Ennakko - Tiksiin päättyy runkosarja

16.03.2018

SB Vantaa - HuKu  la 17.3.2018 klo 15 Trio Sport Center, Tikkurilan urheilupuisto

Kiitos sähköisten yo-kirjoitusten, pelataan runkosarjan vika matsi kummallekin joukkueelle vieraalla kentällä. Koitamme olla ottamatta henkilökohtaisesti, kun meidän ei annettu purkaa ja kasata takaisin kirjoituksiin vaadittavaa laitteistoa. Saimme helmikuun aikana dokumentoitua Tiian kodin äänentoistojärjestelmän vaatimukset (AUX-nappi kaukosäätimestä JA volumea kovemmalle laitteesta).

Maalinedustan puolustamiseen ollaan panostettu omilla vahvuuksilla, eli Milla esitteli "elämäntuoksuisia" kamojaan evakkotreeneissä. Ennakon julkaisuajankohdasta johtuen on kuitenkin jo tiedossa, että Heini “heräsin just päikkäreiltä” Vanne hoitaa liimailupuuhia lauantaina. Millan sisältävä vaihtopenkki on puolustuspäässä, eli koitetaan senkin puolesta painaa peli vastustajan päätyyn. No ei, viitsi vitsi, kaikkihan veskojen erityispiirteisiin on jo tottunut.

Vantaa on ollut aika kova loppukirijoukkue, mutta voisi sitä kovasti yrittää tehdä oikeita asioita ennen kuin on kiire kuin hulluilla päivillä lentolippujonoon. Voisimme koittaa ajatella tätä ottelua sarjakauden kolmannen erän pelinaisen kymppinä. Voitolla voi kausi jatkua!

Nimim. Kahville

20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
25.09.2022Naisten edustuksen kausi käyntiin
10.04.2022Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23
21.05.2021Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon
19.05.2021Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä
16.04.2021Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi
11.04.2021Sinustako naisten edustuksen pelaaja?

Siirry arkistoon »