P09 Panttereiden loistava sarjakausi päätökseen Masalassa 14.4.2019

17.04.2019

Pantterit kävivät pelaamassa kauden päätösturnauksen Masalassa 14.4. Ohjelmassa oli kolme kovaa peliä ja paikalle saatiin kahdeksan poikaa.

Rangers Kotkat – Pantterit 1-10

Päivä aloitettiin poikien kanssa alkuverkalla ulkona ja luotiin hyvä taisteluhenki päivän ensimmäiseen peliin, jossa vastassa oli isäntäjoukkue Rangers Kotkat. Otteluun lähdettiin selkeästi tiiviin puolustuspelin taktiikalla ja tavoite oli pitää oma maalinedusta puhtaana irtopalloista ja hyökätä järkevästi palloa liikuttamalla. Pojat noudattivatkin ohjeita todella mallikkaasti ja jalallakin oltiin vastustajaa selkeästi edellä, niin tulos oli erittäin mairitteleva. Ensimmäinen erä meille maalein 4-0.

Toinen erä oli tuloksellisesti yhtä vahvaa pelaamista, vaikka vastustaja pelasikin koko erän yhden miehen ylivoimalla. Ensin kolme lisämaalia Panttereille, kunnes Rangers sai vihdoin kuparisen rikki erän puolivälissä kovan pommitusaallon päätteeksi. Sepä ei kuitenkaan meitä lannistanut vaan viimeiset kolme osumaa merkattiin jälleen meidän sarakkeeseen ja lopputulos selkeä Rangers 1- Pantterit 10.


Pantterit – SCH Tornadot 4-5

Kahden tunnin huoltotauko ja taas käytiin pihalla hengittelemässä raikasta ilmaa kehoihin. Vastaan tuli nyt todella kovaksi tiedetty SCH Tornadot. Otteluun lähdettiin samoilla teeseillä ja pelipaikoilla, kuin ensimmäiseenkin peliin. Heti alusta kävi selväksi, että vauhti oli aivan eri luokkaa kuin ensimmäisessä pelissä. Hyvällä syöttöpelillä saimme avausmaalin aikaiseksi, mutta SCH roikkui tiiviisti mukana ja ensimmäinen erä mentiin hyvin tasaisissa merkeissä ja tulos taululla oli puoliajalla 2-3 SCH:n hyväksi.

Toiseen erään yritettiin lisätä hieman hyökkäysvoimaa, kun vastustajan laadukas puolustus pystyi hyvällä liikkumisella ja pallon suojaamisella väsyttämään paljon juoksemaan joutunutta hyökkäystämme. Maalit menivät kuitenkin erässä niin että ensin SCH teki kaksi, mutta saimme vielä loppuun kehitettyä pienen kirin ja kahdella taistelumaalilla kavensimme lopputulokseksi 4-5. Vastustajalle kaikki kunnia niukasta voitosta!


Pantterit – AxiA 8-6

Lyhyen tauon jälkeen viimeisen ottelun tiimellykseen, jossa vastassa AXIA, joka oli aiemmassa kohtaamisessaan voittanut SCH:n. Pieni viilaus kokoonpanoon ja ohjeeksi kauden viimeiseen sarjapeliin oli, että nautitaan ja jätetään kaikki energiat viimeistä kertaa pienelle kentälle. Jälleen avausmaali meille, mutta tasoitus nopeasti perään. Seuraavat kaksi taas meille, mutta AXIA ei todellakaan ollut valmis taipumaan. Erätauolle mentiin 5-3 johtolukemissa. Vaihtopenkillä oli hieman havaittavissa turnausväsymystä muutamilla kasvoilla ja viimeiset ohjeistukset oli yrittää palauttaa hymy suupieliin ja nauttia viimeisestä erästä ja katsoa vasta pelin jälkeen tulostaulua.

Axia sai erän ensimmäisen kavennusmaalin hieman kyseenalaisesti vaihtosummerin jo soidessa ja sitä hieman kyseltiin tuomareilta, mutta tuomio pysyi ennallaan. Tunnelma huipentuikin myös katsomon puolella ja äänekkäitä kannatushuutoja kuului molempien joukkueiden leiristä ja loppupelistä muodostuikin huikea trilleri. Saimme kaksi seuraavaa osumaa vastustajan nuottaan, mutta AXIA vyörytti voimalla peliä meidän päätyä kohti. Uhrautuva puolustuspelaaminen ja onnistunut maalivahtipeli piti tuloksen kuitenkin meille suotuisana ja kruunasi kauden viimeisen pelin 8-6 voittoon! Rehdit loppuseremoniat kentällä ja kiitospalaveri pojille kovasta uurastuksesta päivän peleissä!


Jopa pienellä haikeudella jätetään nyt taaksemme 4vs4 pelaaminen, pienet kaukalot ja maalit, ja suunnataan jo katseita hieman kohti ensikautta, jossa vastassa on kentällä paljon pelimuotouudistuksia.

Kiitos vanhemmille loistavasta yhteistyöstä, kuskaamisista ja kannustuksesta koko sarjakauden ajalta!

16.08.2019Nettisivuilla häiriöitä
06.05.2019P09 Tiikerit OJG turnauksessa 5.5.2019
04.05.2019P09 Pantterit OJG- turnauksessa 4.5.2019
17.04.2019P09 Panttereiden loistava sarjakausi päätökseen Masalassa 14.4.2019
08.04.2019P09 Tiikereiden sarjakauden huipennus 7.4.2019
01.04.2019P09 Leijonien kauden viimeinen turnaus Esportissa 31.3.2019
24.03.2019P09 Tiikerit tylyinä isäntinä Tiger Sportissa 23.3.2019
18.03.2019P09 Leijonat Esportissa 17.3.2019
18.03.2019P09 Pantterit Esportissa 17.3.2019
13.03.2019P09 Tiikerit Campossa 10.3.2019

Siirry arkistoon »