Jens Eriksson ja Benjamin Iles jatkavat Edarissa

06.06.2018

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimukset kahden oman kasvattinsa kanssa, joukkueessa jatkavat tulevallakin kaudella Jens Eriksson ja Benjamin Iles.

SB Vantaan juniorimyllyn kasvatti Jens Eriksson, teki paluun Edaripaitaan kaudeksi 2016-17 ja kuului viime kaudella joukkueen ehdottomiin positiivisiin yllättäjiin. Monikäyttöinen pelimies vakiinnutti paikkansa joukkueen puolustuskalustossa ja esiintyi roolissa kuin roolissa väkevästi. Viime kausi käänsi 23-vuotiaan pelimiehen käyrän ehdottomasti ylöspäin ja saman suunnan jatkuessa tulee ahkera treenaaja varmuudella nappaamaan sopivan roolin myös tulevan kauden joukkueessa.

Pelaajakortti – Jens Eriksson

21-vuotias Benjamin Iles on kasvanut Edarissa miehen mittoihin ja kuulunut jo useamman kauden joukkueen ykköspakkeihin. Seuran vuoden poikajunioriksi 2015 valittu Iles on todellinen voimapesä, joka luutii hämmästyttävän varmasti omassa päässä ja kampeaa kaksinkamppailut nimiinsä kerta toisensa jälkeen. Menneellä kaudella velvollisuudet puolustusvoimissa verottivat jonkin verran osallistumista Edarin tapahtumiin, mutta silti nuori huippupuolustaja latoi uransa ennätyspisteet (12 ottelua, 5+6=11) operoiden lähes pinna per peli tahdilla kauden 2017-18 runkosarjassa. SB Vantaan kasvatti tulee kuulumaan tulevallakin kaudella joukkueen runkopuolustajiin ja omalta osaltaan vankistaa Edarin pakkikalustoa tuntuvalla tavalla.

Pelaajakortti – Benjamin Iles

PicsArt_06-06-08.53.14.png

Edarin sopimustilanne 6.6.2018

#3 Lari Sorsa
#5 Jens Eriksson
#11 Samuli Thamm
#12 Riku Kallunki (SB Vantaa, B Edustus)
#13 Samuli Raumanni
#16 Teemu Nihti (SB Vantaa, B Edustus)
#20 Benjamin Iles
#32 Leevi Auranen
#33 Juha Eriksson
#36 Jone Valli (SB Vantaa, B Edustus)
#39 Aleksi Paakkari
#57 Tero Koski

Valmennus:
Teemu Vanhala
Lassi Välisalo

(suluissa pelaajan viime kauden joukkue, jos ei Edari)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »