Tiikerit Punainen - P14 Atakki & Anasta (1 - 5)

Aika: 12.2.2023
Paikka: Tiger Sport Arena
Sarja: Alempi kilpasarja: SB Vantaa Atakki


Ottelu Tiikereitä vastaan alkoi Atakilla hyvin. Pojat olivat alusta asti hereillä, ja peli-ilme oli sen mukainen. Noin kuuden minuutin pelin jälkeen Velmeri karvasi pallon taitavasti itselleen ja syötti Severille, joka niittasi Atakin johtoon. Velmeri sai samassa erässä syöttöpisteen myös Aleksin tekemään maaliin, jonka myötä Atakki pääsi tauolle kahden maalin johtoasemassa.

Toisessa erässä Atakin ote jatkui pirteänä. Reilun kolmen minuutin jälkeen Leevi pääsi tälläämään Vilhon oivaltavasta syötöstä kauniin maalin. Muutaman minuutin päästä Aleksi iski jo päivän toisen maalinsa, tällä kertaa parin pompun kautta. Ennen erän loppumista Tiikerit pääsivät ylivoimalle. Atakki pelasi hyvää ja aktiivista alivoimaa, kunnes Tiikerit pääsi laukomaan numeroiksi 1-4.

Kolmannessa erässä kummankin joukkueen kurinalaisuuden taso laski jonkin verran. Tuloksena oli vauhdikasta peliä päästä toiseen ja sen myötä potentiaalisia tilanteita toisensa jälkeen. Erää jouduttiin pelaamaan kuitenkin melkein kymmenen minuuttia, ennen kuin Jesse vapautti Rasmuksen maalintekoon. Maali jäi erän ainoaksi, joten Atakki vei pelin numeroin 1-5.

Atakilta varsinkin ensimmäinen ja toinen erä olivat tasapainoista ja vauhdikasta säbää. Tiikereillä oli usein vaikeuksia avata peliä, kun Atakin aktiivinen prässi iski päälle välillä päädystä asti ja viimeistään keskialueella. Atakki pystyi pyörittämään peliä Tiikereiden päässä pitkiä aikoja, ja laukaukset suuntautuivat hyvällä prosentilla kohti maalia ja pitivät Tiikereiden maalivahdit lämpiminä. Näytti siltä, että Eerikkilän leiri oli tuonut Atakin otteisiin pykälän verran lisäterävyyttä.
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 100:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
1 - 200:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
1 - 300:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
1 - 400:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
1 - 500:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka