Otteluraportti - Onnistunut ryöstö Haukkaluolaan

06.10.2018

SC Hawks - SB Vantaa 4-5  (1-1, 3-3, 0-1)
Tilastot

Miesten edustusjoukkuetta isännöi perjantai-iltana Myllypurossa vahvasti kautensa startannut SC Hawks. Ottelusta yhtä sarjan ennakkosuosikkia vastaan sopi odottaa kovaa haastetta vantaalaisryhmälle kauden ensimmäisessä vieraspelissä.

Illan ottelu ehti vanheta vain reilun minuutin, kunnes illan isäntä karkasi vastaiskumaalilla 1-0 johtoon. Pikamaalista huolimatta osuma ei kuitenkaan käynnistänyt erityisiä maalijuhlia näyttävässä Haukkaluolassa, vaan pelin ensimmäinen erä sujui tarkasti kyttäillen. Erän toinen tilastomerkintä saatiin kuitenkin lopulta ajassa 15:28, kun kolmoskentällisen päätypaineen jälkeen pallo ajautui Samuli Thammille, joka höpötti kotijoukkueen maalivahdin pötkölleen ja nosti pallon pienestä kulmasta maalin ylähyllylle.

Hieman tahmeahkosti Edarilta sujuneen avauserän jälkeen nosti vantaalaisjoukkue tasoaan ja pääsi ajassa 24:07 hakemaan johto-osumaa ylivoimalla. Jos oli vielä tiistain pelissä ylivoima hieman hakusessa, niin tällä kertaa Edari käytti saumansa, kun Leevi Auranen vei vieraat johtoon Toni Koskelan syötöstä. Hawks kuitti nähtiin kuitenkin vajaa kaksi minuuttia myöhemmin, kun Niko Saariokari nosti takatolpalta pallon näyttävästi maaliin. Ajassa 31:13 pamautti Samuli Raumanni tahtomaalilla SB Vantaan taas johtoon, jonka jälkeen pääsi illan isäntä ensimmäistä kertaa pelissä ylivoimalle. Edarin alivoima onnistui pumppaamaan melkein koko kakkosen pois taululta, kunnes Mika Virtanen toi kotijoukkueen taas tasoihin ajassa 36:41. Erän viimeinen vitonen tarjosi kuitenkin runsaasti tilanteita ja tilastomerkintöjä, ajassa 37:06 siirtyi SB Vantaa jälleen johtoon, kun tutkapari Matti Siitonen - Samuli Thamm juoni kulmavaparista taululle numeroiksi 3-4. Vain 15 sekuntia tästä kolattiin Edarimaalivahti Niilo Nevalainen lattiaan, SC Hawks selvisi tilanteesta vapaalyönnillä, SB Vantaalle tilannetta seuranneesta selvittelystä taiottiin 2+10 minuutin käytösrangaistus. Erän lopun alivoiman taisteli vierasjoukkue hienosti nollille, mutta silti vielä puoli minuuttia ennen eräsummeria ampui Niko Saariokari pelin toisellaan taukolukemiksi 4-4.

Tasokkaiden ja tunteita sisällään pitävien kärkipelien luonteen vastaisesti nähtiin pelin päätöserässä hieman eriskummallinen show, jossa vihelleltiin ja lähetettiin miehiä jäähyboksiin milloin mistäkin syystä. SB Vantaa taisteli kuitenkin sydämellä sekä sisulla kolme alivoimaa pois taululta ja kun ajassa 46:16 ampui Samuli Thamm kauden toisen hattutemppunsa täyteen Matti Siitosen syötöstä, matkasivat arvokkaat vieraspisteet Edarin mukaan Vantaalle.

Palkitut

Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin tehot 3+0 iskenyt Samuli Thamm.

Erikoista

Avauspelissä hivenen kompuroinut erikoistilannepelaaminen nosti tasoaan tärkeässä paikassa. Erityisesti alivoima raastoi komeasti päätöserän jäähyt pois, ylivoimakin naulasi siitä yhdestä ainoasta mahdollisuudesta. Lisäksi Edarimaalilla Niilo Nevalainen vei illan maalivahtipelin nimiinsä selkeästi.

Muuta

SC Hawks on miellyttävä nousukas 2.divarin kärkitaistoihin, eikä vähiten siksi, että joukkueen kotiottelutapahtuma on hiottu hienolle tasolle.

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »