Timantit hakivat Mosalta voiton

08.02.2017

Timantit matkasivat keskiviikkoiltana EA:n vuoroperuutuksesta johtuen jo kohtuullisen tutulle Mosahallille harkkapeliin EräViikinkejä vastaan. Kun ErVi sai vihdoin kellon paikalle juuri ennen pelin alkua, lipsahtivat taululle enteellisesti lukemat 0-9..

Ensimmäinen erä ehti vanheta vähän yli neljä minuuttia ennenkuin ErVi käytti aikalisänsä. Sitä ennen ehtikin tapahtumaan; ottelun avausmaalista vastasi pakkipari Emmi (Nappari) ja Emmi (Niemi). Niemeltä hieno vapariavaus Napparille, joka toimitti pallon vastustajan maaliin ajassa 1:08. Seuraavasta maalista vastasivat sitten Siiri ja Isla, ja kolmanteen maaliin tekijäksi Elsa ja syöttäjäksi Isla. Kaikki tämä kun kello näytti aikaa 4:04. Heti vastustajan aikalisän jälkeen nähtiin vielä ennen viidettä minuuttia Emmin (Nappari) ylärimaan kopsahtanut laukaus.  Tämän jälkeen ErVi painoikin sitten päälle muutaman minuutin ajan, ja Helena sai tehdä maalilla töitä. Maalia vastustaja ei kuitenkaan saanut aikaiseksi. Ensimmäisen erän seuraava tilastomerkintä saatiin ajassa 11:37, kun Ada passitettiin jäähylle mailan nostamisesta. Alivoiman Timantit kestivät mallikkaasti. Juuri ennen erän loppua Elsa antoi hienon poikkikentän syötön tänään lainakengissä pelanneelle Islalle joka ei aikaillut vaan toimitti pallon maaliin ajassa 14:48. Erätauolle 0-4 lukemissa.

080217ErVi.jpg

Erätauolla valmennus teki pari muutosta kentällisiin, Vivi ja Martsa vaihtoivat ketjuja ja Martsa ja Susa vielä laitoja. Toisen erän ensimmäisellä minuutilla nähtiinkin hieno syöttökuvio Susa-Wilma-Martsa-akselilta, mutta maalia tästä ei valitettavasti saatu aikaiseksi. Erä ei kuitenkaan ehtinyt vanheata kovin kauan, kun Siiri vetäsi pallon etukulmasta vastustajan maalivahdin taakse. Muutama minuutti tästä, ja nähtiin Vivin hieno nousu laidan kautta, ja Vivin syöttö Nellille, pallo maaliin ajassa 18:18 ja tilanne Timanteille jo 0-6. Seuraavat kaksi maalia neljän minuutin sisään nähtiinkin sitten taas tutkaparilta Elsa-Isla, joilla tänään syötöt löysivät kohdilleen kohtuullisen hyvällä prosentilla. Vielä ennen erän loppua pääsi maalista nauttimaan Saga ajassa 29:01. Pakeista Jessicakin pääsi koittamaan maalintekoa muutamaan otteeseen, ja siinä edesauttoi kyllä rohkeus nousta ylös ja rohkeus yrittää sitä vetoakin. Lisää vaan Jessica.

Kolmatta erää ehdittiin pelata seuraavaksi alkavan kenttävuoron takia vain kymmenisen minuuttia. Siiri aloitti vahvasti, pallo haltuun vastustajalta ja sitten lähes kunniakierros kentän ympäri. Loppuun vielä veto, joka täpärästi ohi. Vastustaja pyrki kuitenkin painamaan päälle, ja ajassa 33:52 ErVille maalimerkintä. Seuraava tilastomerkintä olikin sitten taas jäähy Timanteille, Wilma istumaan mailan nostamisesta. Alivoimasta ei välitetty, vaan Vivi kävi tekemässä Sagan syötöstä ottelun lopputulokseksi Timanteille 1-10. Tämmöinen harkkapeli tänään. Ilmeisesti Islan pitää jatkossakin pelata lainakengissä. Ja bussin kulun estänyt auto ei ollut tuomarin ;) Luvalla sanoen luvut olivat kyllä varsinaista peliesitystä imartelevat, sen verran oli kentällä välillä nähtävissä räiskintää ja ehkä vähän hermoiluakin. Ihan rauhassa likat. Tämä homma osataan kyllä.

Timanttien tehot tänään:

Elsa Rahikainen     3+1
Isla Piispa             1+3
Siiri Santala          2+0
Vivian Söderlund   1+1
Saga Puuska         1+1
Emmi Nappari       1+0
Nelli Korhonen      1+0
Emmi Niemi          0+1

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »