P09 Gepardien kauden avaus 12.10.2019

18.10.2019

P09 Gepardien kauden avaus Myllypurossa

Gepardit aloittivat sarjakauden Myllypurossa lauantaina 12.10. kahdella ottelulla. Syysloma sekoitti vähän kokoonpanoja ja apuja saimme nuoremmissa joukkueista. Lisäksi viime hetken sairastuminen laittoi kokoonpanon ja suunnitelmat uuteen uskoon.

Turnaus oli monelle pojalle ensimmäinen ikinä sekä lähes kaikille ensimmäinen isolla kentällä.

Peleihin lähdettiin teeseillä, hoidetaan oman maalin edustalta pallo pois, pidetään katse ylhäällä ja annetaan hyvät ja tarkat syötöt omille pelaajille sekä pelataan joukkueena ja muistetaan pitää hauskaa kentällä.

Gepardit - Hawks Black 7-19

Ensimmäiseksi saimme vastaamme Hawks Black joukkueen. Tässä pelissä vastustaja laittoi jalkoja kovemmin liikkeelle ja näin ollen pääsivät liian monta kertaa ylivoimahyökkäyksiin kahdella tai kolmella pelaajalla maalivahtiamme vastaan. Meidän pojista näkyi että he pelasivat ensimmäistä turnaustaan. Maalivahtimme taisteli hyvin maalilla ja ilman hänen monia torjuntoja peli olisi ratkennut jo ennen kolmannen erän alkua. Hyvää pelissä oli poikien yrittäminen loppuun asti ja useat hyvät syötöt pelikaverille. Saimme useita hyviä hyökkäyksiä ja kolmannessa erässä vielä muutaman maalinkin.

Lopputulos pelistä 7-19

Oilers Bluesun- Gepardit 6-2

Toisessa pelissä vastaan tuli Oilers Bluesun. Peliin lähdettiin samoin ohjein, maalin edusta tiukasti kiinni ja tarkat syötöt omille sekä loppuun asti taisteleminen. Teimme myös muutamia vaihtoja pelipaikkoihin.

Tämä peli oli huomattavasti tasaisempi kuin edellinen ottelu ja saimme luotuja maalipaikkoja, mutta tällä kertaa vedot menivät liian usein ohi tai yli maalin. Puolustuspelaaminen oli tässä pelissä tarkempaa. Pojat taistelivat hienosti loppuun asti myös tässä pelissä. Lopputuloksena taistelun jälkeen 6-2 tappio.

Tästä katse eteenpäin kohti seuraavaa turnausta ja ensimmäistä voittoa hakemaan. Pojat saivat ekat pelit alle ja seuraaviin peleihin on helpompi lähteä yhtä kokemusta rikkaampana.

25.11.2019P09 Pantterit tehokkaina Masalassa 23.11.2019
18.11.2019P09 Gepardien voittoisa isänpäivä 10.11.2019
18.11.2019P09 Pantterit tehokkaina Esport Arenalla 10.11.2019
09.11.2019P09 Tiikerit Klaukkalassa 3.11.2019
30.10.2019P09 Pantterit vaikeuksien kautta voittoihin!
19.10.2019P09 Tiikereiden taistelut Campossa
18.10.2019P09 Gepardien kauden avaus 12.10.2019
18.10.2019P09 Pantterit voitokkaina sarja-avauksessa
28.09.2019Tiikerit Tupla Cupissa 21.9-22.2019
28.09.2019Pantterit Tupla Cupissa 21-22.9.2019

Siirry arkistoon »