Otteluennakko - Edari EV Akatemian vieraaksi

13.11.2019

Miesten edustusjoukkueen sarjapelit jatkuvat tänään keskiviikkona, kun Mosahallissa SB Vantaata isännöi EV Akatemia. Pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa panokset ovat korkealla, sillä sarjataulukossa joukkueet ovat vain kahden pisteen päässä toisistaan.

EV Akatemian nuori ja nälkäinen ryhmä on kääntänyt alkukierrosten kohmeisen käyrän nousuun ja on tällä hetkellä yksi Divarin kovakuntoisimmista ryhmistä. Viimeisistä neljästä pelistään se on voittanut kolme ja tuo yksi tappiokin tuli vasta jatkoajalla Pirkkojen vieraana. Laajalla ringillä sarjaa läpi pyörittävä joukkue marssittaa kaukalon yhden koko sarjan nuorimmista jengeistä, oman mielenkiintoisen lisänsä EV Akatemian keskiviikon rosteriin tuo samaan aikaan Lahdessa pelattava A-junioreiden SM-sarjan ottelu, jossa useampi Divarissa tälläkin kaudella esiintynyt kaveri tulee pelaamaan. Liiga-apuja on ryhmälle SB Vantaa kohtaamiseen taatusti tulossa ja sarjapisteitä kotijoukkue janoaa, taulukon sijalla 11 olevalla ryhmällä matkaa pleijariviivan yläpuolella on tällä hetkellä kolme pistettä.

SB Vantaa onnistui kääntämään oman kurssinsa ja löysi voitonavaimet viime kierroksella NST:n vieraillessa Myyrmäessä. Movemberin käyntiin polkaissut ottelu oli vantaalaisjoukkueelta varsin jämäkkä esitys ja palautti Edarin pistekantaan mollivoittoisesti sujuneen lokakuun loppupuoliskon jälkeen. Tehoja SB Vantaa on pelaamisestaan löytänyt, isot kysymysmerkit ovat leijailleet puolustuspään pelaamisen kanssa, maaleja joukkue on päästänyt Divarissa eniten. EV Akatemian vieraaksi SB Vantaa matkaa sarjataulukon sijalta 13, tasapisteissä lohkojumbona olevan Karhujen kanssa.

Parhaat pistemiehet:

EV Akatemia: Lauri Laine 10+5=15

SB Vantaa: Asko Santero 16+9=25

Seuraa heitä:

EV Akatemia: #32 Juho Niinikoski - Jos Salibandyliigan puolella kahdeksan peliä pinna per ottelu tahdilla vetänyt hyökkääjä on ryhmän mukana, kannattaa nuoren taiturin esityksiä ihailla. Divarissa tällä kaudella neljä peliä tehoin 6+4=10.

SB Vantaa: #26 Jukka Kaunisto - Matkaa Mosalle kahden pelin maaliputkessa, ei kahta ilman kolmatta?

EV Akatemia vs SB Vantaa keskiviikkona 13.11.2019 klo 18:30 @ Mosahalli

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki
09.02.2023Henkilömustassa - #54 Aapo Tuohino

Siirry arkistoon »