Leevi Auranen palaa kotiin

30.05.2017

Miesten edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle yhden mieluisan paluumuuttajan lisää, kun seuran vuoden poikajunioriksi 2014 ja 2015 valittu Leevi Auranen tekee paluun kasvattajaseuraansa. Huipputaitava hyökkääjä on viettänyt kaksi viimeistä kautta Tiikereiden riveissä, mutta on nyt kotiin palatessaan äärimmäisen iso vahvistus Edarin hyökkäyskalustoon.

Ensi viikolla 20-vuotta mittariin saava nuorukainen vakuutti Edarin riveissä jo kaudella 2014-15, iskien tuolloin vain 16-vuotiaana kovat tehot (18 ottelua, 8+5=13) ja esiintyen muutenkin harvinaisen kypsästi ikäisekseen. Äärimmäisen taitava väkkärä pystyy haastamaan pallolla kovassa vauhdissa ja ratkaisutehokkuus hyökkäyspäässä on SB Vantaan kasvatilla todella kovalla tasolla. Kaudella 2015-16 Auranen oli 2. divarissa Tiikerit Akatemian pisteykkönen (19 ottelua, 18+16=34), menneellä kaudella nuorukainen pelasi samassa joukkueessa ainoastaan seitsemän peliä (tehot 3+2=5), koska pääpaino oli Tiikereiden A-nuorten SM-sarjapeleissä, joissa taitava rightin laituri iski 16:een otteluun tehot 6+3=9. Pallollisena sarjan kärkiyksilöihin kuuluva lupaus on tunnollinen treenaaja, joka menee jatkuvasti eteenpäin urallaan ja tuo mukanaan Edarin riveihin suuren määrän taitoa, oveluutta sekä hyökkäystehoja.

Edarin sopimustilanne 30.5.2017:

#1 Niilo Nevalainen
#3 Lari Sorsa (M-Team, Salibandyliiga)
#5 Jens Eriksson
#8 Petteri Sarnas
#11 Samuli Thamm
#13 Samuli Raumanni
#19 Jonne Koskinen
#20 Benjamin Iles
#21 Jukka Kaunisto
#27 Teemu Jokinen
#32 Leevi Auranen (Tiikerit Akatemia, 2-div.)
#33 Juha Eriksson
#39 Aleksi Paakkari
#57 Tero Koski
#66 Chris Starck
#81 Lasse Lundström (M-Team, Salibandyliiga)
#86 Niko Stark
#89 Pyry Peltonen (KalvKe, 3-div.)
#96 Sampo Kiviharju (välivuosi)

(suluissa viime kauden seura, jos ei SB Vantaa)

05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki
09.02.2023Henkilömustassa - #54 Aapo Tuohino
09.12.2022Edaripeli pikkujoulutunnelmissa 11.12. klo 17

Siirry arkistoon »