViikingit, A-tytöt)

Sofia Niemi (Jokerit)

Minna Nurminen (M-team)

Pauliina Pekki (ulkomaat)

Piia Vallineva (Kirkkonummi Rangers)

Naisten edustusjoukkue valmistautui alkavaan sarjakauteen järjestämällä syyskuussa kaksipäiväisen harjoitusleirin, pelaamalla kuusi harjoitusottelua, minkä lisäksi harjoiteltiin kolmesti yhdessä liigassa pelaavan ÅIF:n kanssa. Joukkuetta on näin pyritty hiomaan yhteen ja saamaan pelitaktiikkaa selkeytettyä ja hiottua. Päävalmentajan mietteitä kauteen valmistautumisesta voi käydä lukaisemassa täältä. Naisten edustuksen ensimmäinen todellinen tasotesti koittaa lauantaina 6.10., kun naiset matkustavat Rovaniemelle kohtaamaan joulupukkikylän ylpeyden, Santa’s Unitedin. Sunnuntaina 7.10. matka jatkuu Uusikaarlepyyhyn, jossa vastaan asettuu Blue Fox.

 

Viime kaudella molemmat kohtaamiset rovaniemeläisiä ja kettuja vastaan päättyivät Vantaan voitonjuhliin, joten on mielenkiintoista nähdä, onnistuvatko vantaalaiset säilyttämään puhtaan pelinsä sarjan pohjoisimpia joukkueita vastaan. Blue Foxin otteluennakkoa koko viikonlopulle pääsee lukemaan tästä ja innokkaimmat Vantaa-fanit voivat seurata naisten pelitapahtumia reaaliajassa alla olevien linkkien kautta.

 

Santa's United – SB Vantaa, klo 18

Tästä tulospalveluun

 

Blue Fox – SB Vantaa, klo 16

Tästä tulospalveluun

#naistenedustus #sbvantaanNaiset #pohjoisenvalloitus

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »