Otteluennakko - Game 2

03.04.2019

FoSun ja SB Vantaan välinen Divarin nousukarsintasarja polkaistiin käyntiin viime perjantaina huipputunnelmassa Forssan Kirkassilmä Areenalla, tulevana lauantaina karavaani kulkee Myyrmäkeen, jossa sarjan ensimmäinen katkonpaikka on tarjolla.

Avauspeli ei jättänyt ketään kylmäksi, kun hurjan kotikannustuksen siivittämänä FoSu kiri vielä päätöserän lopussa tasoihin, mutta lopulta illan isoksi sankariksi nousi hirmuisella jatkoaikapommillaan Edarin 17-vuotias Riku Kallunki. Sarjan ykköspelissä FoSu onnistui luomaan aktiivisella pelillään rutkasti maalipaikkoja, SB Vantaa sen sijaan oli hivenen tehokkaampi omissaan ja onnistui hoitamaan ensimmäisen täplän nimiinsä.

Panokset tulevalla viikonlopulle eivät voisi olla herkullisemmat. Vantaalaisjoukkueella on kotisalissaan mahdollisuus naulata itsensä Divarikarsintojen finaalikierrokselle, FoSu sen sijaan tulee tekemään kaikkensa, jotta sarja ja pelit jatkuvat vielä sunnuntaina sen kotiareenalla. Ennakkotietojen mukaan kaukaa Forssasta on matkaamassa runsaslukuinen vierasyleisö Temppelin lehtereille ja uskoa sopii, että myös Edarin uskollinen kannattajakunta tiensä Myyrmäen Urheilutalolle lauantaiksi löytää.

FoSu raivasi tiensä Divarikarsintoihin olemalla Länsirannikon runkosarjassa toinen ja kukistaen pudotuspeleissä ensiksi FBT Pitun ja sen jälkeen runkosarjan voittaneen IBK MedAn otteluvoitoin 2-1. SB Vantaa oli uudistuneessa Etelä-Suomen 2.divarin A-tason runkosarjassa kolmas ja lähetti sen jälkeen kovan sarjan päätteeksi lohkokakkonen SBS Kingsin kesälomille voitoin 2-1.

Joka tapauksessa kahden laadukkaan joukkueen välillä tullaan varmuudella näkemään vauhdikas ja kiivas taisto, sarjan avauspelit ovat aina spesiaaleja, mutta ei katkaisupelit nyt ainakaan yhtään valjummiksi yleensä jää.

Lue myös:

29.3.2019 FoSu – SB Vantaa 5-6ja.  otteluraportti

Parhaat pistemiehet (pudotuspelit):

SB Vantaa
1. Leevi Auranen 8+2=10
2. Riku Kallunki 3+4=7
3. Lari Lundström 3+3=6
4. Samuli Thamm 3+2=5
5. Toni Koskela 2+3=5

FoSu
1. Aleksi Kanninen 8+6=14
2. Kalle Laukkanen 4+4=8
3. Joe Koppanen 7+0=7
4. Viljo Hautala 2+5=7
5. Eelis Brusin 3+2=5

 

Seuraa heitä:

SB Vantaa: #55 Matti Siitonen – Edarin pelipäivien IG-vastaavat ovat nousseet päivän peleissä todella näkyvään rooliin, samaa sopii odottaa nytkin, kun pelipäivän tunnelmat faneille toimittaa Edarirookie Siitonen. Ollut läpi kauden vahva, niin FoSu-sarjan avauspelissäkin, jossa alusti jatkoaikaosuman. Pudotuspeleissä nyt neljään peliin tehot 1+2=3, koko kauden pistesaldo muhkea 3+23=26 (24 ottelua).

FoSu: #93 Aleksi Kanninen – Pudotuspelien joukkueensa pisteykkönen osoitti vaarallisuutensa avauspelissä, hurja laukaus, jolle hakee hienosti tilaa ja väyliä. Käänteentekevä pelaaja siinä, jatkuuko joukkueen kausi vielä lauantain jälkeen. Runkosarjassakin kovat tehot 22+15=37.

 

SB Vantaa vs FoSu Game 2 lauantaina 6.4.2019 klo 18:30 @ Temppeli (Myyrmäen UT)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »