Otteluennakko - Puolivälin krouvissa

07.12.2018

Miesten edustusjoukkueen sarjakausi on edennyt runkosarjan osalta puolivälin taitteeseen, kun Edaria lauantaina aamupäivällä Ruskeasuon Arenacenterissä isännöi alemmassa keskikastissa majaileva VKTP.

VKTP lähtee runkosarjan ensimmäisen puolikkaan päätöspeliin kahden ottelun voittoputkessa, kun viime ottelussa kaatui vieraissa LoSB ja sitä ennen kotona FBC Raseborg. Kummankin pelin päätöslukemiksi kirjattiin lopulta 5-4 VKTP:n hyväksi ja tärkeiden voittojen myötä ryhmä on kivunnut putoamiskarsintaviivan paremmalle puolelle. Kotonaan VKTP on ottanut muutenkin isoja päänahkoja, kun Myllypurossa joukkue onnistui voittamaan SC Hawksin ja Rusalla mm. HIFK:n.

Edari suuntaa Rusalle kahden surullisen tappion jälkeen, viime pelissä SBS Kings oli parempi Temppelillä lukemin 7-8 ja sitä edellisessä ottelussa SB Vantaa kärsi tappion HIFK:n vieraana. Viime peleissä onkin vantaalaisryhmän omissa kolissut oikein huolella ja siinä on ainakin yksi ryhtiliikkeen paikka, kun Edari lähtee katkaisemaan tappioputkeaan. Viime kierrosten tappioiden myötä SB Vantaa on valahtanut sarjataulukossa jo sijalle viisi ja kurssi pitäisi saada pikaisesti käännettyä, mikäli vantaalaisryhmä meinaa pysyä mukana todella tasaisessa sarjan kärkitaistossa.

Parhaat pistemiehet:

VKTP
1. Iiro Liede 6+7=13
2. Mika Förell 5+7=12
3. Robert Olenius 5+2=7

SB Vantaa
1. Samuli Thamm 13+4=17
2. Toni Koskela 10+6=16
3. Leevi Auranen 9+6=15

Seuraa heitä:

VKTP: #50 Robert Olenius – SB Vantaatakin aikanaan edustanut rightin puolen maalipyssy taitaa viimeistelyn jalon taidon. Vaarallinen laukaus löytää tiensä kovalla prosentilla verkon perukoille, vaikka jalka ei ehkä enää ihan entiseen tapaan liikukaan.

SB Vantaa: #23 Sami Verkkoperä – Pitkän linjan Edarisoturi kuulunut alkukauden vahvimpiin suorittajiin ja saanut vihdoin hyvin tehdystä työstä palkintoa myös tehopisteiden muodossa. Sarjan parhaimpia puolustajia, vihainen laukaus iso pelote viivasta.

 

VKTP vs SB Vantaa lauantaina 8.12.2018 klo 12:30 @ Rusa AC

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »