F1-10 Atakki&Anasta syyskuun toimintatapahtumat

29.10.2019

Syyskuu aloitettiin maanantaina 2.9.2019 harjoituspelillä vuoden vanhempia SB Vantaa P09-joukkueen haasteryhmää vastaan. Molemmissa peliryhmissä oli juuri pelaamisen aloittaneita, sekä salibandyä pidempään pelanneita. Hyvin tasainen, siisti ja oman seuran joukkueiden harjoituspeli päättyi sopivasti 7-7 tasapeliin.

Joukkueen syyskuun pelejä jatkettiin lauantaina 7.9.2019 harjoituspeliturnauksessa M-Teamin kutsumana. Kiitos M-Teamille kutsusta! Pelattiin kahdella tasaisella peliryhmällä neljä matsia M-Teamin peliryhmiä vastaan Ruskeasuon Areena Centerissä. Pelit oli vauhdikkaita, jänniä ja tasaisia. M-Team onnistui kumminkin viemään kaksi todella niukkaa voittoa (6-7, 6-8) sekä yhden hieman selvemmän voiton (3-9), ja yksi päättyi tasapeliin 7-7. Tappiot turhauttivat hieman poikia, ja ottivat tunteisiin jonkin verran, mutta tärkeintä on että pelaaminen oli joukkueena kohtuu hyvää. Ensi kerralla vain loppuun asti yrittämistä jokaiseen peliin.

Syyskuussa harjoiteltiin seitsemän kertaa salibandyä, ja pojat ovat olleet hyvällä jalalla liikkeellä harjoituksissa. Tunnin harjoituksissa juoksumäärän osuus korostuu, ja pyritään harjoittelemaan paljon juosten sekä kohtuu vauhdikkaasti. Harjoituksissa tehdään harjoitteita puolet ajasta, ja toinen puoli keskitytään pelaamiseen. Syyskuun aikana keskityttiin perustekniikka-asioihin, ja peliosuudessa keskityttiin intensiiviseen pelaamiseen sekä pallonriistotaitoihin.

Osallistuttiin seuran joukkuekuvaukseen 12.9.2019, ja jatkettiin siitä suoraan oheisharjoituksiin. Energia Areena vuoron perumisen vuoksi pidettiinkin oheisharjoitteena pojille ainutlaatuiset pesistreenit, ja mentiin Martinlaakson Urheilukentän pesiskentälle. Pojille pidettiin aika perinteiset pesistreenit, ja osa pojista eivät tienneet edes mikä laji pesis on? Yllättävän hyvin pojat osasivat heittää palloa, mutta lyöminen on aina hyvin haasteellista, koska palloon osuminen on vaikeaa. Dino kiteytti lyöntivuorossaan kolmen peräkkäisen hudin jälkeen: “Näyttää helpolta, mutta ei se kyllä yhtään helppoa ollutkaan”.

Sunnuntaina 15.9.2019 osallistuttiin hyvään Puffet Cup-turnaukseen Esport Arenalla. Asetettiin tavoitteeksi pelata hyvin, ja erittäin kovaa juosten, sekä iloisella ilmeellä. Kaikki toteutuivat erinomaisesti, pelattiin joukkueena, kukaan ei mussuttanut mitään turhaa, juostiin suurimman osan pojista oman kunnon äärirajoille, sekä koko päivän oli hyvin iloinen ilme sekä pelaajilla että valmentajilla. Blackbirds (6-8) ja Sudet (7-8) olivat jännien vaiheiden jälkeen niukasti parempia. SCH Tiikerit (11-3) ja EräViikingit Itä (7-6) voitettiin todella hyvällä joukkuepelaamisella. Viiden joukkueen lohkossa lohkovoitto jäi haaveeksi, mutta sijoituttiin kohtuu hyvin kolmanneksi, ja hyvin positiivisella maalisuhteella. Pelien jälkeen osa sai tsempparipalkinnoksi Puffet-jätskit, ja pelaajat jotka eivät saaneet tsempparipalkintoa saivat jätskit vanhempiensa sponsoroimina. 

Syyskuulla joukkue jaettiin kahteen peliryhmään, ja SB Vantaa Atakki ilmoittautui syyskaudeksi Ylempään Haastajasarjaan, ja SB Vantaa Anasta Alempaan Haastajasarjaan. Katsotaan miten pelit menevät syyskaudella, ja nostetaan peliryhmien sarjatasoa hyvän joukkuepelaamisen sekä mahdollisen menestyksen myötä. Tulevat vastustajat ovat varmasti hyviä, ja pian nähdään millä tasolla pystymme pelaamaan. Ainoa mikä on varma on se, että tulemme peleissä juoksemaan paljon, mutta voimme tehdä sitä vain siihen asti mihin poikien kunto riittää, ja sen jälkeen pitää pärjätä pelitaidolla.

28.01.2025Tatun ja Patun outo uninäytelmä
10.02.2025P15 Edustuksen pelit Campossa 8.2.2025
02.02.2025P15 Edustukselle voitto ja tappio Lahdessa 26.1.2025
19.12.2024P15 Edustuksen pelit Espoossa 14.12.2024
11.12.2024Tule mukaan poikien tai tyttöjen salibandyjoukkueeseen!
27.11.2024P15 Edustuksen pelit Joutsenossa 23.11.2024
11.11.2024P15 Edustuksen pelit Kameleontenissa 10.11.2024
28.10.2024P15 Edustuksen pelit Joutsenossa 26.10.2024
07.10.2024P15 edustuksen pelit Lahden Salpausselkähallissa 6.10.2024
16.09.2024P15 edustuksen sarjapelit Pelicansia ja SaiPaa vastaan Tiger Sport Areenassa 15.9.2024

Siirry arkistoon »