Edari runkosarjan voittoon

18.03.2013

GrIFK - SB Vantaa 3-9 (1-4, 2-3, 0-2)

Miesten edustusjoukkue kohtasi sunnuntaina runkosarjan päätöskierroksella vieraskaukalossa GrIFK:n, jonka osalta pelit tältä kaudelta päättyivät SB Vantaan kohtaamiseen. Edarilla oli sen sijaan illan pelissä isosti panosta, kun kahdesta nousukarsintapaikasta käytiin viimeiselle kierrokselle asti tiukkaa vääntyä kovatasoisen lohkon TOP3:en kesken. SB Vantaa onnistui kaatamaan Granin toistamiseen tällä kaudella ja varmisti näin ollen toista vuotta putkeen runkosarjan voiton ja paikan Divarin nousukarsintoihin, joihin Edarin takaa sijalta kaksi osallistuu myös toinen vantaalaisjoukkue, Tiikerit. 

Ennakkoasetelmat 

Granilla ei illan ottelussa tuloksellista panosta enää ollut, mutta vahvasti keskikastiin asemansa juntannut joukkue haluaa taatusti päättää kautensa voittoon kotiyleisön edessä. GrIFK:n maalia illan ottelussa vartioi ex-SB Vantaa Juha Eriksson. 

Edari tarvitsi päätöskierroksen ottelusta voiton, jotta kausi jatkuu pleijariotteluiden merkeissä. Edellisellä kierroksella PSS II:en 34-0 murskannut vantaalaisjoukkue on tulosten puolesta suoriutunut loistavasti läpi runkosarjan ja lohkovoitto oli omissa käsissä ennen viimeistä ottelua. Edarin maalia Kauniaisissa vartioi Aleksi Paakkari. 

Ottelun ratkaisu 

SB Vantaalle tuomittiin jo ottelun ensimmäisellä minuutilla rangaistus väärästä vaihdosta, mutta kotijoukkue ei onnistunut ylivoimalla Paakkaria ohittamaan. Ajassa 3:51 siirtyi illan isännät kuitenkin johtoon, mutta erän puolivälin jälkeen alkoi vantaalaiskone hyrrätä totuttuun tyyliin. Teemu Kolari tasoitti kauden 13. osumallaan ja etunimikaima Sorvari siirsi Edarin johtoon vain minuuttia myöhemmin. Tehokkaasti viime peleissä esiintynyt Petteri Sarnas teki SB Vantaan illan kolmannen kultakypärä Sakari Montosen tarjoilusta ja Teemu Jokinen viimeisteli erätaukolukemat 1-4 vain 23 sekuntia ennen erän päätöstä vieraiden ottelun toisen onnistuneen alivoiman päätteeksi. 

Grani kavensi tilanteeksi 2-4 ajassa 24:36, mutta kokenut Teemu Kolari katkaisi isäntien nousukiidon illan toisellaan ajassa 29:28. SB Vantaan suht hyvin pyörinyt ylivoima onnistui vihdoin ajassa 32:42 Daniel Ilesin toimesta, mutta kotijoukkueen vastaava kuittasi tilanteeksi 3-6 vain kaksi minuuttia myöhemmin. Erän päätösminuutilla maalinteossa onnistui jälleen Teemu Jokinen, tällä kertaa erää jäi pelaamatta ainoastaan 15 sekuntia, kun Tampereen työmyyrä lapioi Henri Koivusen maalille toimittaman pallon verkon perukoille. 

Grani ei kauden viimeisessä erässään enää maalinteossa onnistunut, Edari sen sijaan osui kahdesti ylivoimalla. Teemu Kolari tälläsi hattutemppunsa täyteen ajassa 53:05 ja useiden jäähyjen värittämän päätöserän toisesta täysosumasta vastasi Samuli Thamm Daniel Ilesin loistavasta syötöstä. 

SB Vantaa haki Kauniaisista rutiininomaisen voiton ja esiintyi ajoittain varsin mallikkaasti. Granilta löytyi onneksi halua taistella tasapäisesti sarjakärjen kanssa, vaikka panosta ei sinällään kotijoukkueella enää illan ottelusta ollut. 

Voiton myötä Edari varmisti runkosarjan voiton viime kauden tapaan ja joukkueen vahvasta rutiinitasosta kertoo paljon se, että vaikka pelillisesti runkosarja ei pelkkää riemumarssia ollut, pystyi joukkue kampeamaan runkosarjan voittoon tarvittavan pistemäärän välillä vähän heikommallakin pelillä. 

Erikoista 

Edarin kapteeni Henri Koivunen ei koskenut runkosarjan voittajalle jaettavaan pokaaliin, mutta vierasjoukkueen ottelun parhaaksi valittu Kolari otti omansa vastaan hymyillen. Kokenut konkari latoi Grania vastaan kauden ensimmäisen hattutemppunsa ja sai palkintonsa laadukkaasta työstä läpi kauden.

Muuta 

Edari siirtyy nyt pleijariaikaan. Joukkue kohtaa nousukarsinnoissa viime vuodelta tutun Lammin Salibandyn, jonka SB Vantaa kaatoi viime kaudella voitoin 2-1. Ottelusarja alkaa tulevana lauantaina Myyrmäen Urheilutalolla, ennakkotunnelmia ja katsausta menneeseen luvassa läpi viikon. 

Edarin pisterohmut

kolari.bmpiles.bmp

 

 

 

 

 

 


     T.Kolari 3+0                 D.Iles 1+2 

13.10.2016Otteluennakko - Taistele Edari
10.10.2016MVP Teemu Sorvari - "Ratkaisun hetkillä olimme vahvempia"
09.10.2016Otteluraportti - Voittotili auki
06.10.2016Otteluennakko - Temppelin ovet aukeavat jälleen
05.10.2016MVP Niko Stark - "jäi parannettavaa"
04.10.2016Otteluraportti - Kausi käyntiin vierastasurilla
29.09.2016Otteluennakko - Taas mennään!
19.09.2016Kevin Starck vahvistaa Edaria
29.08.2016Sami Verkkoperä jatkaa Edarissa, rinkiin nostettu seuran lupaavia junioreita
26.08.2016Valtteri Uusitalo jatkaa, Juha Eriksson palaa Edariin
06.07.2016Edari vahvistuu Rami Vienolalla
01.07.2016Aki Pihlapuro jatkaa SB Vantaan riveissä
30.06.2016Juuso Pohjonen vahvistaa Edaria
29.06.2016Edari jatkaa tutussa komennossa
27.06.2016Olli Puputti jatkaa Edarissa
13.06.2016Edarin lohkojako kaudelle 2016-17
10.06.2016Edarille tärkeä jatkosopimus ja toivottu paluumuuttaja
01.06.2016Isto Ohvanainen jatkaa Edarissa, Hannes Kettunen palaa kasvattajaseuraansa
17.05.2016Jonne Koskinen ja Tero Koski jatkavat Edarissa
11.05.2016Edarille lisää sopimuksia
10.05.2016Sorvari ja Stark jatkossakin Edarissa
09.05.2016Pistepörssin voittanut Chris Starck jatkaa Edarissa
06.05.2016Raumanni ja Iles loistavat jatkossakin Edarin riveissä
03.05.2016Paakkari ja Thamm jatkavat Edarissa
21.04.2016Edarin Try Outit kaudelle 2016-17
10.04.2016Legendat palaavat Temppelille
30.03.2016Game 2 otteluennakko - tulos tai ulos
29.03.2016Game 1 - LeBa voittoon sarjan avauspelissä
24.03.2016Game 1 otteluennakko - nousukarsintasarja käyntiin Temppelillä
22.03.2016Runkosarja päätökseen komealla kotivoitolla - SCH kaatui murskalukemin
17.03.2016Runkosarja pakettiin lauantaina - SCH vieraaksi Temppelille
15.03.2016Edari runkosarjan voittoon - Indians II nurin vieraskaukalossa
09.03.2016Inkkarit isännöi Edaria - lohkovoitto panoksena
07.03.2016Edari varmisti nousukarsintapaikan - Rangers II kaatui murskalukemin
02.03.2016Rangers II vieraaksi Temppelille - kevään päätöskierroksilla isot panokset
01.03.2016Edari haki pisteet Lohjalta - Puputti osui neljästi
24.02.2016Edari vankisti sarjajohtoaan - KGB Agents kaatui Temppelillä
20.02.2016KGB Agents vieraaksi Temppelille
15.02.2016Blackbirds nurin Temppelillä - Edari jatkaa sarjakärjessä
12.02.2016Kärkikamppailu Temppelillä - Blackbirds vieraaksi perjantaina
10.02.2016Huopalainen upotti Edarin - SBS Kings jälleen SB Vantaata parempi
05.02.2016Edari tasaamaan tilejä Leppävaaraan - SBS Kings isännöi SB Vantaata
02.02.2016Edari jyräsi yli Valtin - Starck osui jälleen viidesti
28.01.2016Edari sunnuntaina Valtin vieraaksi
21.01.2016Edari Vantaan herra - Isto Ohvanaiselle hattutemppu
19.01.2016Tulikuuma Vantaan Derby Temppelillä
18.01.2016Uusi vuosi käyntiin tasurilla - Chris Starck tehokkaana kotikulmillaan
12.01.2016Kevätkausi käyntiin Karjaalla - FBC Raseborg isännöi Edaria
22.12.2015Edari voittopelillä joulun viettoon - vahvalle syyskaudelle vakuuttava päätös
19.12.2015Vuosi pakettiin Temppelillä - FLOB vieraaksi sunnuntaina
16.12.2015Edari haki pisteet Hyvinkäältä - viiden maalin Lundström ratkaisi jatkoajalla
12.12.2015Edari matkaa Hyvinkäälle - vuoden viimeisessä vieraspelissä vastassa SCH
08.12.2015Indians II nurin Temppelillä - Edari jatkaa sarjan kärjessä
04.12.2015Perjantai-illan huumaa Temppelillä - Indians II saapuu vieraaksi
04.12.2015Jonne Koskinen palaa kaukaloon
01.12.2015Edari vahvistuu Toni Lipposella
26.11.2015Edarille niukka vierasvoitto Kirkkonummelta - Rangers II nurin maalilla
24.11.2015Keskiviikon kinkerit Kirkkonummella - Rangers II isännöi Edaria
23.11.2015LoHi kypsyi Temppelillä - Edari murskasi sarjanousijan
19.11.2015Ääripäiden kohtaaminen - LoHi vieraaksi Temppelille
17.11.2015Edarin puhtaalle vierassaldolle jatkoa - KGB Agents nurin Rusalla
13.11.2015Lauantai-illan huumaa Rusalla - Edari KGB Agentsin vieraaksi
10.11.2015Edarille maukas vierasvoitto - Blackbirds nurin Campossa
06.11.2015Edari sarjakärjen vieraaksi
04.11.2015Kings kovempi Temppelillä - Edarille kauden ensimmäinen tappio
28.10.2015Kuninkaan paluu - Kings vieraaksi kärkikamppailuun
27.10.2015Valtti vaivoin nurin - Chris Starck ratkaisi jatkoajalla
21.10.2015Edari tulessa sunnuntaina - Valtti vieraaksi Temppelille
20.10.2015Tiikerit nurin Derbyssä - vahva kolmas erä toi sarjapisteet
15.10.2015Vantaan Derby lauantaina - Tiikerit isännöi Edaria
13.10.2015Edari kaatoi FBC Raseborgin - Chris Starck nautiskeli kotidebyytissä
07.10.2015Edarin kotiavaus sunnuntaina - vieraaksi viime kauden lohkokärki
06.10.2015Edari vierasvoittoon sarjastartissa - Lauri Berg hirmuvireessä
01.10.2015Uudistunut Edari ensimmäiseen testiin - FLOB isännöi sarja-avauksessa
10.09.2015Edari vahvistuu Aki Pihlapurolla
20.08.2015Edarille lisää pelaajasopimuksia
03.07.2015Kapteeni Kolari jatkaa, Henri Qvickström siirtyy Edariin
02.07.2015Chris Starck vahvistaa Edaria
01.07.2015Lasse Lundström Salibandyliigasta SB Vantaan riveihin
01.07.2015Edarin lohkojako kaudelle 2015-16
29.06.2015Vornanen ja Uusitalo jatkavat Edarissa
24.06.2015Niko Stark jatkaa, Esa Wicklund siirtyy Edariin
23.06.2015Sorvari ja Verkkoperä jatkavat Edarissa
18.06.2015Isto Ohvanainen Edariin, Henri Åhman jatkaa
11.06.2015Paakkari jatkaa Edarissa, hyökkäys vahvistuu omalla kasvatilla
09.06.2015Poikkeus ja Raumanni jatkavat Edarissa
04.06.2015Edari solminut jatkosopimuksia
19.05.2015Edarivalmennus kaudella 2015-16
07.05.2015Edarin katseet käännetty tulevaan - "matka jäi kesken"
07.04.2015Edarin Try Outit kaudelle 2015-16
05.03.2015Edari Agentsien vieraaksi - isoja pisteitä jälleen jaossa
02.03.2015Edari palasi voittokantaan - IKHTYS nurin Temppelillä
26.02.2015Kurssia kääntämään - IKHTYS vieraaksi Temppelille
24.02.2015Edari ajautui tappioputkeen - LoSB parempi Lohjalla
18.02.2015Perjantaisauna lämpiää Lohjalla - Edari vieraana kärkikamppailussa
16.02.2015Putki poikki Leppävaarassa - Matinkylä karkasi avauserässä
13.02.2015SB Vantaa Matinkylän vieraaksi - jatkuuko Edarin vahva vire?
10.02.2015Ritarit nurin kärkikamppailussa - Edari jatkaa voittoputkessa
06.02.2015Tulikuumien kohtaaminen lauantaina - Lyömättömät Ritatit saapuvat Temppelille
02.02.2015Hyrskyt nurin Hangossa - Edari jatkaa voittoputkessa

Näytä lisää »