P09 Pantterit Myllypurossa 8.2.2020

08.02.2020

Välisarjan 4 ottelukierros, jossa vastassamme oli VSS Vihdistä ja LaPa Helsingistä, pelattiin Myllypuron salibandy pyhätössä. Liikkeelle saatiin täysi kahden kentällisen ja maalivahdin ryhmä, vaikka viimetinkaan menikin, kun parsimme kasaan muutaman sairastapauksen jättämän aukon miehistössä. Hienoa venymistä nopealla varoitusajalla!

Pantterit - VSS 7-8

Ensimmäiseen otteluun vastaan tuli Vihdin Salisudet, jonka kanssa ensimmäisellä kierroksella oli tasainen vääntö, joka kuitenkin kääntyi meille 11-8 numeroin. Joukkue majaili sarjataulukossa heti kakkosena vain pisteen meitä jäljessä, joten voitiin siis puhua sarjan kärkikamppailusta. 

VSS aloittikin ottelun ryminällä, ja jo 5 sekunnin jälkeen teki avausmaalin. Se olikin hyvä herätys ja varoitus joukkueellemme, että nyt on kova peli tiedossa. Pääsimme hyvin muutaman vaihdon aikana peliin mukaan ja tasoitimmekin ottelun melko pian. Erä olikin todella tasainen, vaikkakin aika-ajoin olimme hieman vaikeuksissa liukkaiden hyökkääjien pitelemisessä. Molemmat onnistuivat vielä toistamiseen maalinteossa ja erä tasattiin 2-2 lukemin.

Toiseen erään lähdimme hyvällä asenteella ja vastustaja joutuikin rikkomaan ja saimme YV-maalin muutaman minuutin pelin jälkeen. Muutenkin pelin painopiste oli enemmän vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta maalinteon vaikeus leimasi peliämme liiaksi tässä erässä. Hyvää oli kuitenkin se, että saimme paikkoja luoduksi ja se antoi toivoa pelin kääntämisestä myös tulostaulle meidän eduksi. VSS ei kuitenkaan tilanteesta hämmentynyt, vaan jaksoi painaa kovemmin erän loppua kohden ja pääsi myös YV:llä rokottamaan maalin, ja vielä laittamaan toisenkin kerran erän loppupuolella pallon verkkoomme, joten kahden erän jälkeen olimme jälleen takaa-ajajia 3-4 lukemin.

Viimeiseen erään yritimme teroittaa huolellisempaa viimeistelyä hyökkäyspäässä, sekä kovempaa pelaamista omalla maalinedustalla. VSS kuitenkin lisäsi johtoaan kahteen maalin jälleen erän alussa. Pantterit kuitenkin näyttivät kyntensä ja seuraavat kaksi maalia paukuteltiin Susien nuottaan ja tilanne oli jälleen tasan. Vihdin pojat saivat kuitenkin jälleen ylivoiman ja onnistuivat myös hyödyntämään sen, hieman pehmeän maalineduspelaamisemme myötävaikutuksella. Onnistuimme kuitenkin vielä kerran kehittämään kirin ja saimme kaksi seuraavaa maalia ja 5 minuuttia ennen loppua johdimme 7-6. Erä kestää kuitenkin 15 minuuttia ja tällä kertaa siinä oli 3 minuuttia liikaa meille ja vastustaja painoi väkisin pelin tasoihin ja meni vielä yhdellä ohikin. Lopun yrityksemme ilman maalivahtia ei tuottanut sekään enää tulosta, joten kauden ensimmäinen tappio oli tosi asia. VSS oli siis parempi 8-7 tuloksella.

Pelin jälkeen palaverissa olikin hieman normaalia apeampi joukko kasassa, mutta yhdessä luotiin hyvä henki takaisin ja päätimme nollata tilanteen ja lähtemään taistelemaan toiseen peliin jälleen hyvällä asenteella.

LaPa - Pantterit 2-12

Tunnin tauon jälkeen olimme jälleen tositoimissa kentällä ja vastassa Lauttasaaren Pallon joukkue. Ensimmäisellä kierroksella päädyimme 10-9 voittoon hyvin värikkään 3. erän jälkeen, jossa vastustaja onnistui pitkillä kaaripalloilla kuromaan 5 maalin johtomme lähes kiinni. Olimme siis hieman varautuneet siihen, että he aloittaisivat samalla taktiikalla jo huomattavasti aikaisemmin tässä pelissä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme pelaamaan hyvin oman näköistä joukkuepeliä ja pallonhallintakin oli hyvin vahvasti meidän joukkueella. Ensimmäiseen erään saimme kaksi onnistumista ja vastustaja pidettiin nollilla, kiitos hyvän maalivahtipelin ja Valtteri torjui myös vastustajan rankkarinkin.

Toisen erän alkuun LaPa onnistui nopeasti kaventamaan pelin 2-1 lukemiin, mutta erän loppu oli meidän näytöstä numerojen valossa. Puolustus onnistui todella hyvin ohjaamaan hyökkäykset vaarattomille alueille ja Valtteri hoiteli maalille saakka tulleet pallot verkon ulkopuolelle. Vastaavasti hyökkäyspäässä tähtäimet oli saatu kohdilleen ja verkko heilui iloisesti 6 kertaa. LaPa tosin onnistui erän lopussa hieman kaunistelemaan tulosta, mutta kahden erän jälkeen näytti taulu turvallista 8-2 lukemaa Panttereiden eduksi.

Kolmanteen erään valmistimme joukkueen puolustamaan edelleen huolellisesti ja odotimme ”kukkupallo shown” alkua. Se ei kuitenkaan koskaan alkanut, vaan erä pelailtiin pois samoilla askelmerkeillä; Vastustaja löi päätään meidän hyvin toimineeseen koko kentän puolustukseen ja myös hyökkäyksemme jatkoi tehokasta työskentelyään ja ansaittu voitto meille tälläkertaa selvemmin 12-2 lukemin.

Hyvä suoritus tappiopelin perään ja hyvillä mielin pidemmälle pelitauolle!

12.03.2020SB Vantaa keskeyttää toimintansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi
12.03.2020Salibandyliiton sarjat on pysäytetty koronaviruksen vuoksi
10.03.2020P09 Gepardit Hakaniemessä aamutuimaan 7.3.2020
10.03.2020P09 Pantterit Ruskeasuolla 7.3.2020
01.03.2020P09 Tiikerit 29.2.2020
20.02.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
11.02.2020P09 Gepardit 8.2.2020
10.02.2020P09 Tiikerit Ruskeasuolla 9.2.2020
08.02.2020P09 Pantterit Myllypurossa 8.2.2020
29.01.2020P09 Tiikerit Lovisassa 26.1.2020

Siirry arkistoon »