Otteluraportti - Sekava sirkus Keravalla

17.11.2017

BLACKBIRDS - SB VANTAA 10-5 (1-0, 4-2, 5-3)
Tilastot

Miesten edustusjoukkue vieraili viime viikonloppuna kärkikamppailun merkeissä Keravalla, illan ottelusta muodostui lopulta todella sekava näytös, josta voittajana ulos selviytyi kotijoukkue Blackbirds.

Ottelun avauserässä SB Vantaa oli pelissä varsin hyvin mukana, mutta kun ensimmäisen kympin kaksi ylivoimaa, eikä muutamat tasaviisikoinkaan luodut maalipaikat tuottaneet tulosta, vastasi illan ensimmäisestä kotijoukkue ja Edarille tuttu maalipyssy, kun Janne Uotila teki avauserän ainokaisen ylivoimalla ajassa 15:10.

Toinen erä alkoi todella synkissä merkeissä vantaalaisjoukkueen silmin, kun Blackbirdsillä oli kaikki tähdet kohdillaan ja erän ensimmäinen minuutti tarjosi pomppujen kautta kaksi maalia kotijoukkueelle. Ajassa 22:27 Sampo Kiviharjulle tuomitun viiden minuutin rangaistuksen myötä pääsi illan isäntä jauhamaan vahvaa ylivoimaansa ja lopulta Uotilan pelin toisen sekä Joni Liikasen maaleilla Blackbirds oli karannut jo 5-0 johtoon. Edariaikalisä liimasi vieraiden palaset taas hieman paremmin kohdilleen ja taisteluilmeen kohennuttua osui SB Vantaa alivoimalla kahdesti, maalintekijöinä Teemu Jokinen ja Lari Lundström, esityön kumpaankin teki vahvalla pelipäällä jälleen ollut Toni Koskela.

Päätöserän avausminuutilla oli Edarin vuoro osua, kun jälleen Koskelan syötöstä ampui Chris Starck 5-3 kavennuksen, mutta Blackbirds kuittasi tuon vain vajaa kaksi minuuttia myöhemmin. Rangaistusten sävyttämässä kärkikamppailussa pääsi lohkon maalipörssin ykkönen Janne Uotila ampumaan ylivoimalla hattutemppunsa täyteen 43:18 ja kun pari minuuttia myöhemmin osui kotijoukkue kahdesti, alkoi peli kääntyä vahvasti kotijoukkueen nimiin. Edari sytytti vielä pientä toivonkipinää Toni Koskelan ja Teemu Sorvarin maaleilla, mutta eron venyttyä liian isoksi, ei lopulta todellista kiriä onnistunut vantaalaisryhmä luomaan lauantain kamppailussa.

Erikoista

Toni Koskela jatkaa erittäin vahvassa vireessä ja oli jälleen pelin tehokkain Edari pistein 1+3. Ex-Edari Janne Uotila oli oivalla pelipäällä kirjaten hattutemppunsa lisäksi tililleen yhden syöttöpisteen.

Muuta

Kärkipelin kuohunnassa lipsahti mopo pahasti käsistä pelin tuomarikaksikolta, sekava ja linjaton vihellys toi ikävän leiman kärkipelin päälle.

Ottelun MVP

Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Teemu Jokinen

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »