Otteluraportti - Onnistunut ryöstöretki Porvooseen

12.02.2018

PSS - SB VANTAA 4-8  (0-1, 0-4, 4-3)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue vieraili sunnuntai-iltana remontoidussa Porvoon Salibandyhallissa, jossa kohtasivat sarjan kärkipään taistossa tiukasti mukana olevat PSS ja SB Vantaa. Viime kevään nousukarsinnoissa Edarin kesälomille lähettänyt PSS joutui syyskaudella poistumaan Myyrmäestä tappio niskassaan ja tälläkin kertaa vantaalaisryhmä hoiti kahden laadukkaan joukkueen kohtaamisen nimiinsä.

Tilanne sarjataulukossa loi erityisesti kotijoukkueen osalta äärimmäisen isot panokset illan peliin ja avauserä sujuikin odotetun kyttäillen, sekä tarkkaillen. PSS hallitsi palloa, mutta Edarin varsin vahva palloton pelaaminen piti isännät poissa aivan parhailta maalipaikoilta, SB Vantaan pallollinen pelaaminen sen sijaan haki vielä avauserässä uomiaan. Erän ainokaisesta vastasi vain puolitoista minuuttia ennen taukosummeria Edarin väkevä kakkosvitja, kun Sampo Kiviharju onnistui Sami Niskasen loistavasta esityöstä.

Ottelun toiseen erään nosti vierasjoukkue tasoaan pallon kanssa ja seuraus tästä alkoi näkyä taululla. Ajassa 25:59 sahasi Edari porvoolaiskarvauksen hajalle ja Samuli Thamm tälläsi pallon takayläpeltiin vieden SB Vantaan 0-2 johtoon. Reilu minuutti myöhemmin tuomittiin SB Vantaalle kaksiminuuttinen, mutta tämän joukkue hoiti tyylillä pois ja heti pelin puolivälin jälkeen vei Kiviharju pelin toisellaan Edarin kolmen maalin karkumatkalle. SB Vantaan toimiva ja tiivis karvaus tuskastutti kotijoukkueen valmennuksen pelin ensimmäisellä puolikkaalla ja ajassa 32:59 haettiin apua aikalisästä, mutta pelin kurssi ei tuosta kuitenkaan kääntynyt. Vain pari minuuttia myöhemmin tyylitteli Leevi Auranen vieraiden neljännen ja heti seuraavasta aloituksesta punnersi Edarikapteeni Thamm aloitusvoiton ja tulitti toistamiseen ottelussa pallon ylähyllylle. Aikaa maalien välissä ehti kulua vain neljä sekuntia ja kun enempää osumia ei erässä nähty, lähdettiin toiselle erätauolle vahvassa vierasjohdossa numeroin 0-5.

Päätöserään lähti PSS luonnollisesti lyömään kaiken peliin ja peluutusta tiiviistämällä, sekä karvausta nostamalla muuttuikin pelin luonne hieman. Erän avausvaihdossa kuitenkin osui jälleen SB Vantaa, kun tyylikäs paineenpurku omista johti ylivoimahyökkäykseen, josta Toni Koskela pääsi Lari Sorsan syötöstä naulaamaan vieraiden illan kuudennen. Tämän jälkeen pääsi Sampo Kiviharju yrittämään rangaistuslaukauksesta hattutempun täyteen laittamista, mutta Sakari Halttunen PSS-luukulla nollasi Edaritykin yrityksen, eikä rikettä seuranneesta ylivoimastakaan onnistunut vantaalaisryhmä lisäosumia tekemään. Pian tämän jälkeen tarjotun 4-3 ylivoiman isännät sen sijaan hyödynsivät ja minuutti myöhemmin osui kotijoukkue tasavajaalla kaventaen numeroiksi 2-6. Isäntien kirin katkaisi ajassa 49:45 Chris Starck kauden 15. maalillaan, mutta vielä nousi PSS iskuetäisyydelle, kun Tuomas Vaara ampui ex-Edari Markus Skipparin syötöstä pallon maaliin ja vielä ajassa 54:38 osui Miro Anttila isäntien pelatessa ilman maalivahtia. PSS yritti kuroa eroa vielä tämänkin jälkeen kuudella kenttäpelaajalla, mutta riski kostautui ajassa 58:10, kun Leevi Auranen nosti pallon tyhjään maaliin ja sinetöi samalla todella tärkeiden sarjapisteiden matkaamisen Vantaalle.

Kahden laadukkaan ryhmän kohtaaminen tarjosi odotetun hyvätasoisen ja tiukan taiston, jossa ajoittain tunteetkin pelin luonteeseen kuuluen kuohahtelivat. Tärkeän vierasvoiton myötä SB Vantaa jatkaa taulukon sijalla kaksi, PSS sen sijaan tippui neljänneksi ja on nyt kolmen pisteen päässä nousukarsintaviivasta.

Erikoista

Kotijoukkue PSS tarjosi illan ottelusta livestreamin, laadukas ja hyvin kuvattu lähetys oli hieno lisä sarjaa seuraaville.

Muuta

Leevi Auranen osui illan pelissä kahdesti, huippuvireinen laituri on nyt tehnyt joulutauon jälkeisissä viidessä pelissä tehot 10+6=16. Muut kahden maalin miehet ottelussa olivat Sampo Kiviharju ja Samuli Thamm, Benjamin Iles kirjasi tililleen kaksi syöttöpistettä.

Palkitut

Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Aleksi Paakkari.

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »