Otteluennakko - HIFK vieraaksi Myyrmäkeen

22.02.2019

Miesten edustusjoukkue kohtaa sunnuntai-iltana Temppelillä syksyn kompuroinnin vahvasti taakseen jättäneen HIFK:n. SB Vantaalla on kotikaukalossaan mahdollisuus varmistaa paikka kevään nousukarsinnoissa, illan vieraan osalta sen sijaan sijoitus sarjataulukon keskikastissa alkaa olla jo sinetöity.

Edari palaa kotikaukaloon kahden pelin vieraskiertueen jälkeen, joista saldona oli vaihtelevien esitysten jälkeen kuitenkin täydet kuusi sarjapistettä. SB Vantaa on voittanut kaikki kolme tämän kalenterivuoden puolella pelaamaansa kotiottelua, toistaiseksi kauden ainoa kotitappio on marraskuun lopulta, jolloin SBS Kings ryösti pisteet Myyrmäen Urheilutalolta numeroin 7-8.

HIFK kynsi kauden alkuun kuuden ottelun tappioputken, mutta marraskuun puolivälin kohtaaminen juurikin SB Vantaata vastaan käänsi ryhmän kurssin. Miehekäs nousu takaa ja ohi Edaria vastaan oikaisi joukkueen kurssin ja viimeisestä kymmenestä pelistä HIFK on voittanut peräti seitsemän. Sarjassa toiseksi eniten maaleja päästänyt ryhmä on onnistunut myös tiivistämään omaa puolustuspelaamistaan ja kun ratkaisijarintamalla löytyy laatua aivan sarjan kärkipelaajien tasolta, on ryhtiliike myös tulosten muodossa ollut vähintäänkin odotettu.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen HIFK:n kotivoittoon jatkoajalla numeroin 12-11.

Lue myös:

17.11.2018 HIFK – SB Vantaa 12-11ja.  otteluraportti

Parhaat pistemiehet:

SB Vantaa
1. Leevi Auranen 19+22=41
2. Toni Koskela 23+13=36
3. Samuli Raumanni 8+21=29

HIFK
1. Marko Vaitio 24+15=39
2. Ville Räkköläinen 18+12=30
3. Jarkko Aavaharju 15+12=27

Seuraa heitä:

SB Vantaa: #22 Toni Koskela – Tulikuuman ykköskentällisen laituri on koko sarjan maalipörssin vitosena, viime pelissä Porvoossa tehot 4+1, kuten myös edellisessä kohtaamisessa HIFK:ta vastaan.

HIFK: #8 Joona Marjanen – Siirtyi kesken kauden AC HaKi:sta HIFK:n riveihin, tuo rutkasti lisää laatua joukkueeseen. Viime pelissä FBC Raseborgia vastaan tehot 2+1.

 

SB Vantaa vs HIFK sunnuntaina 24.2.2019 klo 18:30 @ Temppeli (Myyrmäen UT)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »