SB Vantaa P05 neljän parhaan joukkoon kovatasoisessa Helsinki Junior Challenge -turnauksessa

22.05.2017

SB Vantaa P05 jätti taakseen 18 joukkuetta kovatasoisessa Helsinki Junior Challenge -turnauksessa

SB Vantaa eteni viikonloppuna sensaatiomaisesti HJC-turnauksen välieriin kaatamalla 1/8-finaaleissa ensin alkulohko A:n ykkössijoitetun Rangersin maalein 4-1. Viimeisenä avauspäivän jälkeen 16 parhaan joukkoon selvinnyt SB Vantaa ei kumarrellut vastustajaansa.

Vantaalaiset eivät myöskään lannistuneet ensimmäisen minuutin takaiskusta, vaan sai tappiolle jäätyään otetta pelistä. Joukkue käänsi avauserässä 0-1 tappioaseman 3-1 johdoksi. Damir Zaripovin ja Jasper Svahnin maaleilla joukkue siirtyi johtoon avauskympin aikana. Eero Tanner viimeisteli vielä Joona Havun ilmiömäisestä syötöstä avauserässä 3-1 osuman. Päätöserässä vantaalaiset jäähyilivät itsensä 5-3 alivoimalle ja tilanne näytti hetkittäin huolestuttavalta. Soturien lailla taistelleet Kingit selvittivät kuitenkin alivoiman parhaalla mahdollisella tavalla. Havu karkasi läpiajoon vapauduttuaan jäähyaitiosta ja iski loppunumeroiksi jääneen 4-1 maalin taidokkaalla ylänurkkalaukauksella. Muurina maalissa esiintynyt Pyry Holmberg valittiin joukkueen parhaaksi pelaajaksi.

 paltsu.jpg

SB Vantaa Kingeillä oli nyt loistava tilaisuus edetä kauden päättävän kansainvälisen juniorisalibandyturnauksen neljän parhaan joukkoon. SB Vantaa saikin puolivälieräottelun avauserässä luotua paljon laadukkaita maalipaikkoja. Peli pyöri pääosin vastustajan maalilla. Mainion pelin puolustajana häärinyt Rasmus Vanhala vei Jasper Svahnin syötöstä Kingit johtoon komealla laukauksella. Hetkeä myöhemmin Zaripov tuplasi johdon Robert Sandellin esityöstä. Voittomaalin viimeisteli aktiivisesti pelannut Joona Havu. Zaripov vippasi vielä päätösminuutilla reikäpallon tyhjään maaliin.

 paltsu2.jpg

Välierissä vastaan asettui Tiikerit Dragons. SB Vantaa vei avauserän maalipaikat 5-2, mutta siitä huolimatta taululla oli lukemat 0-1. Toisesta erästä odotettiin vantaalaisten rynnistystä, mutta maalinteossa onnistuikin Tiikerit.

"Harmittaa että vastustajan toisen erän ensimmäinen kunnon hyökkäys johti maaliin, varsinkin kun Tiikerit pääsivät puolustuksen merkkausvirheestä tekemään 2-0 maalin", analysoi joukkueen valmentaja Roger Sandell.

Vantaalaiset jatkoivat kuitenkin painostusta ja palkinto tulikin nopeasti takaiskumaalin jälkeen. Kavennus oli mainion turnauksen sentterinä pelanneen Havun taidonnäyte. Vaikka Havulla oli selkä maalia kohti ja kaksi puolustajaa kimpussaan, hän karisti vastustajan pelaajat taidokkaalla käännöksellä ja löysi maalin sivulta Anttoni Huopaniemen, joka viimeisteli varmasti 1-2 kavennuksen.

"Näiden pokien taitotaso ja taistelutahto on uskomaton", jatkoi Sandell.

Harmillisesti tiikerit iski lähes välittömästi itsensä jälleen kahden maalin johtoon. Hyvä taistelu ei hallinnasta huolimatta tällä kertaa riittänyt finaaliin asti.

 joukkue.jpg

Pronssipeli alkoi 45 minuuttia välierien jälkeen ja kovan pettymyksen välierissä kokenut ryhmä ei enää löytänyt eväitä kunnon taisteluun. Pronssipelin parhaaksi äänestettiin soturin lailla taistellut Lukas Lehtivaara. Pronssipelin parhaimmistoon kuului myös erinomaisen turnauksen pelannut Elias Helin. Puolustuksen lukkona koko turnauksessa pelanneet huikeat pelimiehet Nooa Mikkanen ja Vanhala sekä sentteri Havu palkittiin Kingien erikoismitaleilla.

"Itse jo kotimatkalla fiilistelin, että olipa huikea turnaus, eikä enää niin paljon harmita pari viimeistä peliä", sanoi joukkueen valmentaja Olli kasper.

Neljän parhaan joukkoon on kuitenkin käsittämättömän hieno saavutus nuorelta ryhmältä. SB Vantaa Kingien erikoisryhmä oli mukana turnauksessa ensimmäistä kertaa, mutta joukkueen peliesityksistä sitä ei todellakaan huomannut. Hyvin yhteen hitsautunut porukka jätti taakseen peräti 18 joukkuetta, mm. Tapanilan Erän, SSV:n ja PSS Mustan. Mahtavat onnittelut pojille!

21.05.2023SB Vantaa P18 Red voitti kultaa HJC-turnauksessa
04.09.2022SB Vantaa P18 Red -poikien sarjapelit alkavat 1.10.
09.05.2022SB Vantaa P18 Red -pojille pronssia Oilers Junior Games -turnauksesta
09.04.2022SB Vantaa P18 Red -pojat kolmanneksi haastajajatkosarjassa
06.03.2022Voitokas päivä SB Vantaa P18 Red -pojilla Tuusulassa
03.02.2022SB Vantaa P18 Red tasapeleihin 30.1. Campo-Sport Centerissä
29.12.2021SB Vantaa P18 Red -pojilla hieno alku jatkosarjassa
19.10.2021SB Vantaa P18 Red -poikien voittotili avattu
03.10.2021SB Vantaa P18 Red -poikien sarjapelikausi on alkanut
22.08.2021SB Vantaa P18 Red -pojilla hieno tasapeli ystävyysottelussa SunSäbä-kiertueella
28.11.2020SB Vantaa 05 Red tavoittelee kevätkaudella alemman haastajasarjan mestaruutta
10.10.2020SB Vantaa 05 Redin voittotili avattu
25.08.2020SB Vantaa 05 Redin kauden avaustapahtuma Nuuksiossa
15.05.2019SB Vantaa Redin kauden 2019-2020 joukkue valittu
06.05.2019SB Vantaa Red 05 voitti Oilers Junior Games turnauksesta hopeaa
25.04.2019SB Vantaa Red 05 voitti salibandyn EA-liigan kultaa Esport Arenalla
15.03.2019Tryout 2019 aikataulut
28.01.2019SB Vantaa P05 Redille jo viides voitto peräkkäin
28.11.2018SB Vantaa P05 Red ja Systempoint Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen
29.10.2018SB Vantaa Redin voittoputki venyi jo viiden ottelun mittaiseksi
08.10.2018SB Vantaa Red05 avasi SSBL:n kauden kahdella voitolla
31.08.2018SB Vantaa RED05 luottavaisin mielin tulevaan kauteen
02.05.2018SB Vantaa Red P05 hopealle Puffet Cupissa
16.04.2018SB Vantaa Red P05 järjesti murskajaiset sarjapelien päätöskierroksella
30.09.2017SB Vantaa Red taipui Tupla Cupin pronssiottelussa
15.08.2017SB Vantaa Redin kesävaellus
22.05.2017SB Vantaa P05 neljän parhaan joukkoon kovatasoisessa Helsinki Junior Challenge -turnauksessa
08.05.2017SB Vantaa Red P05 joukkue voitti hopeaa Oilers Junior Games -turnauksessa
13.04.2017SB Vantaa Kingit juhlii salibandyn EA-liigan kultaa!
08.04.2017SB Vantaa Red on voittanut salibandyn EA-liigan pronssia kaudella 2016-2017
28.03.2017SB Vantaa White junnuliigan finaaliin
07.03.2017SB Vantaa Rediltä uskomaton nousu E1-poikien ylemmässä jatkosarjassa!
16.01.2017SB Vantaa Redin viikonlopun saldona voitto, tasapeli ja tappio
09.01.2017SB Vantaa Kingien kevätkausi käyntiin HFC2017-turnauksella
23.12.2016SB Vantaa Kingien syyskausi paketissa
12.12.2016Yksi maali ratkaisi SB Vantaa Redille paikan ylempään jatkosarjaan
07.12.2016SB Vantaa WHITE P05 kauden avausvoittoon!
29.11.2016SB Vantaa RED P05 jatkaa voittamattomana EA-junnuliigassa!
02.11.2016SB Vantaa Whiten kapteenisto kaudeksi 2016-17 on valittu
30.10.2016Kingit mukana miesten edustuksen pelissä SB Vantaa - FBC Raseborg
26.10.2016SB Vantaa Redin kapteenisto kaudeksi 2016-17 on valittu
16.10.2016SB Vantaa Red P05 voittoon EA-junnuliigan avausottelussa
09.10.2016SB Vantaa RED P05 avasi voittotilin E1-haastajasarjassa
08.09.2016Kingit aloittivat kauden komealla voitolla