Edarille lisää sopimuksia

18.07.2018

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimukset luottohyökkääjä Teemu Sorvarin ja maalivahti Niilo Nevalaisen kanssa. Lisäksi Edariryhmään liittyy nuori puolustaja Ville Pussinen Tiikerit Akatemiasta.

Pitkän linjan Edarisoturi Teemu Sorvari on kuulunut jo vuosikausia ryhmän kantaviin voimiin ja monipuolisuuden, sekä eritoten huikaisevan tasaisen suoritusvarmuuden vuoksi konkari on äärimmäisen iso palanen myös tulevan kauden joukkueessa. Edariurallaan isolla kädellä palkintopöytiä putsanneesta rightin puolen laiturista on jalostunut vuosien saatossa edelleen kovia tehopisteitä latova, mutta myös hienolla tavalla puolustuspäähän hommat hoitava eliittihyökkääjä. Seuran vuoden miespelaajaksi vuonna 2015 valittu herrasmies on myös palkittu kertaalleen joukkueen arvokkaimpana pelaajana (2015), maalipörssin Sorvari on vienyt nimiinsä kaudella 2011-12 ja toistaiseksi tehokkaimman kautensa tehotykki tahkosi kaudella 2013-14, jolloin tehot 23+23=46 oikeuttivat sisäisen pistepörssin kakkossijaan. Viime kauden Edarilegenda pelasi piste per peli tahdilla, kun 20 ottelua toivat kasaan saldon 13+7=20.

Niilo Nevalainen on seuran omia kasvatteja ja kierrokselta kotiin paluun jälkeen veskari starttaa nyt kolmannen kautensa Edaripaidassa. Isokokoinen ja rauhallinen veräjänvahti kuuluu sarjan kärkitorjujiin, Nevalaisen jatkosopimuksen myötä joukkueen maalivahtiosasto on taas kerran täynnä taattua laatua. Edarin veskaritrion kuopus tuo äijämäisen preesensinsä maalinsuulle ja ahkera treenaaja tuo oman lusikkansa mukaan soppaan taistelussa ykkösvahdin tittelistä.

22-vuotias Ville Pussinen on todellinen kaukalosoturi, joka tuo Edariryhmään ison määrän taistelutahtoa ja urheilullista asennetta. Vahvasti itsensä peliin lyövä nuorukainen on mielenkiintoinen tulokas joukkueeseen ja PakVi:n sekä Tiikereiden junioreissa kovissa sarjoissa marinoitunut puolustaja on valmis ottamaan vastuuta myös SB Vantaan riveissä.

Edarin sopimustilanne 18.7.2018

#1 Niilo Nevalainen
#3 Lari Sorsa
#5 Jens Eriksson
#6 Isto Ohvanainen (Jokerit, 2.div)
#11 Samuli Thamm
#12 Riku Kallunki (SB Vantaa, B Edustus)
#13 Samuli Raumanni
#16 Teemu Nihti (SB Vantaa, B Edustus)
#17 Teemu Sorvari
#20 Benjamin Iles
#32 Leevi Auranen
#33 Juha Eriksson
#36 Jone Valli (SB Vantaa, B Edustus)
#39 Aleksi Paakkari
#44 Ville Pussinen (Tiikerit Akatemia, 2.div)
#57 Tero Koski

Valmennus:
Teemu Vanhala
Lassi Välisalo

(suluissa pelaajan viime kauden joukkue, jos ei Edari)

11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet

Siirry arkistoon »