Vantaalaisedustusta mukana USA:n maajoukkueleirillä

05.09.2019

B-tyttöjen Nora Aalto oli mukana USA:n maajoukkueleirityksessä Ruotsissa. Alla Noran pieni kertomus reissusta.

Pääsin mukaan USA:n naisten/U19 tyttöjen joukkueen maajoukkueleirille, Ruotsiin, Motalaan. Leiri alkoi pe 29.8 ja kesti kolme päivää. Sinä aikana ehdimme treenaamaan ja pelaamaan 2 harkkapeliä. Pelien aikana sain myös hyviä vinkkejä muilta pelaajilta pelatessamme.

Nora_U19_1.jpg

Leirillä oli pelaajia mm. Ruotsista, Sveitsistä ja Yhdysvalloista 4 suomalaisen lisäksi, joten englantia tuli käytettyä paljon.

Pelien ja treenien ulkopuolella vietimme suhteellisen paljon aikaa yhdessä erilaisia aktiviteettejä tehden. Näin opimme tuntemaan toisiamme paremmin kolmen päivän sisällä. Kaikki meni hyvin viimeiseen harkkapeliin asti. Ukkonen Motalan päällä aiheutti hallilla palohälytyksen ollessamme suihkussa pelin jälkeen. Jouduimme shampoot päässä pelkkiin pyyhkeisiin kietoutuneena hallin aulaan odottamaan palokuntaa ja lupaa palata pukkariin. Unohdin myös lenkkarini huoneeseen lähtiessäni kiireellä laivalle. Onneksi muut suomalaiset lähtivät hieman myöhemmin, joten sain kengätkin lopulta laivalla takaisin.

Nora_U19_2.jpg

Todella kiva viikonloppu. Toivon, että kutsu U19 tyttöjen maajoukkueeseen ja toukokuun 2020 MM-kisoihin on tulossa.

Nora

 www.instagram.com/sbvantaabtytot

#salibandy #tyttösalibandy #tyttösäbä #floorball @usafloorball #usafloorball #u19 #sbvantaa
20.02.2020Lastenteatteri Tatu ja Patu syömään - liput myynnissä
27.02.2020B-tytöillä harjoituspeli poikien Black06 vastaan
30.01.2020B-tytöt harkkapelissä Jokereita vastaan
25.01.2020B-tytöt jatkavat vahvasti sarjakärjessä
14.01.2020B-tytöt harkkapelissä Kauniaisissa
11.01.2020B-tyttöjen kevätkausi käyntiin Masalassa
06.01.2020B-tytöt HFC2020 turnauksen voittoon
05.01.2020B-tytöt aloittivat HFC2020 turnauksen
01.01.2020Salibandypainotteinen liikuntaleiri hiihtolomalla Pähkiksessä
14.12.2019B-tytöt hakivat Lohjalta täydet pisteet

Siirry arkistoon »