Samuli Raumanni ja Tero Koski jatkavat Edarissa

30.05.2018

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimukset tähtipuolustaja Samuli Raumannin ja luottohyökkääjä Tero Kosken kanssa. Jatkosopimusten lisäksi Edarin valmennustiimissä Teemu Vanhalan apuna jatkaa Lassi Välisalo, jonka osaavissa näpeissä on erityisesti jo käynnissä oleva kesäharjoitusjakso.

Menneellä kaudella jälleen yli pinna per peli tahdilla taituroinut Raumanni kuuluu kiistatta koko sarjan kärkiyksilöihin. Viime kaudella 31 tehopistettä (15+16=31) runkosarjassa latonut tähtipelaaja on jo kolmena vuotena putkeen pokannut parhaan puolustajan palkinnon ja kauden 2016-17 päätteeksi taituri valittiin sekä Edarin arvokkaimmaksi pelaajaksi, että seuran vuoden miespelaajaksi. Hurjia pistemääriä viime vuosina latonut ulottuva puolustuspään dynamo on kasvanut ryhmän todelliseksi pelilliseksi johtajaksi ja tulevallakin kaudella Raumannin harteille tullaan luonnollisesti lataamaan isot odotukset, joihin häkellyttävän kovia pistemääriä puolustajan tontilta latonut pelimies tulee varmuudella komeasti vastaamaan.

Pelaajakortti – Samuli Raumanni

Edarin konkariosastoon kuuluva Tero Koski valmistautuu jo kuudenteen kauteensa SB Vantaan paidassa. Kapteenin maljalla vuosina 2015 ja 2017 palkittu työmyyrä on joukkuepelaaja vailla vertaa ja tunnollisen treenaajan panos ryhmälle näkyy niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin.

Pelaajakortti – Tero Koski

 PicsArt_05-30-08.04.36.png

Edarin sopimustilanne 30.5.2018

#11 Samuli Thamm
#12 Riku Kallunki (SB Vantaa, B Edustus)
#13 Samuli Raumanni
#16 Teemu Nihti (SB Vantaa, B Edustus)
#36 Jone Valli (SB Vantaa, B Edustus)
#57 Tero Koski

Valmennus:
Teemu Vanhala
Lassi Välisalo

(suluissa pelaajan viime kauden joukkue, jos ei Edari)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »