P14 Atakki & Anasta - Indians Black (4 - 4)

Aika: 15.4.2023
Paikka: Campo-Sport Center
Sarja: Alempi kilpasarja: SB Vantaa Atakki


Atakin kevään viimeinen sarjapeli Campolla 15.4.2023

Atakin viimeisenä pelipäivänä ohjelmassa oli vain yksi ottelu. Vastaan asettui Indians Black, jolta Atakki ei ollut vienyt vielä pistettäkään. Ensimmäisessä pelissä Indians oli onnistunut tekemään kaksi maalia enemmän kuin Atakki, mutta toisessa pelissä marginaalia oli enää yhden maalin verran. Kehityksen suunta oli siis Atakin kannalta oikea. 

Kummankin joukkueen pelaajat olivat hyvin hereillä alusta asti, ja peli aaltoili päädystä päätyyn hyvällä sykkeellä. Peliä ehti kulua melkein kuusi minuuttia, ennen kuin maaliverkot heiluivat ensimmäisen kerran. Onni antoi kulmapisteeltä tarkan syötön Eetulle, jonka hieno laukaus painui maaliin ja vei Atakin johtoon. Leevi pääsi kokeilemaan johdon tuplaamista rangaistuslaukauksesta, mutta koko ottelun erinomaisesti pelannut Indiansin maalivahti sai komeat veivit torjuttua. Indians tasoitti niin sanotulla pukukoppimaalilla vain vähän ennen taukoa, joten ensimmäinen erä meni tasan.

Atakki aloitti toisessakin erässä maalinteon. Aleksi nosti nopean vastahyökkäyksen vasenta laitaa pitkin ja laittoi pallon maalin nurkalle nousseelle Onnille, joka siirsi Atakin johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Velmeri antoi hyvään maalintekopaikkaan hakeutuneelle Kasperille päädystä todellisen namusyötön, josta oli hyvä tällätä nopea snäpäri vastapalloon. Atakki pääsi pelaamaan erässä myös ylivoimaa. Sen alku oli Atakin kauden komeinta ylivoimaa. Pallo liikkui pelaajalta toiselle, ja paine oli hyvää. Valitettavasti Atakin painostus loppui Indiansin katkoon ja alivoimamaaliin. Erän loppupuolella epäonnisesta kaatumisesta tuomittiin Atakille jäähy maasta pelaamisesta. Indians käytti ylivoiman hyväkseen ja tuli – jälleen – erän viimeisellä minuutilla tasoihin.

Kolmannessa erässä Velmeri jatkoi vahvoja otteitaan. Hienoa katkoa seurasi syöttö Vilholle, joka vei Atakin jälleen kerran johtoon. Velmerin laatusyötöt eivät loppuneet tähän, mutta Indiansin maalivahti onnistui torjumaan Atakin laukaukset välillä hyvinkin näyttävillä torjunnoilla. Ajassa 35.05 molemmissa päissä mainion pelin pelannut Indiansin numero 7 laukoi näyttävästi Indiansin tasoihin. Tämä jäi hyvistä yrityksistä huolimatta pelin viimeiseksi maaliksi. Tasainen ja vauhdikas peli sai arvoisensa lopun, ja molemmat joukkueet veivät mukanaan ansaitun pisteen. Valtteri ja Touko pelasivat Atakin maalilla pelin puoliksi ja torjuivat totutun tyylikkäästi.

Atakin peliä oli ilo seurata. Monet pelin osa-alueet olivat alkukauteen verrattuna niin sanotusti nextillä levelillä. Lähdöt hyökkäyssuuntaan ovat nyt ripeitä, ja variaatioita löytyy. Hyökkääjät ovat saaneet liikkeisiinsä uutta juonikkuutta. Vedot lähtevät nopeammin kuin alkukaudella, ja ne suuntautuvat varsin hyvällä prosentilla maalia kohti. Puolustussuuntaan peli on huolellista, ja jalka on kevyt myös silloin, kun on juostava omaan päähän. Myös alusta asti laadukas maalivahtipeli kehittyi pitkin kautta. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kilpasarjakausi opetti joukkueelle paljon. Tästä on hyvä lähteä kohti kesää ja seuraavaa kautta.

Kiitos Atakille ja lohkon muille joukkueille hyvistä ja viihdyttävistä peleistä!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka