B-tyttöjen kausi korkattu

22.08.2019

SB Vantaan B-tytöt pääsivät korkkaamaan pelikautensa ensimmäisen harkkapelin muodossa SB Prota vastaan. Prolle ottelu toimi valmistavana tulevan viikonlopun SM-karsintoihin. Ottelun ensimmäisessä erässä olikin näkyvissä se, että Vantaan tytöillä oli kyseessä ensimmäinen peli ja Prolla niitä oli jo (ainakin) muutamia takana. Ajassa 5:11 Pro siirtyi 1-0 johtoon suht kaukaa lähteneellä matalalla vedolla. Pron toinen maali syntyi ajassa 8:26, kun maalinedustalla ei saatu pidettyä vastustajan lapaa kiinni, ja pallo lirui Martsan alta maaliin. Vaikka numerot olivat 2-0, niin pelissä oli silti hyviä elementtejä näkyvissä.

20190822_SBPRO.jpg

Erätauolla Vantaan valmennus päätti muuttaa matalamman karvauksen tuttuun korkeaan karvaukseen, joka on joukkueellemme ominaisempi. Tästä muutoksesta kentälle saatiin selkeästi vielä enemmän energiaa ja myös hyvin riistoja, ja niistä seuranneita maalipaikkoja. Silti Pro onnistui tekemään erässä kaksi ensimmäistä maalia. Ajassa 18:53 vaparista 3-0 sekä maalinedushässäkästä 4-0 ajassa 24:33. Vantaa ei tästä hätkähtänyt, vaan valmennus painotti koko ajan, että peli-ilme on oikein hyvä ja maalit sieltä tulevat kyllä, kun työtä jatketaan. Kavennusmaali nähtiinkin ajassa 26:05 ylivoimalla, kun Elsa iski kauden avausmaalin Karkin syötöstä. Näissä numeroissa siirryttiin toiselle erätauolle. Valmennus muutti kolmanteenkin erään hieman kentällisiä sekä kannusti tyttöjä jatkamaan rohkeaa peliä sekä pyrkimään vedoille vielä hanakammin.

Heti erän alusta näki, että tytöillä on maalin kiilto silmissä. Paikkoja luotiin erityisen hyvin pelin käännöistä palloa rohkeasti liikuttelemalla. 4-2 kavennus nähtiin ajassa 35:02, kun Elsa syötti vasemmasta laidasta keskelle Siirille, joka veti pallon maaliin suoraan syötöstä. Seuraava kavennusmaali suorastaan roikkui ilmassa muutaman minuutin ajan, ja syntyi loppujen lopuksi ajassa 39:59 samankaltaisesta tilanteesta kuin edellinen, Saran syöttäessä ja Sagan viimeisteltäessä. Kolmisen minuuttia ennen loppua Essi sai jäähyn ja Vantaa joutui alivoimalle. Joukkueemme pääsi alivoimalla hyvään vastahyökkäykseen, joka kuitenkin kääntyi Pron vastahyökkäykseen, jonka lopputuloksena Prolle tuomittiin rangaistuslaukaus ajassa 43:32, josta syntyi myös ottelun viimeinen maali.

Pelin päätyttyä vedettiin vielä kolmen parin rankkarikisa. Niissä Pro onnistui kaksi kertaa ja Vantaalta Henriikka kerran.

Varsinainen ottelu päättyi siis Pron 5-3 voittoon. Valmennus halusi nähdä pelissä rohkeaa pallollista peliä, virheitä pelkäämättä, viidellä pelaajalla hyökkäämistä. Nämä kaikki asiat paranivat nousujohteisesti koko pelin ajan, ja Pron laittaessa korkean karvauksen peliä käännettiin rohkeasti, palloa liikuteltiin ja saatiin luotua hyviä maalintekopaikkoja. Myös puolustussuuntaan pelattiin hyvin, vaikka siihen ei ollakaan vielä harjoituksissa panostettu. Martsa pelasi myös vakuuttavan ottelun maalilla. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti seuraavaa peliä, joka pelataan joukkueen Pajulahden leirin yhteydessä Pelicansia vastaan.

Ottelun erikoiset:

-joukkueen oikea raportin kirjoittaja oli hieman oudosti priorisoinut menonsa, eikä ollut paikalla kauden avauspelissä (please ole paikalla ensi kerralla, oikeinkirjoitus tuntuu todella haastavalta...)

-toisessa erässä joukkueen toinen valmentaja ei osannut laskea viiteen (tai ovelasti halusi harjoitella alivoimaa) ja huuteli viidettä pelaajaa kentälle. Onneksi tytöt sekä toinen valmentaja olivat hereillä, eikä kukaan mennyt kuudenneksi kentälle.

-onneksi tytöt osaavat säännöt , kun pelin tiimellyksessä jalasta lähtenyt kenkä tuli tytön mukana vaihtoon, koska kentälle jäädessä siitähän olisi tullut jäähy (valmennusolisi sen varmasti sinne jättänyt...)

PS. Kiitos SB Prolle pelistä, ja tsemppiä tulevan viikonlopun karsintoihin!

Tyttöjen tehot tänään:

Elsa Rahikainen 1+1
Siiri Santala        1+0
Saga Puuska       1+0
Karolina Seppälä 0+1
Sara Hietanen 0+1

www.instagram.com/sbvantaabtytot

#salibandy #btytot #promonafinlandoy #promona #swagelokhelsinki #mbls.fi #hellapoliisi.shop #mecatrade #ndttukku #käpygrilli #ravintolakapygrilli

15.09.2019B-tytöille Häme Cupista neljäs sija
08.09.2019B-tytöt kaudenavausleirillä Pajulahdessa
05.09.2019Vantaalaisedustusta mukana USA:n maajoukkueleirillä
22.08.2019B-tyttöjen kausi korkattu
22.07.2019Tytöt kohti Uppsalaa ja World Talent Cupia
24.05.2019B/C-tyttöjen kauden palkitut ja katsaus kauteen
21.05.2019B/C-tytöt Tallinnassa
14.04.2019B-tytöt haastajafinaalin voittoon
11.04.2019B-tytöille voitto Ervi B-Akatemiasta
07.04.2019B-tytöt voitokkaina Rusalla

Siirry arkistoon »