Kotkien ja Haukkojen 6.turnauskierros

10.02.2017

IMG_1843_100px.jpgHaukkojen kahden ottelun viikonlopusta otettiin sunnuntaina Myllypurossa kaikki ilo irti! Kotiin päätettiin lähteä vain voittajina ja saldona olikin kaksi voittoa kahdesta ottelusta. 

Ensimmäisen pelin ensimmäisen erän kirouksesta ei ollut tietokaan, kun Haukat siirtyi johtoon heti kättelyssä hienon syöttökuvion päätteeksi. Hyvä liike ja paljon harjoiteltu syöttöpeli nousikin ottelussa ratkaiseviksi tekijöiksi, kun pojat nousivat ottelun loppuminuuteilla 2-1 voittoon ToBK:sta

Välipalahetken tuoma lisäenergia ja ensimmäisen ottelun hurmio nosti Haukat sunnuntain toisessa ottelussa jo 5-0 johtoon ennen erätaukoa. Ottelu sai draaman kaarta vastustajan kaventaessa, mutta kerrassaan loistava maalivahtipeli ja pelikello pelasti Haukat ja ottelu päättyi lopulta 6-3 voittoon SBS Sisusta.

Hyvä Haukat!  IMG_1258_300px.jpg

Samaan aikaan oli Kotkilla vastuuturnauksen vuoro Cambo-Sportissa.

 

Kotkat-PSS Ilves

Päivän ensimmäinen peli PSS Ilvestä vastaan lähti käyntiin hyvin, ensimmäisessä erässä hallitsimme peliä ja saimme aikaan hyviä hyökkäyksiä, pikkuhiljaa vastustaja pääsi kuitenkin peliin mukaan ja tilanteet tasoittui. Toisessa erässä  vastustajan pari taitavaa pelaajaa löysi aukon meidän puolustuksesta ja pääsivät lyömään parin maalin etumatkan. Tästä ei enää toivuttu, vaikka taistelutahto parani taas loppua kohden. Harmittavaa pelissä oli se, että se olisi pienellä tuurilla ja kovemmilla otteilla ollut täysin voitettavissa. Vaihtopenkillä alkoi pelin aikana murtumaan joidenkin mieliala, joka näkyikin pelissä. Tästä voisi kotonakin ottaa puheeksi, että pelaaminen lopetetaan vasta sitten, kun tuomari viheltää pilliin ja tilanteet pelataan aina täysillä, niillä voimilla mitä löytyy, ellei valmentaja muuta määrää! 3-6 tappio.

SSV White-Kotkat

Päivän toiseen peliin pojat lähtivät uudella asenteella ja kovuudella. Oltiin hienosti mukana, kulmaväännöt eritoten hoidettiin vähintäänkin riittävällä voimalla, pakki-pakkisyöttöjäkin nähtiin ja peli saatiin syötöillä vastustajan päähän! Peli kulki tasaisesti ja vaikka vastus oli kiven kova, niin johdimme peliä melkein loppuun asti. Pienen pieni sekaannus vaparissa ja vastustajan onnenkantamoinen leijapallo tasoitti pelin viiimehetkellä, mutta hieno peli kaikilta pojilta! 5-5 tasapeli.

Kotkat-Light Iron Valkoinen

Päivän kolmas peli oli ennakkoon mietittynä kaikista vaikein ja näinhän se olikin.

Pelin alusta saakka nähtiin, että vastustajalla oli kovat piipussa, taisi olla revanssin hakua edellisen viikonlopun haastajasarjan Haukat-tappion jälkeen.

Peli oli ensimmäisen puolentoista minuutin kohdalla jo 0-3. Alun panikoinnin jälkeen saimme vähän pelistä kiinni ja kavensimme pelin 1-3. 1vs1 tilanteet pelattiin pelissä hyvin, mutta vastus pääsi aika-ajoin murtautumaan puolustuksen läpi ja häkki heilahti joka kerta. Takaa-ajoasemassa pelaaminen on vaikeaa, kun vastustaja on niin taitava, että pienistäkin virheistä rokotetaan heti. Peli kuitenkin taisteltiin loppuun asti ja pelin jälkeen heitettiin reilusti läpsyt paremmalle! 4-10 tappio.

 

Summaus päivästä: Kiitos vanhemmille avusta vastuuturnauksen järjestämisessä, toimitsijavuorot toimivat ilmeisesti hyvin, vaikka joukkueenjohtaja karkasi lomalle vastuuta karkuun. Myös kaukalon kavennus ja palautus ennalleen sujui hienosti!  

Pojille pienenä vinkkinä: pelien välissä säbä-pelailu kavereiden kanssa on kivaa ja ehdottoman sallittua (mieluummin sitä kuin kännykän tuijottelua), mutta peleissäkin pitäisi jaksaa vielä pelata, joten aivan raivopäänä hiki päässä ei kannata pelata. Syöttely- ja vetoharjoittelua vaikka mieluummin, kuin isolla kentällä molempiin päihin juoksentelu.

IMG_1471_400px.jpg

IMG_1679_400px.jpg

IMG_1072_400px.jpg

IMG_1826_400px.jpg

 

 

26.06.2022P15 kauden 21-22 yhteenveto
11.02.2022P15-joukkue maajoukkuetieleirillä Eerikkilässä
02.01.2022P15 joukkueen kauden 2021-2022 välitilinpäätös
14.11.2021P15 joukkueen lokakuun viimeiset sarjapelit
03.10.2021P15 joukkueen syyskuun viimeiset harkkapelit
25.09.2021P15 joukkueelle pronssia Tupla cupista
25.08.2021P15 Ensimmäinen MAAJOUKKUETIE- tapahtuma takana
03.04.2021Yhteenveto P07:n kaudesta
26.11.202007 Red iskussa jatkosarjaan
15.11.2020P07:n isänpäiväviikonloppu

Siirry arkistoon »