P09 Pantterit Ruskeasuolla 7.3.2020

10.03.2020

Välisarjan viides kierros pelattiin Rusan salibandypyhätössä aurinkoisena lauantai-iltapäivänä. Paikalle oltiin saatu 11 pelaajan ryhmä ja maalinsuulla vahtivuorossa oli Topi. Ohjelmassa oli ottelut Erviä ja Oilersia vastaan, joista molemmat ovat nostaneet tasoaan selkeästi alkuvuoden aikana.

ErVi North – SB Vantaa Pantterit 5-8

Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli ErVin joukkue. Heillä on pelit alkaneet kulkemaan tosi liukkaasti viimeisissä turnauksissa. Laadimme kentälliset niin, että meillä olisi hieman puolustusvoittoinen paketti, kahdella tasavahvalla viisikolla ja peliajatus oli pelata rohkeasti pallolla ja korostaa huolellista tekemistä etenkin omalla puolustusalueella. Hyökkäyspäähän ohjeistus oli ajaa laidoilta sisään, mutta ei kuitenkaan väkisin puskea peliä liian pieniin kulmiin, josta laukaukset on helppo peittää.

Ensimmäiseen erään saimme avausmaalin heti ensimmäisellä peliminuutilla, mutta sen jälkeen peli oli hyvin tasaista vääntöä koko loppuerän. Toinen meidän maali syntyi vasta seitsemännellä minuutilla, mutta Ervi kavensi heti perään. Sama kuvio toistui 10 minuutin kohdalla, jossa ensin 1-3 meille, mutta kavennus seuraavassa vaihdossa 2-3. Erän loppuun saimme kuitenkin vielä yhden maalin ja 2-4 oli lukemat taululla ykköserän jälkeen.

Mitään hätää ei sinänsä ollut, joten jatkettiin samoilla teemoilla toiseen erään. Toinenkin erä oli hyvin tasavahvaa pelaamista molemmilta joukkueilta. ErVi kavensi ottelun kolmen minuutin kohdalla ja tuli heti perään tasoihin 4-4 osumallaan. Siitä alkoikin lähes 10 minuutin maaliton jakso, jossa haettiin iskuja päästä päähän, mutta veskarit olivat hyvin hereillä molemmissa maaleissa. Erän loppuun painoimme vahvasti ja saimmekin siitä palkinnon ja tilanne oli jännittävä 4-5 toisen erän jälkeen.

Kolmanteen erään valoimme poikiin uskoa, että huolellisella omalla tekemisellä pystymme kyllä pitämään asemat ja hoitamaan pelin kunnialla loppuun!

Kolmas erä olikin jo enemmän meidän pallollista hallintaa, ja se näkyi myös tulostaululla. Mitään retkahdusta ei vastustajassa tapahtunut, mutta onnistuimme kuitenkin kolme maalia putkeen tekemään, mutta myös kahdesti jouduimme alivoimalle. Hienosti saimme jäähyt kuitenkin tapettua ja yhtä vastustajan viimeisen minuutin maalia lukuunottamatta, erän tilastomerkinnät kirjattiin meidän sarakkeeseen, joten loppulukemat 5-8 Panttereille!

SB Vantaa Pantterit – Oilers Whitedragons 5-4

Toinen ottelu olikin heti yhden ottelun tauon jälkeen, joten valmistautuminen oli lähinnä nopea huoltotauko ja pojat kasaan kuuntelemaan uudet kujeet. Tarkoitus oli hieman sekoittaa pakkaa ja peluuttaa muutamaa poikaa hieman vieraammalla paikalla, jotta kokemusta karttuisi laaja-alaisempaan näkemykseen pelin osa-alueista. Tauon aikana myös pahin kilpakumppanimme VSS oli kärsinyt kirvelevän tappion Mäntsälän Namikalle, joten valveutuneet pojat osasivat laskea, että voitolla otamme jälleen sarjan piikkipaikan takaisin haltuumme. Ajatukset ilmeisesti lähtivät jo siinä vaiheessa hieman väärille raiteille, koska itse pelin alettua kentällä oli vain yksi taisteleva joukkue ja se oli Oilers! Ensimmäiset 10 minuuttia peli saatiin sentään pysymään maalittomana, mutta olimme selvästi ottavampi osapuoli ja sekös sekoitti lisää joukkueen tekemistä. Tapahtumat johtavat toiseen ja Oilers lisäsi löylyä ja täysin ansaitusti iski kaksi nopeaa maalia erän lopulla ja tilanne ensimmäisellä tauolla 0-2.

Tauolla hieman ihmettelyä, mikä mättää!?, mutta vielä uskoimme, että jatkamalla samoilla koostumuksilla ottelun virta kääntyy meille suotuisammaksi, joten jatkettiin ilman muutoksia.

Toisen erän alku ei tuonut haluttua suunnanmuutosta, vaan hyökkäyksemme olivat ponnettomia yksinyrityksiä ja puolustuksessa tuli kohtalokkaita pallonmenetyksiä. Ilmeet ja taisteluasenne laskivat minuuttien kuluessa kellossa ja Oilerskin kuittasi vielä kahdesti, jolloin oli pakko ottaa aikalisä ja uskoa, että kokeilu ei ollut tällä kertaa onnistunut. Palasimme ensimmäisen pelin koostumuksiin ja vedimme työhaalarit päälle ja päätettiin taistella, koska aikaa oli vielä reilu erä jäljellä. Jostain se kipinä saatiin aikaiseksi ja erän loppuun onnistuimme rikkomaan kuparisen ja kavennus 1-4 oli se mitä ottelu kaipasi.
Viimeisellä tauolla teroitimme maskipelaamisen tärkeyttä ja poikittaisliikkeen saamista aikaiseksi vastustajan maalille. Heidän veskari oli tosi hyvällä pelipäällä ja se huumori piti saada nyt lannistettua.

Ohjeet otettiinkin hyvin vastaan ja ilme alkoi kirkastua ja maalipaikoille päästiin tutumpaan malliin. Pari nopeaa maalia erän alkuun ja olimme jo iskuetäisyydellä 3-4 tuloksessa. Sen jälkeen alkoi taas hieman tasaisempi vaihe, mutta Topi hoiti hienosti tonttinsa ja siitä saatiin lisää virtaa ja uskoa tekemiseemme. 4-4 tasoitus syntyi hieman ennen erän puolta väliä ja 5-4 johtomaali kun viimeiset 5 minuuttia oli jäljellä. Erän loppu olikin sitten hurjaa viivytystaistelua, kun Oilerskin yritti vielä tasoitusta ilman maalivahtia. Tämä kuitenkin kestettiin ja voitto lopulta ansaittiin, hienon nousun jälkeen 5-4 lukemin.

Loppupalaverissa pojatkin myönsivät lähteneen hieman takki auki peliin ja hienon oppitunnin Oilers järjestikin ja tästä yritämme ottaa opiksemme ja jatkaa nöyrin mielin kohti seuraavia pelejä!

12.03.2020SB Vantaa keskeyttää toimintansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi
12.03.2020Salibandyliiton sarjat on pysäytetty koronaviruksen vuoksi
10.03.2020P09 Gepardit Hakaniemessä aamutuimaan 7.3.2020
10.03.2020P09 Pantterit Ruskeasuolla 7.3.2020
01.03.2020P09 Tiikerit 29.2.2020
20.02.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
11.02.2020P09 Gepardit 8.2.2020
10.02.2020P09 Tiikerit Ruskeasuolla 9.2.2020
08.02.2020P09 Pantterit Myllypurossa 8.2.2020
29.01.2020P09 Tiikerit Lovisassa 26.1.2020

Siirry arkistoon »