Pitkän kaavan kautta jatkoon Suomen Cupin seuraavalle kierrokselle

17.09.2017


Naisten edustusjoukkue pelasi täyden päivän Suomen Cupin 2. kierroksen turnauksessa Hämeenlinnan Elenia Areenalla. Ykkösdivisioonan joukkueet liittyivät mukaan Suomen cupiin vasta toisella kierroksella.
 
Ensimmäinen peli: SB Vantaa – Jokerit (2 div.) 4 - 3
 
Vartin yli kaksitoista alkava peli voitaneen ehkä vielä laskea aamupeliksi, sillä sen verran kohmeiselta tämän pelin startti näytti. Jokerit lähtivät selkeästi mittaamaan tasoaan 1. divisioonan joukkuetta vastaan vantaalaisten hakiessa vielä omaa peliään. Kentällä näytti suunnistavan mustapaitainen joukkue, jonka pelaajat miettivät tilanteisiin suunnatessaan, että mitenkäs nämä kuviot olikaan sovittu tehtävän. Oman tekemisen jäykkyydestä huolimatta Vantaa vei nimiinsä kaksi ensimmäistä erää, mikä riitti tuomaan voiton huolimatta hävitystä kolmannesta erästä.

_MG_4541.JPG

Voiton myötä varmistui tunnin päästä alkavan ottelun vastustajaksi Steelers, joka oli voittanut oman ottelunsa M-Teamia (2 div.) vastaan 4-1.
 
Jessica Laidler 1+1
Jenni Rautanen 1+1
Bea Karling 1+0
Katri Ojala 1+0
Tiia Rännäli 0+1
Anniina Sirviö 0+1
Maalissa: Milla Räsänen
 
Toinen peli: Steelers (1. div) – SB Vantaa 4-3 (rl.)
 
Toisessa ottelussa oli jo huomattavasti kovemmat panokset kuin aamuisessa. Tämän pelin voittaja pääsisi jatkoon Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle (sekä aikaisemmin kotiin). Pelin häviäjä taas pelaisi illemmalla vielä yhden pelin, jonka voittaja jatkaisi kolmannelle kierrokselle. Steelers oli myös yksi tulevan kauden vastustajista, joten ilmassa oli jo ennen ottelua sähköä ja molemminpuolista voitonjanoa. Peli itsessään oli kaikilta osin puhtaampaa kuin edeltänyt, sillä jäähyjä ei juuri jaeltu ja mailalle lyönnitkin vähenivät huomattavasti. Sitä aamun pelissä kerrattua taktiikkaa alkoi Vantaankin pelissä näkyä vihdoin.

_MG_5024.JPG
 
Steelersin nuorten pelaajien vauhti ja mailanäppäryys antoivat kuitenkin haastavan vastuksen. Avaukset katkesivat keskikentän riistoihin puolin ja toisin ja maalipaikat olivat vähissä molemmilla joukkueilla. Kolme erää päättyi vähämaalisiin tasalukuihin eikä kymmenen minuutin jatkoaikakaan tuonut ratkaisua. Peli päättyi 2-2. Ratkaisu vietiin lopulta kolmen vetäjän rangaistuslaukauksille, joissa Vantaalta onnistui vain Katri Ojala kun taas Steelersiltä kävi kolme SM-junioria vuorollaan hassuttelemassa pallon verkon perukoille. Yhden näistä maaleista tuomari hylkäsi, koska arvioi pallon liikkuneen taaksepäin.
 
Kirvelevä tappio oli luettavissa naisten kasvoilta. Turhautumista siirryttiin kuitenkin purkamaan loppuverryttelyihin ja valmistautumiseen seuraavaa peliä varten. Tulossa oli kahden tunnin päästä vielä yksi peli. Vastustaja olisi Jokerit – M-Team –ottelun voittaja.

_MG_5033.JPG
 
Katri Ojala 1+0
Jessica Laidler 1+0
Jenni Rautanen 0+1
Sini Mikkonen 0+1
Maalissa: Heini Vanne (sekä rangaistuslaukauksilla myös Milla Räsänen)
 
Kolmas peli: SB Vantaa – Jokerit 8-1
 
Pitkän päivän Hämeenlinnassa viettänyt, karvasta tappiota niellyt ja siitä sisuuntunut Vantaa marssi kentälle ja ei antanut Jokereille mahdollisuuttakaan. Aamupeliin verraten vantaalaiset juoksivat kovaa ohi jokereista ja kituuttivat vastustajan maalivahtia jatkuvilla läpiajoilla ja poikkareilla. Maaleja läiskittiin edellisten pelienkin edestä ja kuviot tulivat jokaisella jo takaraivosta. Vastustajalle tämä näytti tulleen yllätyksenä. He hurrasivat ensimmäisen erän loppuun tehtyä maaliaan kuin taisteluvoittoa.

Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt enää liikkeelle lähtenyttä jyrää.
Jokereiden verkko heilui tasaisen tappavaan tahtiin ja näin Vantaan naisille sinetöitiin paikka Suomen cupin kolmannelle kierrokselle.

_MG_5049.JPG
 
Edellisen pelin tappion karvas kalkki oli nielty näiden 3x15min aikana ja lopulta hymyssä suin päätettiin pitkä päivä. Suomen cup jatkuu SB Vantaan naisten osalta yksittäisinä otteluina, kunhan otteluparit arvotaan. Mukaan tulevat nyt myös liigajoukkueet.

Ja ensi viikolla on tiedossa herkkuja harkkoihin, kun Jenni Rautanen leipoo hattutemppunsa velvoittamana!
 
Jenni Rautanen 3+1
Bea Karling 2+0
Jessica Laidler 1+2
Jenni Juntunen 1+0
Sini Mikkonen 1+0
Heli Haapasalmi 0+2
Katri Ojala 0+1
Maalissa: Milla Räsänen

Raportin kirjoitti: Sara Seurujärvi

20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
25.09.2022Naisten edustuksen kausi käyntiin
10.04.2022Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23
21.05.2021Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon
19.05.2021Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä
16.04.2021Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi
11.04.2021Sinustako naisten edustuksen pelaaja?

Siirry arkistoon »