Nuorille tykeille Edaridiilit

04.05.2018

Miesten edustusjoukkue on kiinnittänyt ryhmäänsä kolme kovaa lupausta, seuran omasta juniorimyllystä Edaridiilit ovat kirjoittaneet Jone Valli, Teemu Nihti, sekä Riku Kallunki. Koko kolmikko kuuluu seuran kirkkaimpiin juniorihelmiin ja nyt uusien sopimusten myötä nuorukaisten päätähtäin tulee olemaan Edariringissä. Siirtyminen edustusjoukkueeseen on luonnollinen askel huippulupausten uralla ja jokainen heistä omaa kaikki mahdollisuudet raivata isokin rooli tulevan kauden joukkueessa.

00-syntynyt Valli on äärimmäisen motivoitunut, monipuolinen ja todellisen soturin luonteen omaava lupaus, joka on vuosi toisensa jälkeen kuulunut junioritasolla joukkueensa johtaviin pelaajiin. Menneellä kaudella B:n valtakunnallisessa Divarissa 17:ssa ottelussa tehot 15+14=29 ampunut Valli kantaa Edarissa pelinumeroa 36.

Samoin 00-syntynyt Teemu Nihti on maalintekijä vailla vertaa, joita ei missään joukkueessa ole koskaan liikaa. Vaarallisesti ampuva ja jatkuvasti maalipaikoille hakeutuva laituri omaa jo nyt tarvittavat raamit miesten peleihin, vihainen kuti tulee varmuudella tekemään tulosta myös 2.divarissa. B:n divarissa viime kaudella 14:sta ottelussa tehot 15+6=21 ampunut Nihti kantaa Edarissa pelinumeroa 16.

01-syntynyt Riku Kallunki on todellinen hyökkäyspään syömäase, joka on vaarallisella laukauksellaan tehnyt isosti tulosta viime kausina kovissa juniorisarjoissa. Rightin puolen laituri omaa hyvät hyökkäyspään vaistot ja marinoituminen myös miesten tasolla ratkaisupelaajaksi voi nyt toden teolla alkaa. Viime kaudella B:n Divarissa Kallunki oli SB Vantaan tehokkain pelaaja tehden 21:ssa ottelussa kovat tehot 25+21=46, Edarissakin selkää komistaa pelinumero 12.


junnut.jpg

Edarin sopimustilanne 4.5.2018:

#11 Samuli Thamm
#12 Riku Kallunki (SB Vantaa, B Edustus)
#16 Teemu Nihti (SB Vantaa, B Edustus)
#36 Jone Valli (SB Vantaa, B Edustus)

Päävalmentaja:
Teemu Vanhala

(suluissa pelaajan viime kauden joukkue, jos ei Edari)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »