SB Vantaa Red P05 hopealle Puffet Cupissa

02.05.2018

SB Vantaa Redille hopeaa Puffet Cupista

Pitkän turnauspäivän avausottelussa kohtasivat tutut joukkueet. SB Pro Nurmijärveltä on ollut rakas kilpakumppani pitkin kautta, sekä turnauksissa että harjoitusotteluissa. "Nämä ovat lähes aina olleet maalin pelejä", kommentoi Redin tiimiin kuuluva Petri Helin. Maalin peli se oli tälläkin kertaa. SB Vantaa poistui kaukalosta 4-3 voitto taskussaan.

IMG_1776.PNG

Alkulohkossa Rediläiset kokivat myös turnauksen avaustappion, mutta jatkoivat heti tappion jälkeisessä ottelussa voittojen tiellä Wild Titansin kustannuksella. ”Joukkueen huippuun virittämiseksi tarvitaan ylä- ja alamäkiä, onnistumisia ja epäonnistumisia”, analysoi joukkuetta valmentava Roger Sandell.

Joukkue eteni alkusarjasta lohkokakkosena välieriin, jossa vastaan asettui toisen lohkon kärkijoukkue Sudet. Vastustaja oli edennyt läpi koko turnauksen tappioitta ja oli ennakkosuosikki ottelussa. Toisin kuitenkin kävi.

IMG_1780.PNG

Erinomaiseen kevätvireeseen päässyt SB Vantaa Red oli hävinnyt edellisistä kuudesta pelistä vain yhden. Joukkueen eteen taistelu ja syöttöpeli ratkaisivat finaalipaikan Vantaalaisille selvin numeroin.

IMG_1779.PNG

SB Vantaa Red P05 haki historiansa ensimmäistä turnausmestaruutta, mutta joutui taipumaan lauantai-illan finaalissa. ”Voisiko liian helpolla tullut välierävoitto voinut vaikuttaa, olimmeko jopa liian varmoja voitosta?”, tuumi joukkueen valmennukseen kuuluva Ville Savolainen.

 ”Bensa loppui koneesta. Jos finaali olisi pelattu sunnuntaina, niin levänneillä jätkillä olisimme pystyneet parempaan”, jatkoi joukkueen päävalmentaja Olli Kasper.

IMG_1777.PNG

”Haluaisimme vielä kiittää koko joukkuetta hyvällä asenteella läpi vedetystä turnauksesta. Pelasimme joukkueena läpi turnauksen ja saimme palkinnoksi hienot mitalit. Vastustaja oli finaalissa yksinkertaisesti parempi, ei taida selittely auttaa”, jatkoivat joukkueen valmentajat.

mitali.jpg


Puffet Cup 2018:

21.05.2023SB Vantaa P18 Red voitti kultaa HJC-turnauksessa
04.09.2022SB Vantaa P18 Red -poikien sarjapelit alkavat 1.10.
09.05.2022SB Vantaa P18 Red -pojille pronssia Oilers Junior Games -turnauksesta
09.04.2022SB Vantaa P18 Red -pojat kolmanneksi haastajajatkosarjassa
06.03.2022Voitokas päivä SB Vantaa P18 Red -pojilla Tuusulassa
03.02.2022SB Vantaa P18 Red tasapeleihin 30.1. Campo-Sport Centerissä
29.12.2021SB Vantaa P18 Red -pojilla hieno alku jatkosarjassa
19.10.2021SB Vantaa P18 Red -poikien voittotili avattu
03.10.2021SB Vantaa P18 Red -poikien sarjapelikausi on alkanut
22.08.2021SB Vantaa P18 Red -pojilla hieno tasapeli ystävyysottelussa SunSäbä-kiertueella
28.11.2020SB Vantaa 05 Red tavoittelee kevätkaudella alemman haastajasarjan mestaruutta
10.10.2020SB Vantaa 05 Redin voittotili avattu
25.08.2020SB Vantaa 05 Redin kauden avaustapahtuma Nuuksiossa
15.05.2019SB Vantaa Redin kauden 2019-2020 joukkue valittu
06.05.2019SB Vantaa Red 05 voitti Oilers Junior Games turnauksesta hopeaa
25.04.2019SB Vantaa Red 05 voitti salibandyn EA-liigan kultaa Esport Arenalla
15.03.2019Tryout 2019 aikataulut
28.01.2019SB Vantaa P05 Redille jo viides voitto peräkkäin
28.11.2018SB Vantaa P05 Red ja Systempoint Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen
29.10.2018SB Vantaa Redin voittoputki venyi jo viiden ottelun mittaiseksi
08.10.2018SB Vantaa Red05 avasi SSBL:n kauden kahdella voitolla
31.08.2018SB Vantaa RED05 luottavaisin mielin tulevaan kauteen
02.05.2018SB Vantaa Red P05 hopealle Puffet Cupissa
16.04.2018SB Vantaa Red P05 järjesti murskajaiset sarjapelien päätöskierroksella
30.09.2017SB Vantaa Red taipui Tupla Cupin pronssiottelussa
15.08.2017SB Vantaa Redin kesävaellus
22.05.2017SB Vantaa P05 neljän parhaan joukkoon kovatasoisessa Helsinki Junior Challenge -turnauksessa
08.05.2017SB Vantaa Red P05 joukkue voitti hopeaa Oilers Junior Games -turnauksessa
13.04.2017SB Vantaa Kingit juhlii salibandyn EA-liigan kultaa!
08.04.2017SB Vantaa Red on voittanut salibandyn EA-liigan pronssia kaudella 2016-2017
28.03.2017SB Vantaa White junnuliigan finaaliin
07.03.2017SB Vantaa Rediltä uskomaton nousu E1-poikien ylemmässä jatkosarjassa!
16.01.2017SB Vantaa Redin viikonlopun saldona voitto, tasapeli ja tappio
09.01.2017SB Vantaa Kingien kevätkausi käyntiin HFC2017-turnauksella
23.12.2016SB Vantaa Kingien syyskausi paketissa
12.12.2016Yksi maali ratkaisi SB Vantaa Redille paikan ylempään jatkosarjaan
07.12.2016SB Vantaa WHITE P05 kauden avausvoittoon!
29.11.2016SB Vantaa RED P05 jatkaa voittamattomana EA-junnuliigassa!
02.11.2016SB Vantaa Whiten kapteenisto kaudeksi 2016-17 on valittu
30.10.2016Kingit mukana miesten edustuksen pelissä SB Vantaa - FBC Raseborg
26.10.2016SB Vantaa Redin kapteenisto kaudeksi 2016-17 on valittu
16.10.2016SB Vantaa Red P05 voittoon EA-junnuliigan avausottelussa
09.10.2016SB Vantaa RED P05 avasi voittotilin E1-haastajasarjassa
08.09.2016Kingit aloittivat kauden komealla voitolla