Tahmeeta peliä 07-joukkueilla

09.02.2020

Kun edellinen kierros oli varsinkin tuloksellisesti loistava, niin siitä oli hyvä lähteä seuraaviin peleihin. Joukkueet palautettiin kuitenkin vastustajien toimesta tylysti maan pinnalle.

White lähti Esportiin pitämään vastuuturnausta ja kohtaamaan lohkon muut kärkijoukkueet. Sarjana D2 alempi haastajajatkosarja. 

HoHi - White 3-4

Ensimmäinen peli HoHia vastaan oli takkuinen ja kahden erän jälkeen moni uskoi pelin olevan selvä, mutta niin vain pojat punnersivat itsensä ensin tasoihin ja viime hetkillä johtoon ja taisteluvoitto 4-3 oli totta.

White-HoHi.jpg

White - NouLa 6-12

Toinen ottelu, NouLaa vastaan, oli tarkoitus aloittaa niinkuin edellinen oli päätetty, mutta eihän se sitten niin mennytkään. Lopulta vastustaja vei pelin selvästi lukemin 6-12. 
Muuta pelistä ei jäänyt kerrottavaa. 
--------

White-NouLa.jpg

Black-KorsKa.jpg

Seuraavana lauantaina Black matkusti Esportiin taistelemaan D2 ylemmän haastajajatkosarjan lohkon kärkipaikoista.

KorsKa - Black 4-3

Ensimmäinen ottelu Korskaa vastaan alkoi hyvin ja avausmaali nähtiin jo kahden minuutin kohdalla. Sen jälkeen Korska painosti vimmatusti päälle ja hyvästä loppukiristä huolimatta tuli karvas 4-3 tappio.

Black - VSS 2-10

Toisessa ottelussa vastaan asteli lohkokärki Vihdistä ja vaikka tämänkin ottelun avausmaalista vastasi meidän pojat, oli peli vastustajan. 
Lopputulos 10-2 ei kerro tasoerosta, vaikka hyvin vastustaja pelasikin.

Black-VSS.jpg

------

Sunnuntaiaamuna oli vuorossa Campo, Red ja D1 alempi haastajajatkosarja.

Koska pelien pääpaino on omassa ikäluokassa, niin tässä sarjassa voi välillä harjoitella erilaisia asioita. 
Kun vastassa olivat lohkon ykkönen ja kakkonen, niin päivän teemana oli puolustuspelaaminen. Pallon menetyksen jälkeen tiputettiin suosiolla puoleen kenttään ja annettiin näin pallonhallinta vastustajille. 

Red - Oilers Challenger 3-6

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Oilers Challenger, joka oli ennen päivän pelejä lohkossa toisena. Oilers vei keskinäisen kohtaamisen syksyllä lukemin 3-8.

Ottelun alku oli vaikea kuten usein ennenkin aamupeleissä. Pallo pomppi, syöttöjä ei saatu haltuun ja muutenkin pelaaminen oli hankalaa.
Erää värittivät lukuisat ohilaukaukset ja vastustajan kolme tehtyä maalia.

Toinen erä alkoi jälleen vastustajan maalilla, jonka jälkeen nähtiin päivän ainoa jäähy. Ylivoimalla pallo pyöri pääasiassa vastustajan päädyssä, mutta tehottomasti.
Vastustaja teki vielä seuraavan maalin ennen Redin ensimmäistä. Vaikka erä hävittiinkin, niin siinä nähtiin todella vahvaa tekemistä joukkueelta.

Kolmannessa erässä palattiin enemmän ensimmäisen erän kaltaiseen peliin, jossa Oilers iski jälleen ensimmäisen maalin. Laiskan erän kahdesta viimeisestä maalista vastasi Red.

Aamu-unisuus kostautui jälleen, eikä peliin oltu valmiina. Yhden erän pelaaminen ei auta varsinkaan jos annetaan vastustajalle viisi maalia eteen.
Torjunnat 9-14

Red-Oilers.jpg

Panthers - Red 7-2

Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui sarjakärki Panthers, joka oli jyrännyt vastustajansa kerta toisensa jälkeen kevään peleissä. Syksyllä Panthers vei keskenäisen kohtaamisen maalein 8-1.

Ensimmäinen erä oli joukkueelta hyvää puolustuspelaamista. Panthers piti palloa Redin päädyssä ja Red iski nopeilla vastaiskuilla. Ne harvat kerrat kun päästiin maalintekosektorille, niin oltiin aina vaarallisia. Erä 1-0 Panthersille.

Panthers teki toisen erän alkuun toisen maalin ennen kuin Red onnistui ensimmäisen kerran omassaan. Maalin edestä lähtenyt kääntörannari upposi alanurkkaan. Hyvän olon tunne olikin tämän jälkeen turhan vahva ja kolme minuuttia myöhemmin taululla olikin jo 4-1 lukemat.
Viimeistään tämän jälkeen Panthersin pelaajat keskittyivät hyökkäämään ja tämä antoi Redille tilaa hyökätä entistä enemmän. Vajaa minuutti edellisestä kavennettiin lukemia rystylämärillä maalin takaa tulleen syötön jälkeen. 
4-2 tilanteesta erätauolle.

Kolmas erä oli jälleen ihan hyvää puolustuksen kannalta, vaikka erä hävittiinkin puhtaasti 3-0. Pienet virheet ratkaisevat usein pelin ja niin tälläkin kertaa.

Puolustus toimi muutamaa nukahdusta lukuunottamatta hyvin, vaikka lukemat taululla repesivätkin lopussa. Kerrankin mentiin pallon eteen ja otettiin mustelmia vastaan. 
Vastustajalle annettiin suosiolla pallo ja iskettiin nopeilla vastaiskuilla. Turhan usein hyökkäykseen lähtö pysähtyi kuitenkin keskialueella Redin poikien tekemään huonoon syöttöön. 
Rehellisyyden nimissä voidaan vielä mainita, että Panthers kolisutteli muutamaan otteeseen maalin kehikoita.
Konsta piti joukkuetta pystyssä varsinkin ensimmäisessä erässä usealla loistavalla torjunnalla. Varmaan saman verran vastustaja veti maalista ohi tai yli.
Paikkoja oli tosin myös Redillä, mutta ne pitäisi vaan pystyä käyttämään tehokkaammin. 
Hyvä peli silti pojilta, vaikka paremmalle hävittiin.
Torjunnat 14-31.

Red-Panthers.jpg

15.10.2020P07 Blackin ja Whiten kauden ensimmäiset sarjapelit
13.10.2020P07:lle treenipelitappio
10.10.2020Red aloitti P07:n sarjakauden
24.09.2020P07:lle hopeaa myös Puffet cupista
24.09.2020P07:lle hopeaa Tupla cupista
19.09.2020P07 otti kovan haasteen vastaan
12.09.2020C-tytöt haastoivat P07:n
08.09.2020P07 avasi kauden voitoilla
13.04.2020Yhteenveto 07 Black & Whiten kaudesta
12.03.2020SB Vantaa keskeyttää toimintansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi

Siirry arkistoon »