SB Vantaa perustaa uusia joukkueita keväällä 2018

14.03.2018

SB Vantaa perustaa kevään 2018 aikana uusia joukkueita 2008-2012 syntyneille pojille ja 2008-2013 syntyneille tytöille. Uusien joukkueiden toiminta alkaa huhti-toukokuussa. Uudet joukkueet harjoittelevat kevät-kesäkauden 1-2 viikossa tutustumisen merkeissä aina juhannukseen saakka. Juhannuksesta joukkueet jäävät kesätauolle. Harjoittelun pariin palataan koulujen alettua elokuussa.

Elokuusta alkaen uudet joukkueet harjoittelevat 1-2 kertaa viikossa. Harjoitusten lisäksi joukkueet osallistuu Salibandyliiton Etelä-Suomen alueen oman ikäluokkansa sarjaan, jossa pelejä on turnausmuotoisesti noin kerran kuukaudessa (lokakuu-huhtikuu) joko lauantaisin tai sunnuntaisin. F-G-tytöt eivät osallistu sarjaan, mutta pelaavat muutamia harjoitusotteluita kauden aikana.

Valmentajina uusissa joukkueissa käynnistymisvaiheessa toimii seuran juniorivalmennuspäällikkö Tuula Rovamo. Joukkueisiin etsitään valmentajia sekä apuvalmentajia, jotka jatkossa ottavat vastuun joukkueen valmentamisesta. Joukkueelle tarvitaan vanhempien joukosta myös joukkueenjohtaja ja rahastonhoitaja.

Ilmoittautuminen uusiin joukkueisiin on käynnissä. Tule rohkeasti tutustumaan toimintaan!

Uudet joukkueet 2018 harjoitusajat ja ilmoittautumislinkit:

POJAT:

G-pojat 2012 syntyneet

Harjoitukset alkavat to 17.5.2018. Joukkue harjoittelee torstaisin klo 18-19 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27)
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä.
Ilmoittaudu mukaan tästä. 

G-pojat 2011 syntyneet

Harjoitukset alkavat to 17.5.2018. Joukkue harjoittelee torstaisin klo 18-19 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27)
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä. 
Ilmoittaudu mukaan tästä

F2 Pojat 2010 syntyneet

Harjoitukset alkavat to 17.5.2018. Joukkue harjoittelee torstaisin klo 17-18 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27)
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä. 
Ilmoittaudu mukaan tästä.

F1 Pojat 2009 syntyneet

Harjoitukset alkavat ke 9.5.2018. Joukkue harjoittelee maanantaisin klo 18-19 Energia Areenalla (Rajatorpantie 23) ja keskiviikkoisin klo 18-19 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27). Kesäkuussa joukkue harjoittelee 1 x viikossa maanantaisin.
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä.
Ilmoittaudu mukaan tästä.

E2 Pojat 2008 syntyneet
Harjoitukset alkavat ke 9.5.2018. Joukkue harjoittelee maanantaisin klo 19-20 Energia Areenalla (Rajatorpantie 23) ja keskiviikkoisin klo 19-20 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27). Kesäkuussa joukkue harjoittelee 1 x viikossa maanantaisin.
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä. 
Ilmoittaudu mukaan tästä.

TYTÖT:

G-tytöt 2012-13 syntyneet 

Harjoitukset alkavat ma 16.4.2018. Joukkue harjoittelee maanantaisin klo 18:30-19:30 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27)
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä.
Ilmoittaudu mukaan tästä.
 

F-tytöt 2010-2011 syntyneet

Harjoitukset alkavat ma 16.4.2018. Joukkue harjoittelee maanantaisin klo 18:30-19:30 Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27)
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä.
Ilmoittaudu mukaan tästä.
 

E-tytöt 2008-2009 syntyneet 

Harjoitukset alkavat ke 4.4.2018. Joukkue harjoittelee keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 17-18  Rajatorpan Kalliosuojassa (Rajatorpantie 27).  Kesäkuussa joukkue harjoittelee 1 x viikossa keskiviikkoisin.
Uuden joukkueen nettisivuille pääset tästä.
Ilmoittaudu mukaan tästä.
 

Lisätietoja uusista joukkueista juniorivalmennuspäällikkö Tuula Rovamolta tuula.rovamo@sbvantaa.fi tai p. 045 644 0405

Tervetuloa mukaan!

 

 

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »