Poikien Black 02 -joukkue voittoon HFC-turnauksessa!

11.01.2017

02_HFC_pokaali.jpgSB Vantaa Black 02 joukkue osallistui HFC-turnaukseen 6.-8.1.2017 Lopputuloksena koko sarjan voitto. Alkusarjassa pojat pelasivat 5 peliä, joista saaliina 4 voittoa. Ainoa häviö tuli FC Tuusulalle 1-2 viimeisessä alkusarjan pelissä välieräpaikan jo varmistuttua, tosin lohkovoitto meni samalla Tuusulaan.

Sunnuntaina joukkue pelasi välierissä virolaista joukkuetta Team Sparta Automailm vastaan Mylliksessä. Pojat käänsivät viime kevään Tallinnan turnauksen karvaan 0-1 tappion voitoksi lukemin 4-3. Pojat johtivat ensimmäisen erän jälkeen jo 4-0, mutta pitihän sitä vanhemmille saada pientä jännitystä päästämällä kaveri maalin päähän.

Loppuottelussa vastaan tuli tuttu FC Tuusula, joka oli voittanut oman välieränsä puhtaasti 4-0. Loppuottelu alkoi kuten alkusarjan viimeinen peli eli vastustaja kuittasi itselleen 0-2 johdon ensimmäisen erän jälkeen. Toisessa erässä pojat sitten näyttivät parasta osaamista sekä fyysisesti että henkisesti. Nousu 3-2 johtoon ja siitä viimeinen maali tyhjiin takasi pojille koko turnauksen voiton 4-2 lukemin. Hieno turnaus koko joukkueelta. 

Seura onnittelee 02 Blackin pelaajia ja valmennustiimiä!

Pelaajaksi 02 Blackiin?

SB Vantaan Black 02, aiemmin Jyrät -nimellä toiminut joukkueen runko on ollut kasassa jo vuosia. Joukkueen pelaajamäärä on kohtalaisen pieni, mutta seuran sisäisen yhteistyön ansiosta joukkue saa tarvittaessa pelisääntöjen puitteissa lainapelaajia nuoremmista ikäluokista.

Pelaajasiirtojen takaraja on jo käsillä, mutta toivottamme silti uudet pelimiehet mukaan joukkueen harjoitusrinkiin jo ensi kautta silmällä pitäen!

Joukkueen sivut yhteystietoineen täällä (Pojat-ylävalikosta P02 Black).

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »