Kärkipuolustajat jatkavat - Raumanni ja Iles jatkosopimuksiin

02.07.2021

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimukset tärkeiden kärkipuolustajiensa, Samuli Raumannin ja Benjamin Ilesin kanssa. Monivuotiset seuran tähtipelaajat tukevoittavat Edarin takalinjoja tuntuvasti ja tulevat kumpikin kuulumaan koko Suomisarjan ykköspelaajiin.

Samuli Raumanni dominoi aikoinaan 2.divaritasolla hurjalla tavalla ja paukutti puolustajan tontilta todella kovia pistemääriä kaudesta toiseen. Divarinousuun päättyneellä kaudella 2018-19 ulottuva taituri latoi toistaiseksi kovimmat pisteensä, kun 28 ottelua pelannut Raumanni iski peräti 50 tehopistettä (11+39). Debyyttikausi Divarissa toi vyölle mukavat 20 tehopistettä (10+10), mutta viime kaudella 26-vuotias puolustaja kamppaili loukkaantumisten kanssa ja kausi jäi kesken jo syyskaudella.

Seuran vuoden miespelaajaksi 2020 valittu Benjamin Iles on kuulunut viime kaudet sarjatasosta riippumatta Edarin ykkösnimiin. Hurjan fysiikan omaava puolustuksen panssarivaunu on jalostanut vuorenvarman puolustuspelaamisensa kaveriksi myös uhan hyökkäyssuuntaan ja aina iloisen velikullan urakäyrä näyttää jyrkästi ylöspäin. Kahden viimeisen kauden aikana yhtenä harvoista pelaajista plussan puolelle, ja vielä reippaasti, itsensä plusmiinus-tilastossa operoinut Iles muodostaa Raumannin kanssa väkivahvan ja toisiaan hienosti tukevan kombon. Divaripelejä Benjamin Ilesillä on nyt vyöllä 34 tehoin 5+3=8. Divarinousuun päättyneellä kaudella 2018-19 Iles kokosi 26 ottelussa pisteet 10+7=17.

 

Coach Bumin kommentit kahden timantin kiinnityksestä:

Raumanni ja Iles jatkavat Edarissa, kuinka korkeaan arvoon nostat nyt julkaistut jatkosopimukset?

BB: Kaksi nuoremman polven todellista Edari-ikonia, jotka molemmat tuovat mielettömän vahvan panoksen kaukaloon. Kummatkin Suomisarjan aivan kärkitason pakkeja, olivat terveenä ollessaan sitä myös Divarissa ja näiden varaan on puolustusta mukava rakentaa.

Kuvaile herroja hieman, minkälaisista pelaajista on kyse?

BB: Raumanni on pelimies viimeisen päälle, lajitaidot superluokkaa ja pystyy hyödyntämään kokoaan hienolla tavalla. Isoksi mieheksi myös vauhtia riittää, vaikka pelaaminen ei aina siltä näytä. Eikä tarvitsekaan. Todellinen pallovirtuoosi ja meidän pallollisen pelin ehdoton liideri.

Iles on taas kokonaisvaltaisesti niin huippupaketti, ettei mitään rajaa. Fysiikan puolesta niin priimaa kuin olla ja voi, kaukalossa kaikki valinnat tukevat oman joukkueen menestymistä ja uskallan väittää, että nyt tullaan näkemään myös tehotilastojen puolella kovaa jälkeä Big Beniltä.

Taas kaksi Länsi-Vantaalaista kaveria kiinnitetty joukkueeseen, mikä merkitys tällä on?

BB: Edarilla on selkeästi identiteetti ja arvot, Länsi-Vantaa on meidän hima ja Temppeli sen keskiö. Nämäkin molemmat kaverit huokuvat sitä tunnetta ja isoa mustaa sydäntä, jota on tärkeää joukkueessa olla.

Edarin sopimustilanne 30.6.2021:

#1 Niilo Nevalainen
#12 Riku Kallunki
#13 Samuli Raumanni
#20 Benjamin Iles
#23 Sami Verkkoperä
#57 Tero Koski
#66 Chris Starck
#86 Niko Stark (HIFK, 2.div)
#88 Joni Parkkunen

(Suluissa pelaajan viime kauden seura, jos ei Edari)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »