Otteluennakko - M-Team Vantaa perjantain vieraaksi

02.03.2018

Miesten edustusjoukkueen vieraaksi perjantai-illan kotiotteluun saapuu sarjataulukon keskivaiheilta M-Team Vantaa. Molemmilla ryhmillä on vielä runkosarjan viimeisiin peleihin paljon panosta jäljellä, joten Temppelin kaukalossa tullaan varmuudella näkemään tiukka ja tunteikas taisto isoista sarjapisteistä.

Edari palasi viime kierroksella voittokantaan Blackbirdsille koetun kotitappion jälkeen, joskaan esitys HaKi Visaa vastaan ei liiemmin riemunkiljahduksia aiheuttanut. Silti sarjapisteiden hoitaminen kotiin oli jälleen osoitus ryhmän selkärangan kestävyydestä ja Edari onkin sementoinut varsin hyvät lähtökohdat viimeisten ottelukierrosten kiemuroihin. Voittoja on kuitenkin pystyttävä edelleen napsimaan, jotta paikka nousukarsintaviivan yläpuolella säilyy.

M-Team Vantaa on sarjataulukossa kuudentena ja vain kahden pisteen päässä sijoituksesta, joka nostaisi ryhmän ensi kaudeksi ylempään lohkoon Etelä-Suomen 2.divarissa. Perjantain vieras saapuu Myyrmäkeen kolmen pelin voittoputkessa ja erityisesti sarjan maalipörssin jaetulla kakkossijalla olevan Joona Ojasen (27 maalia) johdolla M-Team Vantaa tulee varmuudella tarjoamaan Edarille ison kiven käännettäväksi.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi todellisen maali-iloittelun jälkeen SB Vantaan vierasvoittoon numeroin 6-15.

Parhaat pistemiehet:

SB Vantaa: Toni Koskela 26+15=41
M-Team Vantaa: Joona Ojanen 27+8=35

Seuraa heitä:

SB Vantaa: #92 Sami Niskanen - Joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa hattutempun iskenyt taituri vauhdittaa tänään Edarin ykköskentällistä sentterin paikalta.

M-Team Vantaa: #13 Joona Ojanen - 27 maalia paukuttanut hyökkääjä ei syyskauden kohtaamisessa maalipuiden väliin osunut, mutta alusti kaksi joukkueensa maaleista.

SB Vantaa vs M-Team Vantaa perjantaina 2.3.2018 klo 19:00 @ Temppeli (Myyrmäen UT)

18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
04.08.2023Jani Kukkola SB Vantaan riveihin
08.04.2023Miesten taustaryhmä 2023-24
03.04.2023Tomi Rastas Edarin valmentajaksi
12.02.2023Henkilömustassa - #11 Samuli Thamm
11.02.2023Henkilömustassa - #22 Toni Koskela C
10.02.2023Henkilömustassa - #12 Riku Kallunki

Siirry arkistoon »