Otteluraportti - Itä vahvempi Vantaan Derbyssä

28.01.2019

AC HAKI - SB VANTAA 7-3  (1-1, 2-1, 4-1)
Tilastot

Viime perjantaina Campo Centerissä tahkottiin tämän salibandykauden toinen Vantaan Derby. Illan ottelussa syyskauden pelin tapaan Derbyn kotijoukkue tuuletteli päätössummerin soidessa voittoa, sarjakärki AC HaKi osoitti tasonsa ja vankisteli asemiaan lohkon piikkipaikalla.

Pelin avausosumasta vastasi AC HaKi:n vaarallinen ykköskentällinen, kun Mikko Sipilä naulasi suoraan syötöstä pallon maaliin ajassa 7:12. Edarin kuitti nähtiin reilu kymmenen minuuttia myöhemmin, kun ylivoimalla onnistui Toni Koskela Leevi Aurasen syötöstä. Tasatilanteessa 1-1 lähdettiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Ottelun toisen erän alkuun vei sarjan maalipörssin ykkönen, Jussi Laamanen, kotijoukkueen taas johtoasemaan ja erän puolivälissä oli ylivoimalla sama herra taas asialla lukemin muuttuessa 3-1:een. Edari kavensi kuitenkin vajaa minuutti myöhemmin, taas ylivoimalla, tällä kertaa Auranen maalintekijänä ja syöttöpiste Samuli Raumannille.

Päätöserä jatkui yhtä tasaisissa merkeissä, kuin kaksi aiempaakin, AC HaKi hallitsi palloa, ja Edari pyrki puolustamaan kotijoukkueen vaarallista hyökkäystä tehottomaksi. Kellojen näyttäessä aikaa 53:20 ampui Laamanen hattutemppunsa täyteen ja kun pari minuuttia myöhemmin teki Sipilä pelin toisensa, alkoi illan isäntä karkaamaan jo ratkaisevan tuntuisesti. Leevi Auranen toi vielä vieraille toivoa ajassa 57:47, mutta kun HaKi naulasi kahdesti tyhjään Edarimaaliin, vältyttiin Campon perjantai-illassa suuremmalta Edarikiriltä.

 

Erikoista

SB Vantaa ei ottelussa onnistunut kertaakaan tasakentällisin maalinteossa. Siltikin, erityisesti pelin avauserässä Edari onnistui luomaan rutkastikin paikkoja, tehoton viimeistely ja vahva veskaripeli HaKi:n maalilla pitivät vieraiden maalimäärän kuitenkin pienenä.

Muuta

Kauden toinen Vantaan Derby tarjosi taas laadukkaan pelin mukavassa tunnelmassa. Aika näyttää kohtaavatko joukkueet vielä tällä kaudella kevään oikeasti isoissa peleissä.

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »